okei

okei myönnetään että olen käynyt vähän ylikierroksilla ja mutta ette tekään ole ole olleet pyhimyksiä.minä olen aina ollut muslimi ja te olette mikä olette minä hyväksyn mihin uskotte samoin teidän pitäsi ja jos joku on erimieltä niin kysyn miksi?
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on kuule välillä vaikea saada selvää. Ei ole paljon pisteitä, pilkkuja eikä alkukirjaimia ja muutenkin on hoono soomi. Sellainenkin kuva on syntynyt, että olet hyvin nuori, kun et yhtään tunne evoluutioteoriaa vaikka meuhkaat sitä vastaan. Tai sitten et lue mitään muuta kuin islamilaisia tekstejä.

Mistä olet esimerkiksi lukenut semmoista, että evoluutioteorian mukaan ihmiset olisivat kehittyneet apinoista?

Jos syvässä tietämättömyydessään ihmettelee sitä, miksi apinat eivät näköjään kehity mihinkään, on paljon suurempi syy ihmetellä miksi Allah on pitänyt mykkäkoulua jo melkein 1400 vuotta ja kristinuskon jumala vielä kauemmin...

Äänestä

Olet aivan oikeassa siinä, että kristityssä maassa kaikki eivät ole pyhimyksiä. Esim. Suomessa on valtavan paljon henkilöitä, jotka vain kuuluvat kirkkoon eivätkä kuitenkaan usko Jumalaa.

Tiesitkö, että suuri osa meistä muodostaa käsityksen muslimeista sillä perusteella mitä he ovat viime aikoina tehneet?

Median välittämä tieto muslimeista ja heidän toiminnastaan ei ole mitenkään heitä mairittelevaa, ja tämän tiedon perusteella muodostamme kuvan teistä.

Saattaa olla, että terroritekoihin syyllistyneet muslimit ovat vain murto-osa väestöstä, mutta he lyövät leiman kaikkiin msulimeihin.

Jos haluat oikaista saamiamme käsityksiä, suosittelen ystävällistä lähestymistapaa ja suhteita rakentavaa käytöstä. Vanha sananlasku sanoo: "Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan".

Tässä oli vastaus siihen, miksi emme hyväksy sitä mihin uskot; miksi viljelisimme väkivaltaa uskonnon nimissä?

Myönnän, että ns. kristityt maat sotivat. Mutta heidän syynsä sotia ovat kokonaan toiset kuin uskonnon vuoksi. Yleensä syynä on ahneus tai vallantavoittelu eri muodoissaan. Se ei toki ole millään tavalla hyväksyttävää.

Vastapainoksi esitän kysymyksen:

Miksi ne henkilöt, jotka tulevat rauhan asein islamilaiseen maahan kertomaan rakkauden sanomaa, ajetaan pois? Olet ehkä väärä henkilö vastaamaan tuohon kysymykseen, mutta toivon että pohdit sitä.

Todellinen kristitty toteuttaa Jeesuksen ohjetta: Rakasta Jumlaa kaikesta sydämestäsi ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.

Onko siinä mielestäsi jotakin väärää tai pahaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


color kirjoitti:

okei myönnetään että olen käynyt vähän ylikierroksilla ja mutta ette tekään ole ole olleet pyhimyksiä.minä olen aina ollut muslimi ja te olette mikä olette minä hyväksyn mihin uskotte samoin teidän pitäsi ja jos joku on erimieltä niin kysyn miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu