Vuosi sitten näihin aikoihin meni koulu- ja työpaikka alta. 3 kuukauden juomaputken jälkeen muutto toiselle paikkakunnalle auttoi ja suuren vitutuksen jälkeen pääsin taas elämänsyrjään kiinni.
Nyt on sitten vuosi mennyt ja siinä samalla kuin vahingossa viime viikolla duunipaikka. Kaksi päivää tämän jälkeen tuore morsiankokelas ilmoitti, ettei häntä taida enää homma kiinnostaa.
--
Vaikka uroksen kuoreni näyttää tarvittaessa hyvinkin häijyltä, saattaa vilaukselta nähdä myös tilanteesta kostuneet spanielinsilmät, jotka harhailevat ympäristössä kuin etsien vastauksia näihin käsittämättömiin elämänkäänteisiin. Syksyisessä kaupungissa näky lienee muiden silmissä jopa koominen.
Mitä aikuisemmaksi on tullut, sitä enemmän on huomanut itsessään sellaisia romantikon piirteitä, joita aikanaan yritti haudata kovakuorisen pelimiehen teatteriin. Toki jotkut ovat aina nähneet lävitseni, mutta ovat ymmärtäneet olevansa onnellisesti tilanteen yläpuolella eivätkä ole katsoneet tarpeelliseksi vaikuttaa tilanteiden kehitykseen ainakaan kovin huomattavalla panostuksella.
Siispä olisiko niin, että syysmasennus on jonkinlainen luonnon oma tapa maksaa takaisin ne pahat teot ja pahat olot, joita tieten ja tietäen on aikojen saatossa muiden ihmisten keskuuteeen kylvänyt? Muuta järkevää selitystä en ole kaikkien aikojen intiaanikesän ja muutenkin varsin onnellisen ajan jälkeen tälle ololle keksinyt.
On muuten suorastaan huvittavaa, ettei enää edes hävetä tunnustaa, kuinka tarpeellista olisi vuolaasti itkeä ymmärtävää olkapäätä vasten, joka varauksetta hyväksyisi kaikki vuosien varrella kertyneet ja nuoren miehen mieleen patoutuneet krokotiilin kyyneleet. Sellaiselle miehen käytökselle varmaan kuitenkin naurettaisiin, joten parempi jättää ehkä tekemättä. Ainiin ja kun ei ole enää sitäkään olkapäätä...
Tästä "masennuksesta?" aion kuitenkin selvitä omin voimin, ilman lääketieteen apua. Ja vuoden 2005 kaltaista helvettiä tästä tuskin voi enää tulla, vaikka sataisikin taivaalta tulikiveä.
Yleisesti, ehkä masennus on siis jokin evolutiivinen karma, joka muistuttaa yksilöllisellä tavalla meitä itsemme ja muiden hauraudesta. Kiire ja suorituspaineet eivät auta tilannetta ja taudin oireet vain korostuvat nykyisin, pitäessämme urbaania elämäntyyliä tavoiteltavana.
--
Minä maksaisin miljardi monopolirahaa sille talon tyttärelle, joka ottaisi minut pienen, mutta elinvoimaisen maatilan isännäksi. Siinähän sitä sitten voisi, terassilla kiikkustuolissa istuen auringonlaskua katsellessa vaikka pari kyyneltä tirauttaa ja kiittää rakkaimpaansa siitä että saa olla oikeasti onnellinen. Elämän loppuun asti.
Rakkaus voittaa kaiken, mutta mistä voittaa rakkautta?
Nyt on sitten vuosi mennyt ja siinä samalla kuin vahingossa viime viikolla duunipaikka. Kaksi päivää tämän jälkeen tuore morsiankokelas ilmoitti, ettei häntä taida enää homma kiinnostaa.
--
Vaikka uroksen kuoreni näyttää tarvittaessa hyvinkin häijyltä, saattaa vilaukselta nähdä myös tilanteesta kostuneet spanielinsilmät, jotka harhailevat ympäristössä kuin etsien vastauksia näihin käsittämättömiin elämänkäänteisiin. Syksyisessä kaupungissa näky lienee muiden silmissä jopa koominen.
Mitä aikuisemmaksi on tullut, sitä enemmän on huomanut itsessään sellaisia romantikon piirteitä, joita aikanaan yritti haudata kovakuorisen pelimiehen teatteriin. Toki jotkut ovat aina nähneet lävitseni, mutta ovat ymmärtäneet olevansa onnellisesti tilanteen yläpuolella eivätkä ole katsoneet tarpeelliseksi vaikuttaa tilanteiden kehitykseen ainakaan kovin huomattavalla panostuksella.
Siispä olisiko niin, että syysmasennus on jonkinlainen luonnon oma tapa maksaa takaisin ne pahat teot ja pahat olot, joita tieten ja tietäen on aikojen saatossa muiden ihmisten keskuuteeen kylvänyt? Muuta järkevää selitystä en ole kaikkien aikojen intiaanikesän ja muutenkin varsin onnellisen ajan jälkeen tälle ololle keksinyt.
On muuten suorastaan huvittavaa, ettei enää edes hävetä tunnustaa, kuinka tarpeellista olisi vuolaasti itkeä ymmärtävää olkapäätä vasten, joka varauksetta hyväksyisi kaikki vuosien varrella kertyneet ja nuoren miehen mieleen patoutuneet krokotiilin kyyneleet. Sellaiselle miehen käytökselle varmaan kuitenkin naurettaisiin, joten parempi jättää ehkä tekemättä. Ainiin ja kun ei ole enää sitäkään olkapäätä...
Tästä "masennuksesta?" aion kuitenkin selvitä omin voimin, ilman lääketieteen apua. Ja vuoden 2005 kaltaista helvettiä tästä tuskin voi enää tulla, vaikka sataisikin taivaalta tulikiveä.
Yleisesti, ehkä masennus on siis jokin evolutiivinen karma, joka muistuttaa yksilöllisellä tavalla meitä itsemme ja muiden hauraudesta. Kiire ja suorituspaineet eivät auta tilannetta ja taudin oireet vain korostuvat nykyisin, pitäessämme urbaania elämäntyyliä tavoiteltavana.
--
Minä maksaisin miljardi monopolirahaa sille talon tyttärelle, joka ottaisi minut pienen, mutta elinvoimaisen maatilan isännäksi. Siinähän sitä sitten voisi, terassilla kiikkustuolissa istuen auringonlaskua katsellessa vaikka pari kyyneltä tirauttaa ja kiittää rakkaimpaansa siitä että saa olla oikeasti onnellinen. Elämän loppuun asti.
Rakkaus voittaa kaiken, mutta mistä voittaa rakkautta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
kirjoituksellasi heti tässä kärkeen. Tarvii lukea uudelleen. ! Hirveän hyvin sait asiasi esille. Rakastan pilkettä silmäkulmassasi... joo-o, kyllä se sieltä näkkyy, vaikka tippaakin päälle työntäisi. - Ehkä kirjoitan uudelleen, kun olen kunnolla herännyt. Eli lisää kahveeta mun aivoihin. Ja Sullekin jotain hyvää ja mukavaa. Kato ulos, noi ruskapuut, wau! Elämä ON - vuoristorattaa!
Hei vaan sinulle ja hienoa että jaksoit kirjoittaa tälle palstalle.
Minäkin joskus tätä luen ja huomaan etten ole ainut jolla on vaikeaa.
Tuohon syysmasennukseen en osaa sanoa mitään koska rakastan syksyä ja ainahan se syksy kesän jälkeen tulee.
Tuskinpa se sitä tarkoittaa et rankaisee ihmisiä millään lailla.
Raskasta on sinullakin työ on kuitenkin tärkeää ja nyt meni sit työpaikka.Loppuiko sinulla työt vai miten siinä niin kävi.
Minulla on aivan ihana ja haasteellinen työ,josta todella pidän ja työkaverit.
Olen osaaikaisena mutta teen muissa paikoissa lisäksi töitä,et saan rahaa elämiseen.
Takana on äärimmäisen raskas vuosi ja vaikeuksia riittää vieläkin ihan tarpeeksi.
Olen miettinyt eroa avopuolisostani jo pitkään ja alan olla valmis lähtemään.
Tämä on repinyt minut kappaleiksi ja hänen alkoholin käyttö,sitä ei voi tajuta uin silloin kun joudut sitä vierestä seuraamaan.
Joskus on päiviä että itken vaan sohvalla jos ei ole töitä kun lapset ovat koulussa.
Sitten on skarpattava kun lapset tulevat,tuntuu että minussa asuu kaksi eri ihmistä.
Mutta joskus ne kulissit kaatuvat ja olen ihan loppu.
Olen noussut niin usein ihan pohjalta ylös.etten jasa edes laskea.
Sinä älä taistele yksin masennusta vastaan vaan hae apua ja uso itseesi ja tulevaisuuteen.
pIMEÄN SYKSYN JÄLKEEN TULEE VALKEA TALVI.