Kertokaa minulle miten voisin saada äitini ymmärtämään etten ole enää pikkulapsi 17,5 vuoden iässä. Ymmärrän kyllä että voi olla vaikea hyväksyä että lapset ovat jo aikuisia (ainakin melkein) ja että heillä on oma elämä, mutta eihän hän voi minua ikuisesti vauvana pitää, vai voiko? (Olen siis nuorin lapsi meidän perheessä. Sisko on parikymppinen ja asuu äidin luona vieläkin.)
En väitä ettenkö olisi käyttäytynyt lapsellisesti, kukapa ei olisi? Silti tunnen vastuuni ja osaan pitää itsestäni huolta. Osaan tehdä ruokaa (olen kasvissyöjä, joten luonnostaan olen oppinut tekemään ruoat itselleni) käyn töissä opiskelun ohella, ja kämppäkin olisi valmiina. Minulla olisi siis kaikki valmiudet ja mahdollisuudet itsenäiseen elämään.
Kaiken huippu on se että en edes asu enää äidin kanssa, vaan muutin n. puoli vuotta sitten isäni luokse jatkuvien riitojen takia. (Äitini on käyttäytynyt järjettömän mustasukkaisesti.. poikaystävät on saanut kyytiä, meillä on ollut riitoja minun seksielämästä.. ja muista henkilökohtaisista asioista.)
Tuntuu että äitini on tässä se kakara... voisiko joku nyt neuvoa miten voisin selittää rauhallisesti ja järkevästi ilman räjähtämistä että minä olen minä, ja että tarvitsen VAPAUTTA ja OMAN ELÄMÄN.
Kiitän jo etukäteen!
En väitä ettenkö olisi käyttäytynyt lapsellisesti, kukapa ei olisi? Silti tunnen vastuuni ja osaan pitää itsestäni huolta. Osaan tehdä ruokaa (olen kasvissyöjä, joten luonnostaan olen oppinut tekemään ruoat itselleni) käyn töissä opiskelun ohella, ja kämppäkin olisi valmiina. Minulla olisi siis kaikki valmiudet ja mahdollisuudet itsenäiseen elämään.
Kaiken huippu on se että en edes asu enää äidin kanssa, vaan muutin n. puoli vuotta sitten isäni luokse jatkuvien riitojen takia. (Äitini on käyttäytynyt järjettömän mustasukkaisesti.. poikaystävät on saanut kyytiä, meillä on ollut riitoja minun seksielämästä.. ja muista henkilökohtaisista asioista.)
Tuntuu että äitini on tässä se kakara... voisiko joku nyt neuvoa miten voisin selittää rauhallisesti ja järkevästi ilman räjähtämistä että minä olen minä, ja että tarvitsen VAPAUTTA ja OMAN ELÄMÄN.
Kiitän jo etukäteen!
Vastaukset 11
Vanhimmat
onko sinulla rahaa maksaa vuokra ruoka ym kulut?
ehkäpä äidilläsi ei ole varaa maksaa asumistasi muualla.
Oletko ajatellut tuota puolta. eläminen on aika kallista. Se summa minkä kuukaudessa tarvitset voi yllättää sinut ja epäilen ettei positiivisesti.
Juttele molempien vanhempiesi kanssa ja toivottavasti saatte aikaan kaikkia tyydyttävän ratkaisun.
Minä olin itse tuossa samassa tilanteessa; kova oli hinku muuttaa pois kotoa, mutta sanonpa sulle että älä hosu sen ajatuksen kanssa.. Sä oot vielä nuori. Meinaatko ite maksaa kaiken? Muista että vastike, vuokra, ruoka, vaate ja muut menot.. Se on kallista lystiä ja voi olla että vanhempasi eivät sinua auta..
Mikä kiire on kasvaa aikuiseksi. Sinuna auisin vielä kotona missä kaikki on ilmaista, pyykit pestään ja noin.. Ihan iisisti vain. Ei se maailma ja itsenäistyminen mihinkään katoa jos vaikka oottaisitkin vuoden pari..??
Ollaan mietitty parhaan kaverin kanssa muuttamista yhteen, kun saadaam kämppäkin melkein ilmaiseksi.
Olen miettinyt kaikki tulot ja menot, ja olen tullut siihen tulokseen että pärjäisin omillani mainiosti. Lisäksi isäni maksaa elatusmaksut kahdeksaantoista ikävuoteen asti, ja sen jälkeen sovitaan avustaako se jotenkin vai ei... tarpeen mukaan. Ongelma on se että miten saan äidin ymmärtämään että tulen toimeen omillani.
Kiitos kun vaivauduit vastaamaan! :)
Ehdotan ,että muutat kokeeksi , lupaat palata vaikka puolen vuoden päästä, ellei siivet kanna.
Mutta; 1)sinun pitää pärjätä omillasi, tyytyä esim siihen , ettei sinulla ole heti kaikkia kodinkoneita , ym viihdevempeleitä, avotakan mukaisia sisustusratkaisuja. Eli kaikesta on pulaa, vain mainokset ja ilmaislehdet putoavat postilaatikosta.
Toinen pointti! Et ota heti jotain poikaa "kotileikkiin" ,vaan ensin aikuistut ja itsenäistyt itse. Yksinoleminen ja itsensä tunteminen ovat sitten hyvän parisuhteen perusta.
Oma tyttäreni muutti sinun iässäsi, olisi pärjännyt paremmin, jos olisi joltain saanut esim tällaiset neuvot. Mutta sinun iässäsi "tyttäret vihaavat itsensä irti äidistään ", se kuuluu itsenäistymisen ihmeelliseen maailmaan.
Kun olet 18 v , voit päättää itse . Onnea elämääsi :)
vaarin. Tässä on niitä "omaan kämppään" haluavalle tullut jo mukavasti. Kuten viestejä lukiessasi huomaat että äiditkin voivat olla todella hyviä neuvonantajia. Että älä sinä kiirehdi voithan sinä olla kotonasikin itsenäinen sopeudut vaan siihen mihin muutkin perheesi jäsenet. Pitäkää vaan yhdessä hauskaa ja antakaa vapautta toisillenne.
Kyllä nuori tarvitsee apua ja tukea vielä kauan pitkälti aikuisikään saakka. Se on täysin normaalia huolehtimista läheisistään.
Kohta on aika kun joudut huolehtimaan vanhuksista ja kyllä sinustakin tulee aikanaan vanhus.
Muutin itse sinun iässäsi äitini piharakennukseen ja eräs tuttavani sai vuokrata perheensä kanssa samasta taloyhtiöstä yksiön. Pari muuta muutti isoäitinsä luo, joka tuntui paljon paremmalta tyypiltä kuin mutsi. Eräässä perheessä oireileva nuori muutti enon luo vuodeksi. Se oli ikään kuin vaihto-oppilasvuosi. Ehdotan siis pehmeää laskua aikuisuuteen, ehkä äitikin ymmärtää sen. Onnea!
oma äitini samanlainen kuin sinä! Ihan oikeasti, tuntuisi niin mukavalta kuulla juuri noita asioita omalta äidiltäni. Mutta ei...
Eikä tässä rikkaasta perheestä olla, niin sitä on tottunut siihen ettei ole mitään uusimpia vempaimia tms. Ja vaatteet olen hankkinut kirpparilta, ylipäänsä kaikki on kerran käytettyä.. no, ainakin melkein kaikki. :) Eli kyllä musta tuntuu että mä suhteellisen halvalla pääsen kun ei mulla koskaan ole ollut tarvetta ostaa esimerkiksi muotivaatteita tai kalliita turhanpäiväisyyksiä. Vuokra mua kaikkein eniten huolestutti. Sekin on nyt hoidossa. Ja tuo poikaystävä juttu.. sitäkin mä olen ajatellut ja tullut siihen tulokseen että ei musta vielä ole "kotileikkeihin". :)
En mä vihaa äitiäni, me vaan ei tulla toimeen keskenämme. ;) Kiitos neuvoista! Ja kaikkea hyvää sinulle!
Jep, olen todella kiitollinen kaikista neuvoista. Olisihan se ihan mukavaa asua kotona täysihoidossa, mutta kyllä sinäkin nyt varmaan tiedät sen tunteen kun on pakko päästä pois.. itsenäistyä. Kukapa siltä voisi välttyä. (Koitapa sinä elää meidän äidin diktatuuri landiassa!) :)
Enkä mä nyt sellaista rellestyselämää ole ajatellut, ei sellainen ole mun tyylistä. :) Ja olen tolkuttanut molemmille vanhemmilleni etten ole jättämässä heitä, vaan haluan kokeilla omia siipiäni. Ehkäpä me päästään jonkinnäköiseen yhteisymmärrykseen. Kiitos sinullekin ajastasi!
Kiitos Hippuli kauniista sanoistasi :) Toki täytyy sanoa, että itsekin olen oppinut luottamaan nuorteni valintoihin vasta "kantapään kautta", kun kaksi on muuttanut. Se , että tyttäreni lähti vihoissaan , opetti tätä suvaitsevaisuutta ja antoi uutta katsantokantaa.
Sinunkin äitisi on kasvattajana uudessa tilanteessa, anna hänelle se anteeksi. Kaikki äidit arvelevat tekevänsä vain parhaansa.
Eniten sitä itsenäistyy siellä omassa kodissa, mutta välit kannattaa säilyttää. Mutta kyllä riittää kun on viikottain yhteydessä.
Yritä silti pitää itsesi naisellisena, kaunista itseäsi ja ympäristöäsi, se ei maksa enmpää kuin hyvää harkintaa, tarjousten seuraamista, alesta ostelua. Omaan kauneuteen ei satsaa liikaa, se on hyvä persoonallinen pukeutuminen (värit yms), hiusten laitto, joskus jotain ylellistä.
Elämästä täyttyy nauttia myös.Nuorena on kaunis muutenkin, mutta sitä voi lisätä, kaunis hymy, ryhti , puhtaus.
Uskon, että voit elää säästäväisesti muuten; käyt kirjastossa, sieltä voit hakea (vanhempia)viikkolehtiäkin luettavaksi, jos valmistat alusta asti ruuat, ostat tarjoustuotteita ja "punaisella merkittyjä" , vältät pikaruokia. Vegenähän kotimaiset juurekset ja herneet eivät maksa paljon, nyt on nämä kaurakermat yms jotka ontavat lorauksenakin hyvää makua, sienitölkit ym ovat edullisia.Leivo itse .Kyllä sinä selviät! Muista toki nuoren naisen menevä elämäkin kuuluu, olet ainutlaatuisessa elämänjaksossa-" nuoruutta ei saa uusintana ", nauti siitä , mutta säilytä itsekunnioitus .On ollut mukava kirjoitella kanssasi, hei :)
Niin luepa tuo minun kirjoitukseni 21.1.
Haluaisin sinulta neuvoja mitä teen?
Tyttäreni saa asumislisää, maksan hänelle elatustukea (118 euroo), isä maksaa puhelinlaskut, vuokran loppu menee lapsilisästä, loput menot (sähkö, tv-maksut, vesimaksut, koulumaksut) maksamme entisen mieheni kanssa puoliksi ja lääkärimaksut olen maksanut minä, joka sekään ei ole ollut pieni summa puolen vuoden sisällä.
Osaatko sanoa mikä tytärtäni vaivaa: et tietenkään tuota fyysistä puolta, mutta muuten. Mitä itse teet kun asut yksin?
Oma tyttäreni muutti pois kotoa viime kesänä aloittaessaan lukion eli 16-vuotiaana. Hän asuu samassa taloyhtiössä kuin minäkin alivuokralaisena toisen opiskelijan kanssa. Sunnuntaisin hän käy kämppiksensä kanssa meillä syömässä, muuten hän hoitaa asiansa itse.
Järjestely on ollut toimiva, hän saa oman itsenäisyytensä, mutta on silti tavallaan minun "silmieni alla". Edelleen hänen on ilmoitettava minulle menemisisitään eikä ole kertaakaan jättänyt ilmoittamatta. Olen aina luottanut tyttäreeni ja luotan tasan niin kauan, kun hän osoittaa ettei ole luottamukseni arvoinen. Jos luottamus menee, saa neiti luvan muuttaa takaisin kotiin. Mutta toistaiseksi on mennyt hyvin ja uskon, että menee jatkossakin. Olemme erittäin läheisiä toisillemme ja tuntuu, että tämä kotoa lähteminen on vain lähentänyt meitä.
Toinen juttu on sitten raha. Jos sitä ei ole, niin heikosti menee. Mulla onneksi on varaa maksaa tytön vuokra ja antaa hänelle 300 € käyttörahaa. Vaatteet, lääkkeet, koulumatkat ja koulukirjat minä maksan. Tuolla 300 eurolla hän kustantaa harrastuksensa, kännykkälaskunsa ja ruokansa.