35-V poltin

Olen polttanut 35 vuotta tupakkaa viimeiset kymmenen vuotta vähintään kaksi askia päivässä.
Pitkään on tuntunut huonolta suurten yskänkohtauksien kanssa, sydän hakkaa , ei jaksa tehdä mitään, lievää masennusta, hengitys tuskallista ja erittäin huono yleiskunto.
2.1.2003 aamulla ulkona oli kylmä noin -20 astetta
Ajattelin että jos nyt menen ulos palelen ja keuhkoihin sattuu hirvittävästi kun vetää tupakkia. En mennyt tupakille, en ole polttanut yhtään vieläkään ja tuskin tulen poltamaan. Vieroitusoireita on ollut hirvittäviä mutta nyt on alkanut helpottamaan. Onneksi löysin ensimmäisenä lakkopäivänäni netistä tohtori.fi:stä lakkoseurannan mikä on auttanut itseäni hirvittävästi. Siinä kyllä puhutaan nicorettestä korvaushoitona mutta siitäkin on päästävä irti joten ajattelin ottaa kaiken vieroituksen yhdellä kertaa. Nyt menee mielestäni jo kivasti vaikka välillä on ne himot. Toivottavasti nämä himot auttavat ja siirtyvät toisenlaiseksi himoksi.

Terveisin Timppa.
231301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Mulla oli aivan samat motivaatiot lopettaa. Tänään kaks viikkoa takanapäin uutta elämää, ja hyvältä tuntuu, vaikka vaikeuksia on vielä pitkän aikaa!

Kyllästyin myös siihen, että aamut alkoivat naisellisesti röhien, henki vinkui, keuhkoon tai jonnekin sinnepäin pisti ja fyysinen kunto oli nolla. Ei se vieläkään häävi ole, mutta aamut ovat jo täysin yskättömiä ja jaksaa kävellä muutaman kilometrin reippaasti puuskuttamatta.

Hyvä me, jatketaan sisulla ja sydämellä!

Äänestä
  • Oletkos sama Soili kun siellä Smogon keskustelupalstalla?

    Joo..toi oli hyvä kommentti "..aamut alkoivat naisellisesti.." hehheh. Suo anteeksi jos kuulostan sovinistiselta mutta mun mielestä tupakointi on perin epänaisellinen tapa. Tai kai se on kasvatus- ja asennekysymys, jotenkin liitän tupakan kuitenkin duunarin..siis miehen..profiiliin =)

    Ja miesten suhteen..tuleehan siitä "epämiehekäs" tapa siinä vaiheessa kun lantioseudun verenkierto tukkeutuu, hahhah..

    Jos olet sama Soili niin sitte tavataan Smogon palstoilla, jos et oo niin sitte sinne vaan..ite just alottanu, toinen aamu menossa =).

    Anyway..tsemppijatkot!

    Äänestä

Onnittelut..kova jätkä!

Ite yrittäny niin monta kertaa että tiän tuskat, joskus ilman korvausta mutta mulla ei onnistu..ei luonne riitä. Korvaushoito kyllä auttaa pirusti ja nyt aion todella onnistua. Sama se millä keinoin.

Jepulis nettitohtori on hyvä mesta..itekin siirtymässä sinne =) Muuten..kun aikasemmin oon tumpannu korvaushoidon kanssa niin olen huomannu että korvikkeista on sitte helpompi vieroittua kun röökistä..kerran olin 4 kk polttamatta, vimoset 2 kk ilman mitään. Tabletteja käytin sillonkin, niistä oli varsin helppo päästä eroon, oikeastaan ne vaan vähitellen jäi pois etten oikein huomannutkaan. Ja joskus olin polttamatta 3kk..käytin biittiä ni en sauhunnu..mut se moska rupes tökkimään ja käyttö harveni, eihän sitä kehdannu julkisesti, hahhah, sillonkin sit vimonen kk ilman mitään. Mutta joka kerta menny kapakkiin ja sit jotenki vaan retkahtanu..nyt olen viisaampi ja vältän baareja mahdollisimman kauan. Onneks nainen ei polta eikä pal välitä baareista ni ei tule mentyä kiusauksiin itsekään =) Sit jos joskus ottaa himassa pari bisseä niin eipä ole tupakkia lähellä.

Sulle onnittelut..on sulla työsarkaa vielä mutta olet vaan tiukkana! Jatkot!

Äänestä
  • Olin ravintolassa viime lauantaina. Otin drinkkejä join viiniä ruuan kanssa ja niin edelleen. Välillä oli tupakka mielessä, mutta oli myös hetkiä että ei ollut mielessä. Loppuillasta tuli sellainen olo että nyt pieni rööki tekee hyvää. Katselin muita kun polttivat ja totesin touhun olevan täysin päätön homma, ei anna mitään ottaa vaan. En polttanut yhtään ja tulen pysymään päätökseni takana. Tänään on ollut muuten paljon helpompi päivä.

    Äänestä

Olen 44 vee nainen, poltin 28 vuotta, kahta 3 kk:n taukoa lukuunottamatta. Poltin myös silloin kun sain lapseni. Tosin vain muutaman päivässä, mutta kuitenkin. Monta vuotta inhosin hajuani ja yskääni, mutten saanut lopetettua. 3,5 vuotta sitten olin viikon kovassa kuumeessa ja silloin päätin, että se loppuu nyt tai ei sitten koskaan. Ostin nicorette-tabletteja. Ensimmäiset 2 vkoa kurkkuni oli niistä kipeä, mutta sitten totuin. Ne olivat se apukeino, jota olin kaivannut. Söin niitä 8 kk. Laastareihin en ollut koskaan uskonut ja nikotiinipurkat olivat niin kovia, että leukanivelet kipeytyivät. Ei olisi haitannut, vaikka olisin tabletteihin jäänyt koukkuun, ovat kuitenkin pienempi paha.

Pahin pelkoni oli se, että alkoholia ottaessa ratkean, mutta tein "siedätyshoitoa". Kaksi viikkoa lopettamisesta menin ravintolaan ja selvisin siitä. Se ensimmäinen kerta oli pahin. Seuraava oli jo helponpaa. Tänäpäivänä minun ei tee mieli tupakkaa, vaikka joku vetää vieressä. Paha haju kyllä häiritsee. Alkoholi ja tupakka ei minulla kuulu yhteen.

Nyt olen siis ollut 3,5 v ilman tupakkaa. Ensimmäistäkään savua en ole ottanut. Olen kuin alkoholisti, jos maistankin, olen taas nalkissa. Siispä en ota sitä ensimmistäkään. Joskus näen unta, että poltan. Vedän posket lommolla ja nautinnolla puhallan ulos... Koen huonoa omaatuntoa unessa. Että meninkin retkahtamaan!!! Herätessä huokaisen helpotuksesta, että se olikin vain unta...

Nykyään käyn kuntosalilla. Jaksan kävellä mäet ylös. En haise pahalle. Iho on paljon parempi. Ennen minulla oli aina iho-ongelmia. Meni tosin 2 vuotta ennenkuin vaikutus alkoi iholla näkyä.

Mutta loppujenlopuksi: Kaikki tietää kuinka vaarallista se on. Ja kaikkihan tietää että se pitäisi lopettaa, mutta se kaikki on kiinni OMIEN korvien välistä. OMASTA halusta lopettaa. Kyllästymisestä vallitsevaan olotilaan. Kukaan ei voi sanoa, että lopeta. Ainoastaan MINÄ ITSE voin sen tehdä.

Äänestä
  • Erittäin hyvä juttu Rouva onnellinen että olet selvinnyt irti tupakista. Olen nyt ollut 16 päivää polttamatta ja toivon että tulee vielä eteen 3,5 vuotta. Olin ravintolassa viikko sitten ja kyllä täytyy sanoa että koville otti mutta selvisin. Tällä hetkellä ei tupakka tule kovin montaa kertaa mieleen päivässä. Varsinaisia kovempia mielitekoja ei tule yhtään. Hengityskin on alkanut sujua paljon helpommin. Samoin yskä on kokonaan poissa ja voin nukkua myös selällä, mitä ei ole voinnut vuosiin.
    Hyvää jatkoa sinulle ja ollaan polttamatta.

    Terveisin Timppa

    Äänestä

  • Timppa kirjoitti:

    Erittäin hyvä juttu Rouva onnellinen että olet selvinnyt irti tupakista. Olen nyt ollut 16 päivää polttamatta ja toivon että tulee vielä eteen 3,5 vuotta. Olin ravintolassa viikko sitten ja kyllä täytyy sanoa että koville otti mutta selvisin. Tällä hetkellä ei tupakka tule kovin montaa kertaa mieleen päivässä. Varsinaisia kovempia mielitekoja ei tule yhtään. Hengityskin on alkanut sujua paljon helpommin. Samoin yskä on kokonaan poissa ja voin nukkua myös selällä, mitä ei ole voinnut vuosiin.
    Hyvää jatkoa sinulle ja ollaan polttamatta.

    Terveisin Timppa

    Hei

    Tsemppiä lopettamiseen! Se ei tule harmittamaan koskaan. Itse olen ollut polttamatta reilut kaksi vuotta (poltin seitsemän vuotta). Vieläkin tulee tyytyväisyyden puuskia, etten polta enää.

    Aikaisemmista lakoista opin muutaman asian, toivottavasti näistä on jollekin apua:

    -käytä nikotiinikorvikkeita. Jokaiselle löytyy sopiva. Minulla se oli laastari purkat, joita pikkuhiljaa vähensin vuoden ajan.

    -älä polta edes sitä yhtä juhlatupakkaa tai kännitupakkaa, äläkä polta tekosyillä "kun on tämä juhannuskin ja vene upposi".

    -palkitse itsesi. Minä ostin CD-levyjä tms. jotka olivat konkreettisia esimerkkejä siitä, että rahaa on jäänyt muuhunkin. Nyt on olohuoneessa 32-tuumainen laajakuvatelevisio jonka olen "voittanut" kun en ole polttanut.

    Onnea!

    Äänestä

  • Kuula kirjoitti:

    -älä lopeta korvaavan nikotiinin käyttöä liian aikaisin! Omien kokemuksien ja tutkimustenkin mukaan tämä on suurin syy retkahtamiseen. Ihmiset eivät jaksa jauhaa purkkaa tarpeeksi kauan.

    Ei siihen koukkuun jää, pikemminkin purkkaa täytyy ottaa tiedostaen tarve.

    Muistui mieleen tuosta Kuulan tekstistä mainitsemisen arvoinen seikka.

    Kun lopetin, keräsin isoon lasipurkkiin rahaa vuoden ajan. Joka päivä jotain. Joskus sen tupakkiaskin verran, joskus vain pari markkaa. Sitä oli loppujenlopuksi yli 5000 mk, jotka olivat isona apuna, kun pidin seuraavan vuoden vuorotteluvapaata.

    Se on totta mitä Kuula sanoi, käyttäkää nikotiinivalmisteita! Ette saa sädekehää siitä, että yritätte ilman apukeinoja päästä irti tupakasta. Se on vain ja ainoastaan teille itsellenne helpompaa ja silloin todennäköisesti onnistutte lopettamisessa.

    Ollaan ylpeitä itsestämme!!! Minä ainakin olen!!

    Äänestä

  • Onnellinen kirjoitti:

    niin..tässä ketjussa oli paljon hyviä ideoita ja hyvää tarinaa..näin sitä pitää maailmaa parantaa. Hauskaa jatkoa!

    Äänestä

  • Onnellinen kirjoitti:

    Muistui mieleen tuosta Kuulan tekstistä mainitsemisen arvoinen seikka.

    Kun lopetin, keräsin isoon lasipurkkiin rahaa vuoden ajan. Joka päivä jotain. Joskus sen tupakkiaskin verran, joskus vain pari markkaa. Sitä oli loppujenlopuksi yli 5000 mk, jotka olivat isona apuna, kun pidin seuraavan vuoden vuorotteluvapaata.

    Se on totta mitä Kuula sanoi, käyttäkää nikotiinivalmisteita! Ette saa sädekehää siitä, että yritätte ilman apukeinoja päästä irti tupakasta. Se on vain ja ainoastaan teille itsellenne helpompaa ja silloin todennäköisesti onnistutte lopettamisessa.

    Ollaan ylpeitä itsestämme!!! Minä ainakin olen!!

    Kuulalle ja onnelliselle !

    Voitte olla ihan oikeassa että täytyisi käyttää korviketta. Itse en näe siinä tarvetta, koska tein päätöksen että lopetan, niin lopetan. Aina kaikesta pitempiaikaisesta muodostuu tapa ja siitä on päästävä irti. Miksi niitä tapoja hommata itselle lisää kun yhdestä on tarkoitus päästä irti. Tiedän että en saa tästä sädekehää enkä tarvitse sitä. Kun yleensä teen jonkin päätöksen niin myös pidän sen. Esimerkiksi voisin kertoa että vuonna 1993 tein päätöksen, että ennen 50-vuotispäivää olen diplomi-insinööri vaikka olin silloin vain kansakoulun käynnyt ja ikää oli 39 vuotta. Viime vuonna sain opinnot valmiiksi ja työskentelen erään yrityksen tuotekehitysjohtajana. Täytän helmikussa 50-vuotta

    Tämä olkoon riittävä tieto tahdonlujuudesta.

    Vielä rahasta sen verran että laitan joka viikko 56 euroa tupakoimattomuustilille. Viiden vuoden päästä lähden vaimon kanssa mailmanympärimatkalle. Silloin tilillä on ilmeisesti rahaa noin 14560 euroa joka on hyvä mesämuna.

    Hyviä jatkoja tupakoimattomana

    Hyvä jos lopettaminen onnistuu ilman korvikkeita. Monille se kuitenkin jää vain yritykseksi ja lakkorahoilla pääsee korkeintaan kolmen vyöhykkeen verran lähijunalla ja jää pidemmät lomareissut haaveeksi.

    Itse olin umpiriippuvainen nikotiinista, enkä halunnut "kärvistellä". Vaikeaa lakon alku oli, vaikka uin nikotiinissa.

    Minusta tupakantuskaa kannattaa helpottaa korvikkeilla, on tarpeeksi vaikeaa siltikin.

    Äänestä

  • Timppa kirjoitti:

    Kuulalle ja onnelliselle !

    Voitte olla ihan oikeassa että täytyisi käyttää korviketta. Itse en näe siinä tarvetta, koska tein päätöksen että lopetan, niin lopetan. Aina kaikesta pitempiaikaisesta muodostuu tapa ja siitä on päästävä irti. Miksi niitä tapoja hommata itselle lisää kun yhdestä on tarkoitus päästä irti. Tiedän että en saa tästä sädekehää enkä tarvitse sitä. Kun yleensä teen jonkin päätöksen niin myös pidän sen. Esimerkiksi voisin kertoa että vuonna 1993 tein päätöksen, että ennen 50-vuotispäivää olen diplomi-insinööri vaikka olin silloin vain kansakoulun käynnyt ja ikää oli 39 vuotta. Viime vuonna sain opinnot valmiiksi ja työskentelen erään yrityksen tuotekehitysjohtajana. Täytän helmikussa 50-vuotta

    Tämä olkoon riittävä tieto tahdonlujuudesta.

    Vielä rahasta sen verran että laitan joka viikko 56 euroa tupakoimattomuustilille. Viiden vuoden päästä lähden vaimon kanssa mailmanympärimatkalle. Silloin tilillä on ilmeisesti rahaa noin 14560 euroa joka on hyvä mesämuna.

    Hyviä jatkoja tupakoimattomana

    Tänään kolme viikkoa ilman tupakkaa! Ongelmakseni alkaa muodostua tuo nikotiinikorvaushoito. Pelottaa, kun kaikki puhuvat sen tärkeydestä, ja itse en koe lainkaan tarvetta siihen. Kuljen kyllä inhalaattori taskussa, mutta sitä ei tee yhtään mieli. Nytkin sama patruuna sunnuntaista asti, eli tyhjähän se jo on. En liiemmälti mässää myöskään tavallista purkkaa.

    Silti lakko sujuu ongelmitta. Ollaanko me sitten vaan niin erilaisia? Jospa mä olen ollut tyypillinen tapapolttaja, ehkä nikotiini ei sitten niin kovaa otetta musta ole ottanut? Mutta sepä vasta surkeata onkin, tapapolttajan on vielä vaikeampi päästä kokonaan eroon tupakasta, sanovat. Se tapa kun ei unohdu, nikotiiniriippuvuus unohtuu.

    Mutta mitä sitä murehtimaan, savuton elämä jatkuu suu messingillä :)

    Äänestä

  • Soili kirjoitti:

    Tutkimusten mukaan asia on toisin päin. Nikotiini jättää niin suuren leiman aivoihin, että vuosikymmenten päästä voi tehdä hetkittäin mieli nikotiinia.

    Tavat ovat opittuja ja niistä voi oppia pois. Tavat siis kyllä unohtuvat mutta myös palaavat helposti.

    Hyvä Kuula !

    Älä viitsi kirjoittaa sellaisesta aiheesta mistä sinulla ei ole tietoa.
    Nikotiini ei jätä minkäänlaista "leimaa" aivoihin.
    Kun nikottini on poistunut verestä, niin se on myös poistunut. Tämän jälkeen on enää tapa. Tupakointitapa on yksi niistä veikkeimmista unohdettavista tavoista. Nikotiinillä ei ole mitään osuutta vuosien, puhumattakaan vuosikymmenien päähän.
    KYSYMYS: Mikä on aika nikotiinin poistumiseen elimistöstä
    Mielestäni ei saisi puhua tällä palstalla asiatonta tieto. Jokainen joka lopettaa tupakanpolton, tarvitsee asiallista ja oikeata kannustusta. Kun kirjoittaa että mieli tekee vielä vuosikymmenien päästä, voi jo lopettanut henkilö alkaa uudelleen, kun miettii mitä turhaa itseäni kidutan.
    TOINEN KYSYMYS. Kauanko keskimäärin vieroitusoireet kestävät. (todelliset ei harhat)

    Palatkaa asiaan

    Lääk.lis.

    Äänestä

  • Tapa kirjoitti:

    No jopas oli tekstiä. Luuletko todella, että nikotiini vaikuttaa vereen, ei aivoihin?

    Kun nikotiini on poistunut verestä jäljellä on sinun mukaasi enää tapa. Ei siis enää vieroitusoireita? Nikotiinihan poistuu elimistöstä nopeasti. Tästähän fyysiset vieroitusoireet vasta alkavat.

    Nikotiinin vaikutuksia välittävät kolinergiset nikotiinireseptorit, joita on elimistössä mm. keskushermostossa.

    Tupakoitsijoiden aivoissa on todettu olevan runsaammin nikotiinireseptoreita kuin tupakoimattomien henkilöiden aivoissa.

    Nikotiinia voi siis tehdä hetkittäin mieli vielä vuosien päästä. Tämä on tosiasia mutta ei sen takia kannata olla lopettamatta.

    Itse olen ollut polttamatta yli kaksi vuotta ja ilman nikotiinia yli vuoden ja kerran - kaksi kuukaudessa tekee mieli nikotiinia pienen hetken ajan.

    Äänestä

  • Olen seurannut sivusta kirjoitteluanne.
    Kuulan väite on täysin tuulesta temmattu.
    Sinulle mies35v Kun tämän alan julkaisua lukee täytyy ymmärtää mitä lukee ettei luule mitä ymmärtää

    TY/Kpi

    Äänestä

  • Sivusta seurannut kirjoitti:

    Olen seurannut sivusta kirjoitteluanne.

    Mikähän Kuulan väittämistä oli tuulesta temmattu? Kyllä ne oli ihan tutkittua tietoa ja totta.

    Äänestä

  • Sivusta seurannut kirjoitti:

    Olen seurannut sivusta kirjoitteluanne.
    Kuulan väite on täysin tuulesta temmattu.
    Sinulle mies35v Kun tämän alan julkaisua lukee täytyy ymmärtää mitä lukee ettei luule mitä ymmärtää

    TY/Kpi

    Sanoin muistaakseni että asia on MONIMUTKAINEN ja että Kuulan väite PITÄNEE paikkansa..ja että jokainen voi muodostaa oman käsityksensä.

    Nykytutkimusten valossa arvellaan että tupakoitaessa aivojen palkitsemisjärjestelmä joka huolehtii lajille hyödyllisten asioiden toteuttamisesta (syöminen, lisääntyminen jne.) häiriintyy ja aivot luulevat tupakointia hyödylliseksi toiminnoksi. Lisäksi aivot "muistavat" nämä toiminnot ja pyrkivät toteuttamaan niitä eli myös tupakointia. Tämä on juuri se "leima" eli muistijälki josta Kuula mainitsi.

    Ja sinulle "Sivusta seurannut"; esiinnyt asiantuntija-tyyliin mutta et perustele väittämiäsi mitenkään? Miksi olet seurannut sivusta, mikset ole osallistunut kun kerran olet olevinasi pätevä kertomaan totuuden, sait kehiteltyä ainoastaan pari ahdasmielistä kommenttia? Pistä argumentteja tiskiin tai pidä turpasi kiinni.

    Aiheista löytyy englanniksi lisätietoa myös osoitteista

    http://www.uchospitals.edu/news/2000/20000824-nicadd.html

    http://www.nida.nih.gov/

    http://www.texmed.org/cme/phn/ndt/process.asp

    Äänestä

.... Kerro kuulumisiasi. Miten lopetus sujuu? Mikä on ollut vaikeinta?

Äänestä
  • Arvoisa Onnellinen!

    Löydät Timpan varmemmin osoitteesta http://www.tohtori.fi/tupakka/chat.html jossa hän on nimimerkki "Iso Timppa" koska timppa-rintamalla rupesi olemaan ruuhkaa =)

    Viimeinen kommentti näyttäisi tällä hetkellä olevan 29.1. klo 07.08 .. lueppa sieltä =)

    Sorry Timppa-Iso-Timppa!

    Äänestä

  • mies35v kirjoitti:

    Arvoisa Onnellinen!

    Löydät Timpan varmemmin osoitteesta http://www.tohtori.fi/tupakka/chat.html jossa hän on nimimerkki "Iso Timppa" koska timppa-rintamalla rupesi olemaan ruuhkaa =)

    Viimeinen kommentti näyttäisi tällä hetkellä olevan 29.1. klo 07.08 .. lueppa sieltä =)

    Sorry Timppa-Iso-Timppa!

    .. niinpä näkyy olevan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Timppa kirjoitti:

Olen polttanut 35 vuotta tupakkaa viimeiset kymmenen vuotta vähintään kaksi askia päivässä.
Pitkään on tuntunut huonolta suurten yskänkohtauksien kanssa, sydän hakkaa , ei jaksa tehdä mitään, lievää masennusta, hengitys tuskallista ja erittäin huono yleiskunto.
2.1.2003 aamulla ulkona oli kylmä noin -20 astetta
Ajattelin että jos nyt menen ulos palelen ja keuhkoihin sattuu hirvittävästi kun vetää tupakkia. En mennyt tupakille, en ole polttanut yhtään vieläkään ja tuskin tulen poltamaan. Vieroitusoireita on ollut hirvittäviä mutta nyt on alkanut helpottamaan. Onneksi löysin ensimmäisenä lakkopäivänäni netistä tohtori.fi:stä lakkoseurannan mikä on auttanut itseäni hirvittävästi. Siinä kyllä puhutaan nicorettestä korvaushoitona mutta siitäkin on päästävä irti joten ajattelin ottaa kaiken vieroituksen yhdellä kertaa. Nyt menee mielestäni jo kivasti vaikka välillä on ne himot. Toivottavasti nämä himot auttavat ja siirtyvät toisenlaiseksi himoksi.

Terveisin Timppa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu