Mistä tiedän, että aiheutuuko lihasteni rasituksen jälkeinen kipu ja huono olo matalasta verensokerista vai neste/suolatasapainohäiriöstä?
Olin eilisen mökillätyöskentelyn jälkeen tänä aamuna tosi kipeä ja väsynyt. Tänään sitten tein omalla pihalla vielä pihatöitä. Yleensähän sanotaan että samanlainen työskentely auttaa kipeytymisiin. Sitten jouduin vielä uudelleen tekemään jotakin, jonka jälkeen tuli tosi väsymys ja huono olo. Hikosin siinä, kun oli liikaa päällä. Join marjamehua ja otin vähän hunajaa, mutta myös jäätelöä. Olikohan se vikatikki? Korjatakseni tilannetta kokeilin vielä hiukkasen suolaa.
Myöhemmin söin sitten juustovoileipää ja mehua, mutta niitäkin ehkä liikaa, kun oli hirveä himo syödä. Aika ähky olo, mutta muuten kyllä helpottaa.
Tällaisia uupumuksia tulee joskus. Minulla on todettu oireisia verensokerialenemia. Ei sokeritautia. Miten voidaan nopeasti korjata tällaisia tilanteita, kun ei tiedä, mistä ne johtuvat?
Olin eilisen mökillätyöskentelyn jälkeen tänä aamuna tosi kipeä ja väsynyt. Tänään sitten tein omalla pihalla vielä pihatöitä. Yleensähän sanotaan että samanlainen työskentely auttaa kipeytymisiin. Sitten jouduin vielä uudelleen tekemään jotakin, jonka jälkeen tuli tosi väsymys ja huono olo. Hikosin siinä, kun oli liikaa päällä. Join marjamehua ja otin vähän hunajaa, mutta myös jäätelöä. Olikohan se vikatikki? Korjatakseni tilannetta kokeilin vielä hiukkasen suolaa.
Myöhemmin söin sitten juustovoileipää ja mehua, mutta niitäkin ehkä liikaa, kun oli hirveä himo syödä. Aika ähky olo, mutta muuten kyllä helpottaa.
Tällaisia uupumuksia tulee joskus. Minulla on todettu oireisia verensokerialenemia. Ei sokeritautia. Miten voidaan nopeasti korjata tällaisia tilanteita, kun ei tiedä, mistä ne johtuvat?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Yleensähän verensokeri laskee rasituksen myötä,joten ei rasituksen jälkeinen lihaskipu ole mikään ihme.
Palautusjuomajauhe MASS2 auttaa myös-sitä saa luontaistuote kaupoista. Saman asian ajaa suklaalevy-välittömasti nautittuna rasituksen jälkeen-on siis "ensiapu"
Ei se mitään "sokeritautia" ole rasituksen jälkeinen heikkouden tunne ja lihaskipu.
Itse aina kovan punttisalitreenin jälkeen nautin MASS2 jauhetta sekoitettuna veteen(eri makuja saatavina)
Tuntuu loppuvan vapina ja rasituksen tunne aika pian-Syödähän pitää monipuolista ruokaa muuten.
voi siis syödä suklaalevyn rasituksen jälkeen ja kestäessä. Sen energia tarvitaan siis paikkaamaan jo kulunutta eikä se jää lihomiseen?
Miksi rasitusjälkikipu tulee yleensä vasta seuraavana ja sitä seuraavana päivänä? Voin rasittaa yleensä vaikka kuinka raskaasti eka päivän, mutta mahdollista lihasvauriota (eikö se kipu johdu pienenpienistä vaurioista?) ei silloin välttämättä huomaa! Se onkin salakavalaa. Miksi ei huomaa?
Niin, siis paras tapahan saada tuo mainitsemasi rasitusjälkikipa, on olla liikkumatta säännöllisesti ja sitten yhtäkkiä rehkiä todella paljon. Näin tuon kivun saa jokainen, niin diabeetikko kuin ihan tervekin ihminen.
Kun aloittaa esim. uutta harrastusta tai tekee pitkän tauon jälkeen jotain "uusilla lihasryhmillä", niin ne kyllä kipeytyvät yleensä jokaisella, mutta kun samaa alkaa tekemään esim. päivittäin/viikottain, niin pikkuhiljaa jälkikipukin vähentyy.
Itse kävin kesän tauon jälkeen keilaamassa ja täytyy sanoa, että kyllä kaksi päivää myöhemmin huomasin omaavani vasemman pakaran ja reiden. Heti seuraavana päivänä ei vielä ollut mitään kipua.
Pitää aloittaa pikkuhiljaa eikä täydellä rytinällä, etenkin, jos homma on uutta/harvoin toistuvaa ja uusia lihasryhmiä rasittava.
epähuomiossa tuli sama nimimerkki - sorry :(
Yhtä tärkeä kuin varovainen aloittaminen on fyysisen ponnistelun lopettaminen. Venyttelyt pitää muistaa myös.
Kyllä teen noita lapio- ym. hommia vähintään kerran viikossa keväästä syksyyn yleensä viikonloppuina, mutta joskus teen myös viikollakin. Masentaa, kun mielitekoa olisi, mutta perästä kuuluu. Ehkä yritän kokeilla tehdä joka päivä vähän istumatyön lomassa, mulla olisi tuota "projektia" omalla pihalla --muutama kottikärryllinen maata aina välillä... Sen tähden, että kunto pysyisi ja veri kiertäisi paremmin istumatyössä. Voi olla, että sitten oon jatkuvasti väsynyt??
että olen jatkuvasti väsynyt, jos teen liian usein rankkaa työtä, vaikka jaksaisin. Viikonloppu vaatii edelleen pari toipumispäivää. Ei siihen totu. Tänään oli valtavat lihaskrampit. Otin kalkki-magnesiumtabletin - ei taida auttaa.
Sama täällä, jaksan tehdä rasittavaa liikuntaa tai työtä mutta seuraava yö ja päivä ovat aivan hirveitä. Eilen illalla ajoin nurmikon ja haravoin, kesti noin 1,5 tuntia, tuli hyvä hiki ja muutenkin oli hyvä olo mutta viime yönä sitten nukuinkin pätkittäin vain 4 tuntia yhteensä ja on edelleen hirveän höntti olo. Tämä toistuu aina rasittävan liikunnan tai työn jälkeen (mökillä risusavottaa ym.) Minun piti lopettaa PodyPump kun treenin jälkeisenä yönä en saanut kunnolla nukuttua ja seuraava päiväkin meni ihan "usvassa" lihaksen kipetyä vaikka en lisännyt painoja ja olin käynyt pumpissa säännöllisesti n. vuoden verran. ELi ei voi olla kysymys siitä että yhtääkkiä lisää rasitusta jonka takia lihakset kipeytyvät. (Tiedän senkin kun olen entinen kilpaurheilija.) Olen puhunut monelle lääkärille asiasta, mutta kukaan ei ota asiaa vakavasti.
Joku puhui jollakin palstalla, että lihasten hidas palautuminen rasituksen jälkeen johtuisi kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Olisikohan siinä perää? Mulla on kyllä kilpirauhashormonit vajaan rajalla.
Rasituspäivänä ei yleensä ole oireita - ellei rasitus ole ollut todella voimakasta. Sitten menee kaksi päivää, että lihakset ovat todella jäykät tai ne ovat kuin "sumussa". Olo voi olla epämääräisen huono. Sitten seuraavana päivänä huomaa, että ai mulla on jalat ja varpaat ja niitä on kiva liikutella.
Vai olisiko lihasten energiankäytössä jotakin häikkää? Eivätkö ota sokeria kunnolla. Kalium- tai muuta puutosta? Solukalvo- tai mitokondriovikoja? Kuka tietäisi?
googlettakaa esim. ME/CFS (myalgic encephalomyelitis, chronic fatigue syndrome. Esim. "Learning about myalgic encephalomyelitis a superb summary".
Henkilöt, joilla on tällainen pitkäaikainen väsymys, ovat herkkiä lääkkeille, varsinkin keskushermostoon vaikuttaville, joten niitä tulee käyttää varovasti.
enää uskaltaa rehkiä - voi seurata kognitiivisia vaikeuksia (onkohan ne vauriot pysyviä?). Siis normaaleille aerobiset hommat ovat kroonisesti uupuneille anaerobisia! Olin joskus ennen kauan burnout, lienenkö vieläkin?. Ilmankos sitä on kaksi päivää kipeä.
minulle aikaisemmin? Huomasin vasta nyt ja myös luin tuosta tämän keskustelun päältä löytyvästä otsikosta kroonisesta väsymysoireyhtymästä.
Olen joka käänteessä monta vuotta valitellut lihasten väsymisestä ja kipeytymisestä. Aina sitä on pidetty normaalina ilmiönä. Olen harrastanut hyvin raskaita puutarhatöitä. Tuossa ylläolevassa tietopaketissa kerrotaan, että ei saa rasittaa kovin, vaan harrastaa kevyttä liikuntaa. Voi ei!! Minä alan itkeen. Kuinka peruuttamatonta on tapahtunut? Itsekin epäilin, että lihaksiin tulee aina pieniä vaurioita.
Ilmankos minä en jaksa kuten muut.
ME/CFS - krooninen väsymysoireyhtymä
Poimintoja huonolla käännöskyvyllä pikaisesti käännettynä ja tiivistettynä
- syy on aivoissa.
- aiheuttajaa etsitään virusinfektioista, voisiko jokin virus mennä aivoihin, ei varmuutta
- aivoissa on yleistä verenkierron vajausta ja hermosolujen aineenvaihdunnan hitautta eli hypometaboliaa otsalohkossa ja aivorungossa. Joillakin voi olla jopa palautumattomia muutoksia.
- Muistivaikeutta ja aivotoiminnan hitautta, oppimis- ja keskittymisvaikeutta, psykomotorisia vaikeuksia. Ei yhteyttä depressioon. Aivojen verenkierto ei reagoi riittävästi aivojen käyttöstressiin, ja fyysinen rasitus huonontaa aivotoimintaa.
- Fyysinen ja henkinen stressi pahentavat CFS-potilaiden oireita
- Häiriötekijät väsyttävät tai aiheuttavat paniikkikohtauksia
- Autonomisen hermoston häiriöitä, esim. verenpaineen ja lämmön säätelyssä
- Tiheälyöntisyyttä pienestäkin ponnistelusta
- Verenpaineen ja verenkierron säätelyhäiriöitä (esim pystyyn noustessa/seistessä, aivojen verenkierto ei säädy hyvin)
- Lihasten hapensaanti huonontunut ja rasituksesta toipuminen hidasta
- Sydänlihaksen toimintahäiriöitä, ovatko sytomegalo- tai ebstein barr -viruksen aiheuttamia?
- Aivolisäkkeen ja lisämunuaisen kuorikerroksen hormonihäiriöitä
- Plasman prolaktiinipitoisuus korkea, ja sen vaikutus hypoglykemiaan on heikentynyt
- Keskushermostossa immunologista tulehdusprosessia
- Puolustusjärjestelmän toimintahäiriöitä
- Masennus ja CFS eroavat monissa suhteissa (tosin masennus voi olla CFS:n seuraus): eroja esim. kortisolin jakaantumisessa ja erityksessä ja serotoniinissa.
ja rasitusjälkikipu on alempana hypoglykemian yhteydessä ja kilpirauhaspalstoilla nimimerkki mikä seuraus?
Jos on alhaisen kaliumin aiheuttama kohtauksittainen halvausoireyhtymä (familial periodic hypokalemic paralysis), niin pitää käyttää vähähiilihydraattisia aterioita, pitää välttää kovia rasituksia ja pitää hoidattaa mahdollinen kilpirauhashäiriö. Insuliinia käytetään joskus hyper- eli liian kaliumin hoitoon. Ks myös seuraavan sivun hypoglykemiakeskustelu, jossa kysytään, että mitä ihmettä syön?
Joskus herättyä ei millään jaksaisi heti ruveta mitään tekemään.