Te, jotka olette olleet, tai olette, masentuneita: mitä lääkkeitä syötte? Miten olette "joutuneet" diagnosoitaviksi/hoitoon ja onko hoidosta ollut hyötyä? Onko itsetuhoisuus ym vähentynyt? Onko teillä auttanut vain lääkärin/"ammattilaisen apu" vai oletteko "parantuneet itsestään"?
Masennus.
Kelmu
8757
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse sairastuin masennukseen noin kuusi vuotta sitten, ja sain hyvänä pidetyn,joskin vanhan lääkkeen nimeltä Seronil.Ei se kyllä minua auttanut,olen sen jälkeeen kokeillut jos jonkinlaisia lääkkeitä.Kannattaa mennä psykiatrin juttusille,hän tietää varmaan mikä lääkitys sun tapauksessa olis paras.Mua terapia on auttanut ja useiden kokeiluiden jälkeen vihdoin sopiva lääke on löytynyt.
´Hoitoon päädyin oma-alotteisesti YTHS:ään ja sain heti ajan vaikka jonoakin taisi olla.Opiskelujen jälkeen siirryin yksiyiselle terapeutille joka on todella hyvä ja asiantunteva (ja kallis..).Hoito tulee kestämään vielä varmaan pitkään,sillä tietyistä oireista en ole päässyt eroon.
Tsemppiä sulle!
tehty vuosia, eikä ole löydetty sopivaa lääkettää masennukseeni. Haittavaikutukset ovat niin kamalia että vain lisäävät masennusta. kerroit että useiden kokeilujen jälkeen löytyi sinulle sopiva lääke. Saanko kysyä mikä lääke sulla tehosi?
Itsellä toimivimmaksi komboksi tuli
-surmontil
-lamictal-
-temesta ja rivantril (ahdistukseen)
-zyprexa, vaikkaa psykoottisuutta ei ollut
- sähköhoito ja tyroksiini buustaamaan
Nyt olen voinut luopua zyprexasta ja sähköstä. Kiitos ammattilillisesti pätevälle psykiatrille ja sain elämäni takaisin ja pääsin töihin eläkkeeltä.
Mutta siis toimiva. Hienoa että olet toipunut.
Itselläni on vakava masennus, yleistynyt ahdistus, raivokohtauksia, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, paniikkikohtauksia ja vaikka mitä. Maanis-depressiivinen hermoraunio....
Minulla on kokeiltu useita erilaisia masennuslääkkeitä, kaikenlaisia bentsoja ja mm. Busparia. Erilaisia yhdistelmiä. Ei apua mistään. Haittavaikutukset SSRI-lääkkeistä vain pahentavat oloani.
Käyn lääkärillä viikottain keskustelemassa lääkkeistä ja olostani, varma diagnoosi on vieläkin avoin. Saattaa olla että jonkinlainen persoonallisuushäiriökin on mukana.
Välillä tuntuu että en enää ikinä kykene työhön. Kaikki stressaa. Joku iloinen lintu ikkunan takana livertelemässä voi saada mut ihan raivon/ahdistuksen/paniikin valtaan. Mitään pienintäkään ärsykettä ei kestä.
Tuntuu, että poikkeuksetta noihin diagnooseihin liittyy joku persoonallisuuden häiriö-
Kombostani sen verran, että ammuttiin tarpeeksi isolla tykilla, jotta sairaursaika olisi mahdollisimman lyhyt. Samalla seuraattiin lääkkeiden pitoisuuksia veren seeurmissa viikoittain ja vaikka annokset olivat ko. lääkkeiden suurimpia, niin tasot seerumissa elle terapiatasojen >maksa nopea metaboloimaan.
"Te, jotka olette olleet, tai olette, masentuneita: mitä lääkkeitä syötte? "
Seroniliä vuoden 2001. Muistaakseni 20 mg.
2004 elokuusta asti Seronil 60 mg tähän päivään (17.4.2006 - 23.08.2006 ei lääkitystä). Nyt viimeisen terveydenhoitajan tapaamisen myötä harkitaan lääkkeen vaihtamista, koska vastetta ei tunnu enää löytyvän.
"Miten olette "joutuneet" diagnosoitaviksi/hoitoon ja onko hoidosta ollut hyötyä?"
Kun koulussa ensimmäisen kerran romahti, niin sitten vietiin terveyskeskukseen josta sai lähetteen ja siitä se alkoi. Hyöty on kyseenalaista. Keväästä 2000 asti. Ei mielestäni merkittävää muutosta.
"Onko itsetuhoisuus ym vähentynyt?"
Ajoittaista ja riippuen ärsykkeistä. Sanon aina, kun asiasta puhutaan, että kyllähän minullä näitä katastrofeja elämässä riittää. 2000, 2001, 2004, 2006...
"Onko teillä auttanut vain lääkärin/"ammattilaisen apu" vai oletteko "parantuneet itsestään"? "
Kuten sanottu. Kyseenalaista. MTT:ssä eli mielenterveystoimistossa käydään vähintään kerran kuussa. Kerran on vaihtunut terveydenhoitaja kun vanha lähti isompaan naapurikaupunkiin. Psykoterapeutille hain, mutta se oli täysi katastrofi. Psykoterapeutin mielestä oli aivan liian nuori hoitoon ja muutenkin koko kokemus oli hyvin epämiellyttävä. Ja hiton vaikea saada aikaan kun kaikilla on vuosien jonot.
Moi
Mullakin on ollut menneisyydessä aika vaikeeata varsinkin vuodet 2002, 2004, 2005, 2006 pakko-oireita, pelkotiloja, ahdistusta ja muutenkin vaikeata elämässä, mutta nyt olen joten kuten saanut elämäni raiteilleen lääkitystäkin olen kokeillut mutta omin avuin olen kuitenkin selvinnyt, pari kertaa käynyt psykiatrilla.
Onnea sulle ja toipumista.
Mä en itse siis ole koskaan ollut lekurilla, eikä ole diagnosoitu siis. En siis tiedä, onko mitään perää, jos itse uskon olleeni masentunut ja minulla olleen paniikkihäiriöitä. Kolmisen vuotta sitten alkoi pimennys ja alamäki, olin lukion kolmosella silloin. Viiltelin itseäni, eikä missään ollut mitään pointtia. Nukuin paljon, söin vähän, itkeskelin jatkuvasti, pahoinpitelin itseäni. Ei elämällä ollut mitään merkitystä, usein ajattelin itsemurhaa ja erilaisia tapoja tehdä se. Uutena vuonna olisin luultavasti hankeen jäänyt jos ei enkelit olisi pelastaneet. Sen jälkeen melko pian (ennen kuin koulu tammikuussa alkoi taas) olo parani nopeasti normaaliksi. Sen jälkeen ei suurempia ongelmia ole ollut. Sen vuoden aikana oli joitakin paniikkikohtauksia, mutta nekin jäi sinne. Viime viikolla oli rankimmat päivät sitten tuon syksyn jälkeen, jopa pahoinpitelin itseäni jälleen, vaikka luulin, etten siihen enää kykene. Nyt kuitenkin taas suht normaali olo. Tuolle syksyiselle masennusajalle en keksi muuta syytä kuin paineet koulussa ja kotona, sekä fyysinen kipuilu. Nyt elämäni on hieman solmussa, vaikka koko ajan ratkaisua etsin. En sitten tiedä onko kaikki vain kuvitelmaani..