Ohhoh!! Ai että kun mä oon onnellinen!
Kertokaa mulle MIKSI.
Mulla ei oo muijaa, ei oo koskaan ollutkaan mutta silti mä rakastan täysillä tätä kaikkea mitä JO on.
Mä kai kuulun näihin harvoihin jotka palstalle kirjottaa että asiat on hyvin ja tulevaisuus näyttää pelkästään valoisalta.
Mulla on KAIKKI asiat niin mahtavasti ja mä niinku vaan voisin hymyillä ja puhua paskaa yöt ja päivät.
Mun täytyy kiittää jotain suurempaa tästä, ei oo mun kohdalle voinu sattua parempi "tsäkä", mulla on asenne elämään kunnossa vaikka ehken aina elämältä sitä vastarakkautta saisikaan, rakastan tätä kaikkea silti!!!
Ja tiedän, kun joskus sen muijankin varmasti saan, MÄ jaksan odottaa, kun on niitä nytkin jo edes ystävinä, että -SE- rakkaus menee ihan överiks kun nyt jo oon tämmönen.. eikä mua pelota pettämiset tai muut kun kuitenkin palautuisin tälle "rakastan elämää"-tasolle.
Miks mä oon tämmönen?! Oon "luonnostani(ko?)" aina ennen ollut hiljainen, surullinen ja vetäytyvä.
Muutin asennettani oman itseni (pääosin) mutta myös ystävieni ansiosta ja oon nyt ihan päinvastoin:
Puhelias sosiaalinen iloinen pirteä hullu(ko?)
En mä ole humalassa kun tätä kirjotan, oon selvänä tämmönen ja kännissä vaan leijun enemmän mut oon silti tämmönen...
Ihmetyttää. Ihastuttaa. Oon saanu viimein aikaan jotain, oon muuttunut. Hienoa!!! Ja muistakaa: Tämä kaikki vain ajattelemalla näin!!!!
Ei ole paineita mistään, MELKEIN vois ihan kadulta pokata jonkun mutta ei kuitenkaan, pokkaa vois olla mutta HALUAN silti jonkinasteisen tuntemuksen kautta vasta toisesta kumppanin.
Katsokaas, ei ole PAINEITA, en mä menettäis siinäkään mitään, ei oo enää sitä "ei saa sanoo mitään typerää"-tunnetta.
Ja sen päälle rento olo ja hymyä ja ripaus kokemusta.
Kyllä tästä tulevaisuus kehkeytyy, ja varmasti parempi mitä on JO nyt, eli luultavasti sekoon.
Tuun yli-onnelliseksi tai jotain...
Noh, tästä tuli nyt turhan pitkä.
Yksikin lause olisi riittänyt.
No, ainakin mulla elämä on jo nyt niin ihanaa taivaallista ettei tulevaisuus voi olla täynnä muuta kuin hyvää.
Mä aion kuolla onnellisena.
Kiitos elämälle, hellurei!!!
Kertokaa mulle MIKSI.
Mulla ei oo muijaa, ei oo koskaan ollutkaan mutta silti mä rakastan täysillä tätä kaikkea mitä JO on.
Mä kai kuulun näihin harvoihin jotka palstalle kirjottaa että asiat on hyvin ja tulevaisuus näyttää pelkästään valoisalta.
Mulla on KAIKKI asiat niin mahtavasti ja mä niinku vaan voisin hymyillä ja puhua paskaa yöt ja päivät.
Mun täytyy kiittää jotain suurempaa tästä, ei oo mun kohdalle voinu sattua parempi "tsäkä", mulla on asenne elämään kunnossa vaikka ehken aina elämältä sitä vastarakkautta saisikaan, rakastan tätä kaikkea silti!!!
Ja tiedän, kun joskus sen muijankin varmasti saan, MÄ jaksan odottaa, kun on niitä nytkin jo edes ystävinä, että -SE- rakkaus menee ihan överiks kun nyt jo oon tämmönen.. eikä mua pelota pettämiset tai muut kun kuitenkin palautuisin tälle "rakastan elämää"-tasolle.
Miks mä oon tämmönen?! Oon "luonnostani(ko?)" aina ennen ollut hiljainen, surullinen ja vetäytyvä.
Muutin asennettani oman itseni (pääosin) mutta myös ystävieni ansiosta ja oon nyt ihan päinvastoin:
Puhelias sosiaalinen iloinen pirteä hullu(ko?)
En mä ole humalassa kun tätä kirjotan, oon selvänä tämmönen ja kännissä vaan leijun enemmän mut oon silti tämmönen...
Ihmetyttää. Ihastuttaa. Oon saanu viimein aikaan jotain, oon muuttunut. Hienoa!!! Ja muistakaa: Tämä kaikki vain ajattelemalla näin!!!!
Ei ole paineita mistään, MELKEIN vois ihan kadulta pokata jonkun mutta ei kuitenkaan, pokkaa vois olla mutta HALUAN silti jonkinasteisen tuntemuksen kautta vasta toisesta kumppanin.
Katsokaas, ei ole PAINEITA, en mä menettäis siinäkään mitään, ei oo enää sitä "ei saa sanoo mitään typerää"-tunnetta.
Ja sen päälle rento olo ja hymyä ja ripaus kokemusta.
Kyllä tästä tulevaisuus kehkeytyy, ja varmasti parempi mitä on JO nyt, eli luultavasti sekoon.
Tuun yli-onnelliseksi tai jotain...
Noh, tästä tuli nyt turhan pitkä.
Yksikin lause olisi riittänyt.
No, ainakin mulla elämä on jo nyt niin ihanaa taivaallista ettei tulevaisuus voi olla täynnä muuta kuin hyvää.
Mä aion kuolla onnellisena.
Kiitos elämälle, hellurei!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Juuri tuollaista tunnetta minäkin olen hakenut ja etsinyt, välillä sen jopa saavuttanut. Tällä hetkellä vain ei ole mitään syytä olla onnellinen. Vaikka haluaisin olla, ja aion tehdä kaikkeni päästäkseni taas pinnalle. Onnellisuus on nimittäin psykedeelistä! Kerro ihmeessä, mikä kaikki tekee sinut noin iloiseksi? Ihanko vain parempaan huomiseen uskominen? =)
Juuri tuollaista tunnetta minäkin olen hakenut ja etsinyt, välillä sen jopa saavuttanut. Tällä hetkellä vain ei ole mitään syytä olla onnellinen. Vaikka haluaisin olla, ja aion tehdä kaikkeni päästäkseni taas pinnalle. Onnellisuus on nimittäin psykedeelistä! Kerro ihmeessä, mikä kaikki tekee sinut noin iloiseksi? Ihanko vain parempaan huomiseen uskominen? =)
Onnellisuus on sairasta! Vai käytätkö huumeita?
Joku on näköjään löytänyt elämäänsä oikean asenteen (ellei tuo sitten ollut itseironian ylilyönti, miltä ei vaikuttanut)
Joskus sitä voi tuntea olonsa tuollaiseksikin, mutta ei nyt vain mun luonteelleni ole ominaista. Ei sillä, että olisin mitenkään erityisen pessimistinenkään, ainoastaan hiukan kyyninen. Ja muutenkin, 'leijuminen' kuulostaisi jotenkin niin vieraalta. Silti, sulla on todennäköisesti hyvä elämä edessä, ei turhia murheita.
Tämän hienompaa olotilaa ei ihmisellä voi yksinkertaisesti olla.. tai sit voi mutta minä en tiedä siitä joten...
Keep going DKG, so will I:D
Elämä on rokkenrollia. Sitä ei oikeesti pääse hengissä loppuun asti, jollei oo oikeeta asennetta ja sitähän sinulta löytyy!
tsorpa, oli pakko
Ei niinkään "parempaan huomiseen uskominen".. no, sanoinhan että "tulevaisuus ei voi olla kuin pelkkää nousua" joten.. niin kai sitten myös mutta yhtä täysillä nautin jo tästä hetkestä koska se "nousuhan" voi stopata koska vaan, ei sitä tiedä.
Enkä mä "leiju".. se on sitä vain kun on humalassa (satunnaisesti).. en mä sitäkään litkua tarvitse tän ylläpitämiseen, sillä on vain hyvä aina vähän "juhlistaa" tätä arkea...
En käytä huumeita, en oo käyttäny enkä tuu käyttään, paitsi alkoholihan ON huume, joten...
Niin kyllä kahvikin, tai kofeiini joten...
Tästä voisi hehkuttaa yöt ja päivät mutta eiköhän toi ensimmäinen tekstini riitä, mä en mitenkään yliammu tätä, mä oikeesti nykyään ajattelen näin vaikka se ei ehkä ulospäin AINA näkyisikään (hymynä yms.) ja se taas johtuu vaan esim. jos on pää tai joku kipee esim. koulusta tms.
Siis en oo todellakaan aina ollut tällainen (aivan päinvastoin), mä oon nyt vasta 16/17 vuotiaana näitä asioita miettinyt ja tullut siihen päätökseen että näin on kaikista helpointa ja ihaninta elää.
Siis mietin kauankin näitä asioita.. viime kesän lopusta lähinnä oikein syvästi ja oon pikkuhiljaa muuttunut tämmöiseksi.. käsittämällä että kuinka paljon onkaan niitä, joilla on asiat paljon huonommin, mä iloitsen jo pelkästään et on ehjä ja hyvä perhe, oon terve ja tämmöisistä itsestäänselvyyksistä koska niitäkään ei kaikilla ole.
Ja sen päälle vielä kaikki muu hyvä mitä mun kohdalle on sattunu ja se, että tajusin miten turhista asioista joskus porasin ja masennuin, oikeesti on KAIKKI hyvin, on ollut aina.
Mä oon tän pikkuhiljaa muuttumisen ansiosta sitten saanut kokemuksiakin, siis tytöistä(kin), tarkoitan nyt vain ystävyyttä, ja kun oon AINA, koko pitkän 16 vuoden ajan (lähes, oon nyt 17) ollut ujo, hiljainen, vetäytyvä (niinku sanoin) ja luonnostani!, oon tosi iloinen että on nyt rohkeutta ja "pokkaa" puhua KAIKILLE.. en mä tätä pokkaa nyt niinkään "käytä", mutta sitä olis nyt ja kyllä se siinä pysyy.. aina kun tarve vaatii.
Mä oon kärsivällinen enkä mä sure niinku monet muut että "oon jo 17, eikä oo vieläkään muijaa, en oo saanu ekaa suudelmaa" tai muuta, voihan tämä ajatus tullakkin joskus mutta ohitan sen.
Ja: Voin sanoo rehellisesti:
* Mä en ole koskaan kuin korkeintaan hyviä vinkkejä saanut muijilta että kyllä joku mut vielä saa tai mä saan jonkun, miten päin vaan.
Ulkonäössä ja luonteessa ei kuulemma ole vikaa, vaikka näin joskus ajattelinkin, oon vaan ollu se ujo ym., ja kommenttia on muualtakin, että "TÄMÄ NYKYINEN MINÄ" on parempi, paljonkin.
Mä en oo mikään miesihanne, en varmaan lähelläkään mutta en kyllä epätoivoisimmastakaan päästä, ja kaukana siitäkin, JOS nyt katsotaan tästä "massan" näkökulmasta.
Ne on itekkin sanonu että kelpaisin niillekkin mutta he ovat mun ystäviä.
* Mulla on nykyään vaan kokemusta niiden kanssa olemisesta
Aika mielenkiintonen elämän asenne sulla. Mä en vieläkään vaan ymmärrä mistä sulla tota iloisuutta riittää? Jos sulle ei kuitenkaan mitään ole tapahtunut?
Mitä ne "turhat" asiat sitten on joista oot ollu masentunut? Tai se taitaa kyllä olla aika henkilökohtaista, ketä masentaa mikäkin. Joo, no onnee sul sit vaan :)
Ei niinkään "parempaan huomiseen uskominen".. no, sanoinhan että "tulevaisuus ei voi olla kuin pelkkää nousua" joten.. niin kai sitten myös mutta yhtä täysillä nautin jo tästä hetkestä koska se "nousuhan" voi stopata koska vaan, ei sitä tiedä.
Enkä mä "leiju".. se on sitä vain kun on humalassa (satunnaisesti).. en mä sitäkään litkua tarvitse tän ylläpitämiseen, sillä on vain hyvä aina vähän "juhlistaa" tätä arkea...
En käytä huumeita, en oo käyttäny enkä tuu käyttään, paitsi alkoholihan ON huume, joten...
Niin kyllä kahvikin, tai kofeiini joten...
Tästä voisi hehkuttaa yöt ja päivät mutta eiköhän toi ensimmäinen tekstini riitä, mä en mitenkään yliammu tätä, mä oikeesti nykyään ajattelen näin vaikka se ei ehkä ulospäin AINA näkyisikään (hymynä yms.) ja se taas johtuu vaan esim. jos on pää tai joku kipee esim. koulusta tms.
Siis en oo todellakaan aina ollut tällainen (aivan päinvastoin), mä oon nyt vasta 16/17 vuotiaana näitä asioita miettinyt ja tullut siihen päätökseen että näin on kaikista helpointa ja ihaninta elää.
Siis mietin kauankin näitä asioita.. viime kesän lopusta lähinnä oikein syvästi ja oon pikkuhiljaa muuttunut tämmöiseksi.. käsittämällä että kuinka paljon onkaan niitä, joilla on asiat paljon huonommin, mä iloitsen jo pelkästään et on ehjä ja hyvä perhe, oon terve ja tämmöisistä itsestäänselvyyksistä koska niitäkään ei kaikilla ole.
Ja sen päälle vielä kaikki muu hyvä mitä mun kohdalle on sattunu ja se, että tajusin miten turhista asioista joskus porasin ja masennuin, oikeesti on KAIKKI hyvin, on ollut aina.
Mä oon tän pikkuhiljaa muuttumisen ansiosta sitten saanut kokemuksiakin, siis tytöistä(kin), tarkoitan nyt vain ystävyyttä, ja kun oon AINA, koko pitkän 16 vuoden ajan (lähes, oon nyt 17) ollut ujo, hiljainen, vetäytyvä (niinku sanoin) ja luonnostani!, oon tosi iloinen että on nyt rohkeutta ja "pokkaa" puhua KAIKILLE.. en mä tätä pokkaa nyt niinkään "käytä", mutta sitä olis nyt ja kyllä se siinä pysyy.. aina kun tarve vaatii.
Mä oon kärsivällinen enkä mä sure niinku monet muut että "oon jo 17, eikä oo vieläkään muijaa, en oo saanu ekaa suudelmaa" tai muuta, voihan tämä ajatus tullakkin joskus mutta ohitan sen.
Ja: Voin sanoo rehellisesti:
* Mä en ole koskaan kuin korkeintaan hyviä vinkkejä saanut muijilta että kyllä joku mut vielä saa tai mä saan jonkun, miten päin vaan.
Ulkonäössä ja luonteessa ei kuulemma ole vikaa, vaikka näin joskus ajattelinkin, oon vaan ollu se ujo ym., ja kommenttia on muualtakin, että "TÄMÄ NYKYINEN MINÄ" on parempi, paljonkin.
Mä en oo mikään miesihanne, en varmaan lähelläkään mutta en kyllä epätoivoisimmastakaan päästä, ja kaukana siitäkin, JOS nyt katsotaan tästä "massan" näkökulmasta.
Ne on itekkin sanonu että kelpaisin niillekkin mutta he ovat mun ystäviä.
* Mulla on nykyään vaan kokemusta niiden kanssa olemisesta