Kannattaako hakeutua Helsingin Asperger Centeriin tutkimuksiin? Hinta ei ole ongelma. Minkälaisia tutkimuksia siellä tehdään diagnoosin aikaansaamiseksi? Tarvitaanko sinne lääkärin lähete vai pääseekö vain varaamalla ajan?
Asperger Center
Helsingissä....
51333
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Soittamalla sinne asiasi selviää?
olen tavannut.
[Hussin tutkimukset ovat arpapeliä. Koskaan ei tiedä millainen kallonkutistaja ilmestyy tuomitsemaan autitisen lapsen perhettä.]
Minä kävin ja tyytyväinen olen. Ensin kävin neurologin haastattelussa äitini kanssa. Olin etukäteen kirjoittanut aika kattavasti oireistani ja ongelmistani. Periaatteessa jo tämän perusteella sain diagnoosin, mutta kävin vielä neuropsykogologin testeissä useamman kerran jotta asia varmistuisi ja samalla testattiin muut mahdolliset häiriöt kun oli myös add-epäily.
Itsekin uskon, että oireitani ja vaikeuksiani mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja tarkasti kuvailemalla aina sieltä lapsuudesta asti pääsee jo pitkälle. Sitten pitää varmaan perheen tai vielä ulkopuolistenkin antaa lausuntoja, mutta sekin puoli kyllä järjestyy. Minun kohdallani ei paljoa voi erehtyä; elämäni on täynnä Asperger-oireita, vaikkakin jotkut ovat lievähköjä.
Mutta millaisia nämä neuropsykologin testit olivat? Onko siellä palikkatestejä yms? Millaisia tuloksia niistä tulisi saada diagnoosin varmistumiseksi?
Ja nyt äidillä on hyvät tulot lasten omahoitajana. Näin kertoi haukkalan koulun reksi.