En tiedä tuliko tää nyt oikeaan paikkaan.
Olen 17-vuotias teiniäiti ja olen poikaystäväni, lapseni isän kanssa yhdessä siis asumme yhdessä.
Hän on 18-vuotias käy töissä ja opiskelee.
Minä taas kotiäitinä.
Yritän kokoajan parhaani, vahdinlastani kokoajan 24h/päivässä.
Tunnen itseni välillä tosi huonoksi ja epäonnistuneeksi. Ja tässä ongelma poikaystäväni on kanssani samaa mieltä 24h/päivässä ja hän vielä mainitsee asian selvästi.
Poikamme on 6kk ja olen harkinnut jos antaisin hänet pois. Poikaystäväni ei suostu siihen.
Olen hänelle selittänyt että minusta ei ole tähän rakastan lastani ja poikaystävääni,mutta kun kuulen poikaystäväni kommentit siitä kuinka hoidan lasta saa se minut aina siihen tulokseen että minun täytyisi luopua pojastani.
Mitä minun tulisi nyt tehdä? Haluan kommentteja tähän tilanteeseen.
Kenteis jollain samankaltaista?
Olen 17-vuotias teiniäiti ja olen poikaystäväni, lapseni isän kanssa yhdessä siis asumme yhdessä.
Hän on 18-vuotias käy töissä ja opiskelee.
Minä taas kotiäitinä.
Yritän kokoajan parhaani, vahdinlastani kokoajan 24h/päivässä.
Tunnen itseni välillä tosi huonoksi ja epäonnistuneeksi. Ja tässä ongelma poikaystäväni on kanssani samaa mieltä 24h/päivässä ja hän vielä mainitsee asian selvästi.
Poikamme on 6kk ja olen harkinnut jos antaisin hänet pois. Poikaystäväni ei suostu siihen.
Olen hänelle selittänyt että minusta ei ole tähän rakastan lastani ja poikaystävääni,mutta kun kuulen poikaystäväni kommentit siitä kuinka hoidan lasta saa se minut aina siihen tulokseen että minun täytyisi luopua pojastani.
Mitä minun tulisi nyt tehdä? Haluan kommentteja tähän tilanteeseen.
Kenteis jollain samankaltaista?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kun lapsellasi on kerta isäkin niin ei ole tarkoitus että sinä yksin olet vastuussa lapsesta.
Yhdessä te lapsen olette tehneet ja isän pitää olla isänä lapselleen,vaikka opiskelee ja käy töissä.
Myös sinun pitää saada omaa aikaa...et ole huono äiti vaikka välillä hommaisit lapsenhoitajan(tai jos isä tekisi oman osuutensa) pääsisit itsekin vähän tuulettumaan.
Eihän kukaan loputtomiin jaksa olla pelkästään lapsen kanssa...eikä ole tarkoituskaan.
Jos olet epävarma kuinka hoitaa lastasi,kysy vaikka neuvolasta apua....kyllä sinä varmasti olet paras äiti lapsellesi.
Itse olen kahden lapsen äiti.Ensimmäisen sain 18v.Ajattelin itsekin välillä olevani tosi epäonnistunut.Lapsen isä oli armeijassa joten olin lapseni kanssa kahden.Kun olin itkenyt monet itkut vein lapsen mummolle hoitoon ja lähdin itse tuulettumaan illaksi,Siitä oli suuri apu koska silloin vasta huomasin miten olinkin unohtanut kaiken muun elämän lapsen ympäriltä.Tajusin että vaikka olen äiti saa minullakin olla välillä muuta elämää.Pidä poikasi ja vietä vapaa ilta.Sinulla on monta onnellista hetkeä edessä, siitä olen varma.Nyt 8 vuotta myöhemmin vien yhä lapset joskus hoitoon ja itse vaan rentoudun.Jaksamisia.
Pääasia on, että yrität parhaasi. Älä anna poikaasi pois, anna ennemmin vaikka ukolle kenkää!
Poikaystäväsi kommentoi sinuun tapaasi hoitaa lasta, mutta ei itse osallistu millään tavalla. Hänen pitäisi hieman miettiä asioita..
Monesti puhumisesta on apua. Yritä siis jutella poikaystäväsi kanssa. Kerro hänelle miltä sinusta tuntuu ja miten pahalta tuntuu, kun hän sanoo pahasti kaikesta mitä teet.
Älä ihmeessä anna miehesi juntata sinua maahan. Minä olin aikanaan mielestäni hyvä äiti ja kuitenkaan mieheni mielestä en koskaan osannut tehdä mitään oikein. 14 vuotta yhdessä joista 3 vuotta lapsen kanssa. Lopulta loppui voimat ja lähdin lapsen kanssa. Vieläkin tulee mieleen joitain asioita mitä hän sanoi ja se ei tunnu hyvälle. Minä vaan päätin ettei minua enää moitita. Mielestäni tein hyvän ratkaisun ja harmittaa etten tehnyt sitä jo aiemmin. Jos jatkat ilman että asiaan tulee parannusta, tulee se ennen pitkää vaikuttamaan sinuun negatiivisesti.
Hei Roosa,
kun minä olin päivät pitkät nuorena äitinä vauvan kanssa, otin kaiken kauhean vakavasti ja pelokkaasti. Kävi ilmi, että minulla oli synnytysmasennus, tavallinen vaiva. Ehkä sinulla on vähän sitä ja siksi poikaystäväsi sanat satuttavat. Ehkä hän todella vittuilee. En tiedä. SEn tiedän että sinä tarvitset nyt tukea, ota yhteys esim. perheneuvolaa. Älä ihmeessä anna poikaasi pois, mieluummin sitten mies. Freud on kirjoittanut että kaikista maailman tunnesiteistä vahvin on äidin ja esikoispojan välinen rakkaus. Lykkyä pyttyyn koko perheelle. PS. Mannerheimin lastensuojeluliitto saattaa myös osata auttaa.
Kun lapsi on pieni niin sitä välillä unohtaa tai ei jaksa hoitaa itseään. Kun syö hyvin ja lepää aina kun voi niin jaksaa paremmin eikä olo ole niin toivoton. Aikuiset juttelukaverit on myös tosi tärkeitä ettei jämähdä kotiin yksin.
Älä odota arvostusta toiselta jos et itse arvosta itseäsi. Jos arvostat itseäsi niin toisen mielipiteellä ei ole kovinkaan paljon merkitystä. Tiedät että olet hyvä äiti. Olisihan se hyvä jos toinen tukisi mutta jos ei niin ei. Etsi tukea ulkopuolelta, voit kysyä apua vaikka neuvolasta.
Olet jäänyt mieleeni, Roosa. Poikaystäväsi heijastaa omaa epävarmuuttaan isänä kritisoidessaan sinua. Se on nimeltään projektio.
Hain itselleni ja pojalle apua, koska sitä me nyt tarvitsemme.
Ilmoitin poikaystävälleni lähteväni pojan kanssa ja hän suuttui, oli väkivaltainen.
Pakkasimme tavarat ja lähdimme mummin luo asumaan maalle.
Ehkä näin parempi tunnen myös itseni levänneeksi, kun mummi hoitaa apuna:)
Saa itsekin nukkua vähän enemmän.
Kiitos todella paljon teille jotka vastasitte sain hieman varmuutta tehdä niinkuin itse parhaaksi näin.
Varmasti teit oikean ratkaisun, koska harva mies/poika ei voi tajuta mikä homma on lapsen kanssa, ne vaan ajattelee, että äiti makaa kaiket päivät ja on helppoo! ja jos se poikaystäväsi kävi sinuun kiinni, ei muuta kuin poliisin puheille. ONNEA sinulle ja pojalle (ja muista, että mietit tarkkaan kannattaako lähteä, joku päivä poikaystäväsi on ruinaamassa sinua ja poikaasi takaisin luokseen)