En ole yksin, minulla on ihania siskoja ja kavereita, silti olen yksinäinen. En osaa puhua enää siskoilleni ja kavereillekin tuntuu olevan erittäin vaikeaa nykyään kertoa mistään. Joskus kyllä haluaisin kertoa tunteistani ystävilleni, mutta sitten mieleeni hiipii ajatus, että ei heitä kiinnosta, tai ehkä kiinnostaa, mutta miksi vaivata heitä omilla ongelmillani...
Päällisin puolin elämäni näyttää aivan hyvältä. Asun viihtyisässä asunnunnossa (yksin), pääsin kouluun, jonne olen tiennyt haluavani jo muutama vuosi sitten, käyn töissä, vietän villejä viikonloppuja kavereitteni kanssa.. Mutta silti minut valtaa usein ahdistus ja yksinäisyyden tunne.
Ennen saatoin saada "ahdistuskohtauksen" kun olin kotona yksinäni. Yht`äkkiä saatoin vain tuntea suurta ahdistusta. Teki vain mieli huutaa tai satuttaa itseäni (sitä en kyllä koskaan ole tehnyt), tehdä jotain mikä veisi pahan olon pois. Mutta en voinut muuta kuin itkeä ja istua sohvalla.
Yritin löytää syitä näille "ahdistuskohtauksille". Ennen ajattelin niiden johtuvan vain huonosta itsetunnosta. Joskus myös itkin vain itsesäälistä, terveyteni kun ei ole koskaan ollut mitenkään kovin hyvä ja kirosin "huonoa tuuriani".
En vieläkään ole löytänyt syytä, toivon vain, että tämä loppuisi. Viimeisen kuukauden ajan olen ollut entistä ahdistuneempi. Luulin, että tilanne paranisi kun menin kouluun, mutta ei. Nykyään näitä "ahdistuskohtauksia" tulee vain useammin. Eikä vaan enää kotona, kun olen yksin. Vaan myös esimerkiksi koulussa, töissä, kun vierailen äitini luona.. En enää halua olla kotona yksin. Pelkään ahdistuvani. Mutta en halua mennä kavereittenikaan luokse, sillä pelkään murtuvani tai pelkään, että tunnen sielläkin olevani yksin..
Päällisin puolin elämäni näyttää aivan hyvältä. Asun viihtyisässä asunnunnossa (yksin), pääsin kouluun, jonne olen tiennyt haluavani jo muutama vuosi sitten, käyn töissä, vietän villejä viikonloppuja kavereitteni kanssa.. Mutta silti minut valtaa usein ahdistus ja yksinäisyyden tunne.
Ennen saatoin saada "ahdistuskohtauksen" kun olin kotona yksinäni. Yht`äkkiä saatoin vain tuntea suurta ahdistusta. Teki vain mieli huutaa tai satuttaa itseäni (sitä en kyllä koskaan ole tehnyt), tehdä jotain mikä veisi pahan olon pois. Mutta en voinut muuta kuin itkeä ja istua sohvalla.
Yritin löytää syitä näille "ahdistuskohtauksille". Ennen ajattelin niiden johtuvan vain huonosta itsetunnosta. Joskus myös itkin vain itsesäälistä, terveyteni kun ei ole koskaan ollut mitenkään kovin hyvä ja kirosin "huonoa tuuriani".
En vieläkään ole löytänyt syytä, toivon vain, että tämä loppuisi. Viimeisen kuukauden ajan olen ollut entistä ahdistuneempi. Luulin, että tilanne paranisi kun menin kouluun, mutta ei. Nykyään näitä "ahdistuskohtauksia" tulee vain useammin. Eikä vaan enää kotona, kun olen yksin. Vaan myös esimerkiksi koulussa, töissä, kun vierailen äitini luona.. En enää halua olla kotona yksin. Pelkään ahdistuvani. Mutta en halua mennä kavereittenikaan luokse, sillä pelkään murtuvani tai pelkään, että tunnen sielläkin olevani yksin..
Vastaukset 4
Vanhimmat
sun kannattais varmaan alkaa harrastaa jotain mieluista liikuntalajia tms. esimerkiksi taistelulajit -judo, karate, capoeira.. niissä tutustuu itseensä paremmin ja saa itsevarmuutta.. suosittelen oikeesti! ne on henkiselle minälle tosi hyviä, ja samalla myös fyysinen puoli kehittyy -eikä tartte enää pelätä pimeällä rosmoja ;) niistä voi löytää myös uusia ystäviä.
kannattaa kattoo vaikka netistä, toimiiko (luultavasti toimii) paikkakunnallas/kaupungissa jotain taistelulajiyhdistyksii.. ne järjestää kurssei ym.. maksaahan se, kurssimaksu, ja mahdollinen puku (ainaki judos ja karates, 40-50euroo), mutta sen arvoinen! sen verran kannattaa jostain säästää ja tuhlata itteensä. :)
tämä oli tämmöne vinkki, itteä on ainaki auttanu. ei se ratkaise kaikkia maailman ongelmia, mutta auttaa niiden ratkaisemisessa.
voimia. :)
Kokeiles varata aika mielenterveys toimistoon tai sossuun, josta ne voi ehkä ohjata sut edemmäs. Meinaan aika outoja fiiliksiä sulla, vaikka elämä menee ihan hyvin, on kavereita, kämppä, opiskelupaikka...jne... Kaipa sä tarvitset vaan jonkun jolle purkaa kaikki se paha olo.
Vaikuttaa siltä ,että tarvitset psykologista/psykiatrista apua ja/tai lääkitystä. Ota ihmeessä yhteyttä paikalliseen mielenterveyskeskukseen tai oppilaitoksesi terveydenhoitajaan/lääkäriin. Saat sitä kautta ohjeita eteenpäin...
Moikka! Minulla aivan samankaltainen tilanne. Ympärillä on paljon ihmisiä, mutta silti tunnen olevani tosi yksin, ja pelkään juuri murtuvani näiden ihmisten edessä (mikä varmaan olisi hyväkin asia, ainakin joku saisi tietää pahasta olostani). Haluisitko tutustua paremmin vaikka sähköpostitse? :) Olisi varmaan molemmille hyödyllistä päästä vaihtamaan ajatuksia. Ei ehkäpä oltaisi niiiiiin yksin..