farmarivertailu

Ajan nyt Focuksella ja toinen lapsi on tulossa, joten tarvitsen enemmän tilaa. Olen harkinnut isommista farmareista 406:sta, C 5:sta, Passattia ja Mondeota. Aikaisemmat kokemukset Pösöistä ovat olleet hyvät (405 ja 309). Vaikka 406 tuntuu jo mallina vanhalta, niin hinta ja ajo-ominaiuudet sekä tilat houkuttelevat. Jos jolloin on kokemusta vastaavasta auton ostoharkinnasta, niin kirjoittakaa mielipiteenne siitä, mihin päädyitty ja miksi.
6913
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Meillä on kolme lasta ja koeajoimme noista mainituista C5:n ja Mondeon sekä vielä Lagunan farkun. Päädyimme 307 SW:hen, C5 oli kakkosena.
Kannattaa kokeilla noiden autojen tiloja lastenvaunujen ja turvaistuimien kanssa. Varsinkin turvaistuimien kanssa voivat auton turvavyöt osoittautua liian lyhyiksi tai takaistuimen lukot sellaisiksi, että turvaistuimen kanssa turvavyön kiinnitys on yhtä ähellystä. Vauvan kanssa saattaa olla etua poiskytkettävästä etumatkustajan turvatyynystä.
Välttämättä pitemmässä autossa ei olekaan niin paljon tilaa kuin 307 SW:ssä (tai wagonissa). Esimerkiksi tavaratila peitteen alla saattaa olla matalampi.
Tuosta listasta voin sanoa, että C5 oli todella mukava. Mutta se kannattaa ottaa pitempään koeajoon, lyhyellä tutustumisella siihen ei vielä oikein pääse kiinni.

Äänestä

Meillä syksyllä Xantia HB ja Mazda 626 HB olin päättänyt vaihtaa toisen farmari Xantiaan tai 626 farmariin (merkkiuskollinen). Lähdin ostoreissulle ja löysin liikkeen jossa oli -98 xantia, -99 mazda ja -98 406 GRW. Koeajoin ne kaikki ja pistin ne vierekkäin jotta voisin oikein vertailla. Xantia oli todella mukava kuten kaikki tietääkin, Mazda oli Xantian jälkeen suorastaan kamala ajettava ja meluisa. Viimeisenä kokeilin 406:sta, ajoin sillä pidemmän lenkin koska en heti päässyt sinuiksi auton kanssa jota en ollut edes ajatellut. Pösö teki erittäin positiivisen vaikutuksen olemuksellaan. Ulkönäössä Pösö sai eniten pistetä ja Mazada vähiten. Sisätiloiltaan Pösö on omaa luokkaanasa, Mazda ahtain varsinkin takajalkatiloista, Xantia oli sisältä laadukkaimman ja viimeistellymän oloinen. Armottoman tinkaamisen jälkeen mulla oli ostettuna 406 GRW ja pihalle jäi vielä Xantia ja Mazda. Nyt ne on jo kyllä vaihdettu pois.

Uusi Mondeo voisi olla mukava peli myös, mutta Passatti ei säväytä, koska paksut ovet ja konsolit tekevät sisätiloista ahtaanoloiset, samoin tavaratila on yllättävän pieni. C5 on minusta hieman kömpölön oloinen samoin kuin erittäin suosittu V70. Jos ajaa pääosin maantiellä, niin silloin se ei varmaan häiritse.

Äänestä

406:n ehdottomia etuja ovat ajettavuus ja tavaratila!

Ajaminen on jämäkkä ja täsmällistä. Autoa on helppo ajaa niin kaupungiss kuin maantielläkin. Ajoasento on hyvä, varsinkin uudemmilla istuimilla. En nyt muista tuliko ne 2000 vai aiemmin, mutta paljon paremmat kuin eka malleissa. Millähän moottorilla olet ajatellut. HDi on aika ehdoton. Voimaa ja vääntöä. Hankintahinta ja vero asettaa tietenkin rajoitteita suhteessa ajettuihin kilometreihin vuodessa.

Takatavaratila, "peräkoppi" vai miksi sitä farkuissa pitäisi kutsua on mielestäni selvästi markkinoiden paras. Jos joku on eri mieltä ilmoittautukoon, niin punnitsen mielipidettäni. Tavaratilan muoto on hyvä ja takaistuimet ja puolikas hattuhylly muodostavat "turvallisen" "kolon" tavaroille. Ja suojaverhon alle mahtuu mahtavasti tavaraa.

Minulla ei tosin ole käytännön kokemusta C5:stä, Passatista tai Mondeosta. Sekä C5 että Mondeo näyttävät ainakin ulospäin tosi muhkeilta, siis takaa. Ehkä sieltäkin tilaa löytyy.

Vielä sen verran, että 406 ei varmastikaan ole vika ostos. Itse asiassa nuo kaikki on hyviä autoja ja saat rahoillesi vastinetta.

Äänestä
  • "Takatavaratila, "peräkoppi"... juu tosta tuli mieleeni,jos tilat ratkaisee,olen ainakin ollu omaan farmari-omegaan tyytyväinen.Selkeän muotoinen ja varmasti suurin tavaratila. Auto on tosin takavetoinen ja vanhahtava ja malli uusiutuu kohta. Samoin on 406:en laita,mallia ikä painaa. C5 on kyllä aika hieno peli,Mondeota en huolis,on melko persoonaton.

    Nää oli vaan tälläsiä mielipideasioita ja eksyin tänne siksi,etten ole mikään henkeen ja vereen opelimies,vaan pihasta löytyy myös pösö... ;-)

    Äänestä

Vaihdoin syksyllä (-02) 206GTI:n (-99) V70:seen (170hv -97) perheen kasvun myötä, enkä ole päivääkään katunut;
Tilaa on, suht tauloudellinen, ei mikään traktori (niin kuin monet väittävät), varustelu/hintataso enemmän kuin kohdallaan, tehoa ja vääntöä riittävästi vaikka koko perheelle, viimeistely tuntuu ja näkyy (ei roiku johdot eikä ovipahvit kolise yms yms), pitää jälleenmyyntiarvonsa. Ainoana miinuksena tuntuu olevan se, että kaikilla on jo V70...
Kannattaa käydä koeajamassa.

Äänestä

Oli työn puolesta 3 vuotta 1,4 16v yli 90 hv Renault M break vm -99.
varsin tilava peli ja se voitti 3 v sitten 1,6 moottorisena TM farmarivertailun ja on ***** turvallinen. Hinta nyt n 20300 € alkaen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


etsijä kirjoitti:

Ajan nyt Focuksella ja toinen lapsi on tulossa, joten tarvitsen enemmän tilaa. Olen harkinnut isommista farmareista 406:sta, C 5:sta, Passattia ja Mondeota. Aikaisemmat kokemukset Pösöistä ovat olleet hyvät (405 ja 309). Vaikka 406 tuntuu jo mallina vanhalta, niin hinta ja ajo-ominaiuudet sekä tilat houkuttelevat. Jos jolloin on kokemusta vastaavasta auton ostoharkinnasta, niin kirjoittakaa mielipiteenne siitä, mihin päädyitty ja miksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu