Opintojeni jatkuessa olen tullut entistä ahdistuneemmaksi, erityisesti selvittämättömien lapsuuden traumojen vuoksi. Nyt mietinkin, että miten helppoa olisi saada KELA:lta tukea psykoterapiaan. Kunnallisessa olen jo yrittänyt käydä, mutta en koe saavani sieltä tarvitsemaani apua. Haluaisin siis yksityiseen terapiaan. Miten aloitan hakemisen? Joudunko hakemaan ensin kunnan yleislääkärille, tämän jälkeen psykiatrille ja käyttämään lääkkeitä ja vasta tämän jälkeen on mahdollisuus terapiaan? En koe, että lääkkeet auttaisivat tilanteessani, sillä kyse on aika pitkälti pelkästään omasta entisestä järkyttävästä elämäntilanteesta johtuvasta läpikäymättömästä surusta. Tunnen, että jos tilanne jatkuu pitkäänkin joudun keskeyttämään opintoni, sillä opiskelu alkaa käydä hyvin vaikeaksi tunnemyrskyssä (jatkuva surumielisyys, motivaation puute, itsekriittisyys). Onko tällöin mahdollista saada sairaspäivärahaa ja kuinka vaikeaa sitä on sitten saada?
Voisiko joku läpikäynyt tai mahdollisesti muuten asiasta tietävä vastata näihin kysymyksiini ja kertoa kokemuksistaan? Kiitos. :-)
Voisiko joku läpikäynyt tai mahdollisesti muuten asiasta tietävä vastata näihin kysymyksiini ja kertoa kokemuksistaan? Kiitos. :-)
Vastaukset 9
Vanhimmat
otappa yhteyttä opiskelijaterveydenhuoltoon, uskonpa että sieltä osataan neuvoa sinua kaikista parhaiten.
Meidän amk:ssa ei ole ainakaan sellaista säännöllistä opiskelijaterveydenhuoltoa, johon voisi ottaa yhteyttä. Terveydenhoitaja käy joskus ja ilmeisesti on myös opiskelijapastori pyynnöstä. :-)
Sinun tulee saada kunnalliselta puolelta eli mielenterveystoimistosta / psykiatrian poliklinikalta / mielenterveyskeskuksesta (mikä se paikkakunnallasi onkaan)lääkärin kirjoittama lausunto terapia kelpoisuudesta. Se edellyttää myös määräaikaista hoitosuhdetta sinne, mutta ei välttämättä lääkitystä. Lääkityksen päättää hoitava lääkäri sinut tutkittuaan. Toisaalta myös lääkitys voi helpottaa ahdistustasi ja sitä kautta auttaa terapiakelpoisuuteen. Terapia nostaa pintaan näitä elämäsi käsittelemättömiä asioita ja lisää ahdistusta, johon voisi lääkityksestä olla apuakin.
Ainakin aikaisemmin piti olla hoitosuhde kestänyt 6kk, mutta taisi lyhentyä 4:n kk. Psyk.pkl:lle tietysti pitää olla lähete.
Jos Kela sinulle myöntää terapiaoikeuden, saat sen vuodeksi kerrallaan. Sitten joudut hakemaan uudelleen lausunnon Kelalle ja korkeintaan saat tukea kaksi vuotta. Tukea voi hakea myös muualta kuin Kelalta, mikäli olet alle 25v.
Siellä yktyispuolella sitten törmäät siihen samaan lekuriin, jonka jo näit kunnallisella :-)) Näin ainakin avoterveydenhuollossa.
Kovin masentunut et ole, kun noinkin hyvin pystyt asioitasi selvittelemään. Taitaa olla kyse jostain muusta.
Pahin tapaus on se, että yrität vain päästä helpolla ja saada rahaa kotona makoilusta.
Opiskelen sosiaali- ja terveydenhoitoalalla, joten siellä kyllä pienikin mielenterveyden ongelma saattaa vaikeuttaa opintoja ja on este alalla työskentelemiselle (jotta voisi auttaa muita elämässään sotkussa olevia ei voi olla kauhean sotkussa oman elämänsä kanssa).
Katkeruuden ja surun tunteet ovat minua vaivanneet siitä asti kun muutin pois kotoa ja pystyin alkaa tuntemaan surua menetetystä lapsuudesta. Nyt kuitenkin olen kokenut suurta uupumusta taakan edessä. Ei ole ystäviä, ei saa koulutöitä tehtyä ja tunneille on monesti vaikea mennä itkuisen ja väsyneen olon vuoksi. Välillä tulee ajatelleeksi itsensä poistamista koko maailmasta, kun on niin avuton olo. Muistot kauhukuvineen vaivaavat monina päivinä ja kuten kerroin olen käynyt kunnallisella puolella hakemassa apua, mutta en ole kokenut saavani sellaista kuuntelevaa korvaa jota olisin halunnut (kokemuksille joissa minua on vahingoitettu on suurin piirtein naureskeltu tai ohitettu täysin). Mikäli en saa tukea KELA:lta niin yritän kuitenkin hankkia yksityistä terapiaa ja maksaa sen sitten vain jotenkin ruokapussista.
Kovista lapsuuden kokemuksista on vaikea päästä yli ilman asiantuntija-apua, siinä eivät oikein läheisten "olet ihan hyvä ihminen" ja "yritähän vain pärjätä" keskustelut auta. Itselläni on monia haaveita, joita tämänhetkinen paha oloni estää toteuttamasta.
Mistäs sinä tiedät miten masentunut tuon ensimmäisen viestin kirjoittaja on? Oletko sitä mieltä, että vasta sitten on todellisia ongelmia, kun ollaan repimässä ranteita auki? Jotkut ihmiset osaavat puhua pahasta olostaan ja etsivät apua ja he ovat yleensä niitä selviytyjiä.
Mulla on 2. vuosi meneillään AMK:ta ja lapsuuden ikävät tapahtumat ovat pinnalla, enkä pysty oikein olemaan osa-aikatyössäni enkä koulussa. Ahdistuneisuus on hirveää. Ehkä hieman on helpottanut kun on puhunut juuri kunnallisessa mutta itsekin haluaisin "asiantuntevampaa" apua vaikka noi kunnalliset istunnot ovat melko alussa. Sitten vielä kaiken päälle huono rahatilanne ja kaikki. Ja mikään mitä lukee ei jää päähän. Huh.
Oletko jo keksinyt ratkaisua? Itse olen nyt sairaslomalla että saan mietittyä näitä asioita. Ei ole vielä selvää suunnitelmaa mitä tehdä. Joskus tuntuu, että olisi helppoa jos joku sanoisi mikä on paras ratkaisu.
Oletko muuten miettinyt jos pitäisit välivuotta koulusta että saat rauhassa käsiteltyä asiat? Kannattaa kysellä vaikka opinto-ohjaajalta / kuraattorilta neuvoa.
Tsemppiä hirveesti sulle ja laita vaikka mailiosote mukaan jos haluat jutella mun ja muiden kohtalotovereiden kanssa :) Onnea!
Mielenterveyspalvelut ovat ennen kaikkea ihmisten luokittelujärjestelmä. Ennen mentiin papin puheille ripittäytymään, nykyään syödään lääkkeitä ja anotaan sillä ihmisiltä anteeksiantoa erilaisuudelle.
Älä mene suden suuhun.
noinkaan ole! Omassa koulussa ainakin psykologille pääsy hoitui opinto-ohjaajan kautta... Ja ihan hyvä psykologi on ainakin mulla ollut! Varmaan pikku hiljaa lopettelen sielläkin käynnin, koska tarvetta jatkolle ei välttämättä kohta enää ole. Olen siis vihdoin ja viimein päässyt yli kaikista menneisyyden aiheuttamista kiroista ;).
Aikaisemmin kävin tosiaan yksityisellä, mutta rahoituksesta ei ollut huolta silloin... Ja täytyy sanoa, että kyllä se yksityinen on paras apu ainakin akuutissa kriisivaiheessa, jotta oikeasti tervehtymään pääsee! (Avun saa näin ollen melko nopeastikin, mikä on hyvä asia.) Nämäkin asiat tosin taitavat olla yksilökohtaisia, mutta itseni kohdalla asia on näin!