Olen saanut yli puoli vuotta sitten paniikkikohtauksen. Sen jälkeen olen ollut hieman epämääräinen, mitä mielentilaani tulee. Tosin jo ennen varsinaista kohtausta kärsin uniongelmista ja masennusta on tainnut olla jo useamman vuoden.
Paniikki tulee vaihtelevasti. Voin olla muutamankin viikon ok, mutta sitten yhtäkkiä.. Yöllä tunnen outoja tuntemuksia ja pelkään kuolevani, jos nukahdan. Kuolemanpelko on läsnä joskus muulloinkin. Esimerkiksi tänään kun söin, yhtäkkiä luulin kuolevani ja ajettelin tämän olevan viimeinen ateriani. Kiivaasti yritin ajatella kaikkea muuta ja aloin vaihtamaan kämpässäni järjestystä. Kuoleman tunne meni ohi, mutta odotan innolla nukkumaan menoa, koska silloin ajatukseni varmaan taas vääristyvät.
Koulussa olen aika normaali. Tai no, esitän kaiken olevan hyvin. Tulen koulusta kotiin ja vihaan itseäni. "Miksi esitin? Miksi sanoin niin ja niin? Miksi olen niin ääliö?" Vapaa-ajalla minulla ei ole seuraa. Olen aina yksin ja se ei taida olla hyväksi. Koulussa näen itseni aina hyvin rumana, kotona ilmeeni muuttuu; yksin ollessa olen kaunis. Koulussa en viihdy.
En saa mitään aikaiseksi. En tee yhtään mitään. Aika vain menee eteenpäin ja minä pysyn paikallani. En jaksa tehdä mitään. En pysty tehdä mitään. En näe mitään syytä tehdä mitään, koska minulla ei ole mitään, mitä tehdä. Ei, en voi esim. aloittaa harrastusta, koska en pysty menemään minnekään.
Saan raivokohtauksia (olen kylläkin saanut niitä koko ikäni). Äidin luo mennessä minä kilahtelen tuon tuostakin. Ehkä se johtuu siitä, että en ole yksin ja siksi minulla on ärtymyksen aiheuttajia äidin luona.
Tunne usein tukehtuvani. Minulla on toisinaan outoja tuntohäiriöitä. Olen erittäin luulosairas. Jos pääni on kipeä, niin minulla on tietenkin silloin joku valtimo posahtamassa.
Olen masentunut. En kerrassaan saa mitään aikaiseksi. Nyt aikaan saamattomuuteni ilmenee myös koulussa. En pysy oikein mukana.
Pelkään olla yksin ja ulos lähteminen (esim. kauppaan) on koko ajan vaikeampaa ja vaikeampaa. Mielikuvitus on kaverini ja joskus tuntuu, että todellisuuden perus-askareet eivät ole minua varten.
Mikä minun siis on? Onko se vain ahdistusta ja pahaa oloa? Tahdon siitä eroon..
Paniikki tulee vaihtelevasti. Voin olla muutamankin viikon ok, mutta sitten yhtäkkiä.. Yöllä tunnen outoja tuntemuksia ja pelkään kuolevani, jos nukahdan. Kuolemanpelko on läsnä joskus muulloinkin. Esimerkiksi tänään kun söin, yhtäkkiä luulin kuolevani ja ajettelin tämän olevan viimeinen ateriani. Kiivaasti yritin ajatella kaikkea muuta ja aloin vaihtamaan kämpässäni järjestystä. Kuoleman tunne meni ohi, mutta odotan innolla nukkumaan menoa, koska silloin ajatukseni varmaan taas vääristyvät.
Koulussa olen aika normaali. Tai no, esitän kaiken olevan hyvin. Tulen koulusta kotiin ja vihaan itseäni. "Miksi esitin? Miksi sanoin niin ja niin? Miksi olen niin ääliö?" Vapaa-ajalla minulla ei ole seuraa. Olen aina yksin ja se ei taida olla hyväksi. Koulussa näen itseni aina hyvin rumana, kotona ilmeeni muuttuu; yksin ollessa olen kaunis. Koulussa en viihdy.
En saa mitään aikaiseksi. En tee yhtään mitään. Aika vain menee eteenpäin ja minä pysyn paikallani. En jaksa tehdä mitään. En pysty tehdä mitään. En näe mitään syytä tehdä mitään, koska minulla ei ole mitään, mitä tehdä. Ei, en voi esim. aloittaa harrastusta, koska en pysty menemään minnekään.
Saan raivokohtauksia (olen kylläkin saanut niitä koko ikäni). Äidin luo mennessä minä kilahtelen tuon tuostakin. Ehkä se johtuu siitä, että en ole yksin ja siksi minulla on ärtymyksen aiheuttajia äidin luona.
Tunne usein tukehtuvani. Minulla on toisinaan outoja tuntohäiriöitä. Olen erittäin luulosairas. Jos pääni on kipeä, niin minulla on tietenkin silloin joku valtimo posahtamassa.
Olen masentunut. En kerrassaan saa mitään aikaiseksi. Nyt aikaan saamattomuuteni ilmenee myös koulussa. En pysy oikein mukana.
Pelkään olla yksin ja ulos lähteminen (esim. kauppaan) on koko ajan vaikeampaa ja vaikeampaa. Mielikuvitus on kaverini ja joskus tuntuu, että todellisuuden perus-askareet eivät ole minua varten.
Mikä minun siis on? Onko se vain ahdistusta ja pahaa oloa? Tahdon siitä eroon..
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuulostaa. Joko tarkkailet itse itseäsi ihan liian korostuneesti tai muut tarkkailevat sinua korostuneesti. Sun pitää hankkia harrastuksia, joissa olet muiden ihmisten kanssa tekemisissä ja sillä selvä. Huomaat sitten, että kukaan ei ole täydellinen ja että sinunkaan ei tarvitse olla.
sulla on ulkonäköongelmia niitä on sekä kotona, että koulussa. Ja varmaan aikasikaan tms. ei riitä niiden hoitamiseen. Pakottaa ei kannata, koska silloin ei tule samanlaisia mielihyväntunteita ja homma ja hyöty lopahtaa siihen.
Muistan itse kuinka aikoinani inhosin omaa vatsaani ja reisiäni. Näytin mielestäni aina siltä kuin olisin raskaana. Lisäksi ihoni oli väärän värinen, hailakka. Paikkakunnallamme ei ollut tuolloin solariumia.
Ehkä jonkinlainen loma olisi kiva välillä?
Terve.
Nuo oireet kuulostavat hyvin paljon samanlaisilta kuin mitä itselläni on ollut. Kärsin lievästä masennuksesta ja ahdistuneisuudesta. Ensimmäiset oireet olivat juuri nuo paniikkikohtaukset; ensimmäisen kohtauksen sain noin kaksi vuotta sitten. Heräsin keskellä yötä selittämättömään pelon tunteeseen, luulin kuolevani ja kaikki tuntui epätodelliselta. Edellisenä iltana olin itkenyt pääni kipeäksi ilman syytä. Nyttemmin kouhtaukset ovat harventuneet, mutta etenkin viinaa ottaessa fiilikset palaavat. Varsinkin seuraavana päivänä olo on henkisesti sietämätön: morkkista, alhainen mieliala, itkuisuus, pelko olla yksin.. Tuo saamattomuuden ja alemmuuden tunteesi sopivat yksiin masennuksen kanssa, samoin muu kuvailusi. Eristäytymisesi on vaarallinen merkki, huomasin itse jossakin vaiheessa jääneeni useaksi päiväksi neljän seinän sisälle ja kynnys astua ulos päivänvaloon kasvoi kasvamistaan. Nyt neuvoisin sinua menemään rohkeasti kouluterveydenhoitajalle ja kertomaan saman mitä kerrot viestissäsi. Voit myös näyttää kirjoittamasi viestin hänelle, se puhuu puolestasi. Meillä Suomessa tuntuu olevan se ongelma, että niille jotka osaavat ja kykenevät itse hakea apua, ei hoitoa tunnu helpolla heruvan. Itsekin sain hieman taistella päästäkseni terapiaan ja saadakseni sen tueksi lääkitystä. Voin sanoa, että oloni on nyt dramaattisesti kohentunut ja että hoitoa kannattaa ehdottomasti hakea. Kirjoittamasi viesti kertoo siitä, miten olet jaksanut itse lähteä hakemaan apua, ja se on todella upeaa. Haluat päästä eroon ikäväistä tuntemuksistasi ja pääsetkin, olen varma siitä. Ja muista, että teet silloin palveluksen nimenomaa itsellesi.
Tässä muutamia nettiosoitteita, joista voit saada tukea ja yhteystietoja: www.mielenterveysseura.fi , www.mtkl.fi
Kaikkea hyvää sinulle, ja jaksamista!