Mikä vaivaa?

Mua on vaivannu jo jonkun aikaa (n. 4 vuotta) masennus, ja musta tuntuu et se pahenee vaa. Ajoittain (myös nyt) myönnän olevani masentunut, mutten aina. Noin vuosi sitten alkoi tulla mukaan "raivareita"; suutun, saan kauheita kipuja, tulee tarve satuttaa itseään (kerran löin tahallani käden seinään, eikä se ole vieläkään kunnolla parantunut), itken sairaasti, syytän itseäni kaikesta, ja itsemurha pyörii mielessäni. Näitä raivareita tulee nykyään useammin kuin ennen, jopa on jaksoja et niitä tulee joka päivä. Silloin elämä tuntuu pelkältä tuskalta.

Olen käynyt psykiatrisella puhumassa, mutta lopetin tuossa kesäkuun lopulla, ja luulin et pärjään, mutta ei. Heti viikko lopettamisen jälkeen tuli tunne etten jaksa, kestä tätä kauheeta maailmaa.

Tuntuu pahalta asua kotona, koska muut perheenjäsenet eivät ymmärrä miltä tuntuu (he tosin eivät tiedä masunnuksestani, tietääkseni), ja he huutavat jossen jaksa tehä koulun jälkeen mitää. Koulutehtäviä on jäänyt tekemättä, mutta kotona minulle sanotaan että "kyllä sinun pitää ne tehdä, et ole enää pikkutyttö, älä vetkuttele niitten tehtävien kanssa!" En vetkuttelisikaan, mutta kun en vaan jaksa! Päivittäin mietin itsemurhaa, kun en vaan jaksa enää tätä.

Mitä mun pitäis tehdä nyt? En tiedä enää mitä tehdä. Psykiatrisella kun kävin, vinkkasin (kun en osaa asioita suoraan sanoa) että oon masentunut, mutta minulle todettiin vain että "hienoa että olet itse huomannut olevasi masentunut". That's it? Haluan oikeasti apua, mutta mistä sellaista saisin? Pyydän teiltä neuvoa...
2253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

oletko ajatellut ammattilaisten sijaan
kokeilla jotakin oikein hyvää ystävää?
purkaisit kaikki pahan pois niskoiltasi
ja itkisitte kaikki itkut pois.
ON aivan erilaista puhua ammattilaisten kanssa
kuin sellaisen joka tuntee sinut hyvin.
tehkää kaverinne kanssa vaikka jokin sopimus ja seuraatte tilannetta,otatte vaikka yhteisen raskaan
liikuntaharrastuksen (esim.nyrkkeily)
ja puratte pois sillä ahdistusta yms.
jos se ei tehoa niin sitten kannattaa
jatkaa ammattilaisten kanssa.
ja muista! itsemurha ei ole koskaan ratkaisu!
aina on olemassa jokin parempi tapa selvittää asiat. onnea yritykselle!

Äänestä

Yritä keksiä jotakin mikä helpottaa oloasi, ihan mitä vain, keksi vaikka uusi harrastus, käy jossain terapiassa, mieti mikä sua painaa ja aloita vaikka siitä. Mutta itsemurha ei oo mikään ratkaisu, sitä ei kannata miettiä, ei kannata luovuttaa. Yritä selvittää mikä vaivaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-MöMMö- kirjoitti:

Mua on vaivannu jo jonkun aikaa (n. 4 vuotta) masennus, ja musta tuntuu et se pahenee vaa. Ajoittain (myös nyt) myönnän olevani masentunut, mutten aina. Noin vuosi sitten alkoi tulla mukaan "raivareita"; suutun, saan kauheita kipuja, tulee tarve satuttaa itseään (kerran löin tahallani käden seinään, eikä se ole vieläkään kunnolla parantunut), itken sairaasti, syytän itseäni kaikesta, ja itsemurha pyörii mielessäni. Näitä raivareita tulee nykyään useammin kuin ennen, jopa on jaksoja et niitä tulee joka päivä. Silloin elämä tuntuu pelkältä tuskalta.

Olen käynyt psykiatrisella puhumassa, mutta lopetin tuossa kesäkuun lopulla, ja luulin et pärjään, mutta ei. Heti viikko lopettamisen jälkeen tuli tunne etten jaksa, kestä tätä kauheeta maailmaa.

Tuntuu pahalta asua kotona, koska muut perheenjäsenet eivät ymmärrä miltä tuntuu (he tosin eivät tiedä masunnuksestani, tietääkseni), ja he huutavat jossen jaksa tehä koulun jälkeen mitää. Koulutehtäviä on jäänyt tekemättä, mutta kotona minulle sanotaan että "kyllä sinun pitää ne tehdä, et ole enää pikkutyttö, älä vetkuttele niitten tehtävien kanssa!" En vetkuttelisikaan, mutta kun en vaan jaksa! Päivittäin mietin itsemurhaa, kun en vaan jaksa enää tätä.

Mitä mun pitäis tehdä nyt? En tiedä enää mitä tehdä. Psykiatrisella kun kävin, vinkkasin (kun en osaa asioita suoraan sanoa) että oon masentunut, mutta minulle todettiin vain että "hienoa että olet itse huomannut olevasi masentunut". That's it? Haluan oikeasti apua, mutta mistä sellaista saisin? Pyydän teiltä neuvoa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu