kun juna pysähtyy

survival

Kaksikymmentä vuotta sitten, ostin junalipun kiertoajelulle helvettiin.Seisoin asemalla,tyhjä kassi kädessä,tai ei kassi tyhjä ollut.Siellä opli paljon tietämättömyyttä,nuoruuden uhmaa ja kuolemattomuuden tuntua,mutta eivät ne saaneet sitä pullistelemaan.siinä seisoin asemalla, rinta kaarella intoa täynnä.Kun juna sitten lopulta saapui,astuin sisään ,empimättä mitään pelkäämättä takki auki ja taskut odotusta täynnä.Matkasin ja matkasin en voinut muutakaan,pois ei päässyt,pian houmasin miten tein kaiken hammasta purren,välillä suurta tyydytystä tuntien.Mutta tein matkaa kuten olin unelmoinut.Sain ystäviä sain vihamiehiä,menetin myös ystäviä ja toverieta,osa väsyi kesken matkan osa vain liukui pois osa jäi sinne jonnekin.minusta tuli kyyninen, kylmä ja väsynyt,enää en edes halunnut ystäviä, muutkin rupesivat tuntumaan samantekeviltä,oli vain jaksettava kun oli mukaan lähtenyt.Mutta juna vain jatkoi kulkuaan,jatkoi jatkamistaan,päivästä toiseen,kuukaudesta vuoteen ja vuodesta toiseen.eräänä päivänä joku sanoi "sinun aikasi täällä on päättymässä" ja tunsin miten juna alkoi pikkuhiljaa hidastaa,hitaasti mutta kuitenkin ,vai kuvittelinko vain?Ei en kuvitellut.meni vielä vuosia.mutta sitten eräänä päivänä juna lopulta pysätyy,ovet aukeaa ja astut asemalle, juna jatkaa ,heilautat kättäsi siine jäävile,ja huomaat olevasi yksin...niin totaalisen yksin, vain tyhjä asema ja sinä,sama kassi kädessä,joka nyt pullisteleee ja tuntuu jopa painavalta.sellä on nyt toiveitten ja unelmien sijaan tietoa kokemusta niin hyvää kuin huonoa ,ystävät kuolleet ja elävät nekin, jotka jäivät.Mutta mitä nyt, kaikenhan piti olla hyvin, kaiken piti olla toisin, kaikenhan piti olla muuttunut. Kunhan juna vain pysähtyisi????...lopulta tajuan,kaikki on ennallaan...? Ainoastaan minä olen muuttunut......

0

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

        https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
        Maailman menoa
        70
        4908
      2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        11
        3339
      3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        20
        2592
      4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

        🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
        Ikävä
        57
        1665
      5. Miksi pitäisit enemmän

        Minusta kuin siitä toisesta?
        Ikävä
        47
        1556
      6. Tämmönen höpsö

        Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
        Suhteet
        44
        1326
      7. Mitä meidän välillä

        Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
        Ikävä
        94
        1292
      8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

        Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
        Maailman menoa
        217
        1047
      9. Hiljaisuus

        Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
        Ikävä
        71
        985
      10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

        Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
        Sanaristikot
        51
        875
      Aihe