Suvaitsevaisuus

Tässä pieni tapahtuma Pohjois Intiasta.

Eräänä kauniina Himalayan talvipäivänä, naapuriini muutti iäkäs lesbo pariskunta. He olivat alunperin Saksasta ja olivat monien mutkien ja maiden kautta päätyneet asumaan Intiaan 10 vuotta aikaisemmin. He olivat Sai Baba ashramasta jostain etelä Intiasta.

Toinen näistä vanhoista leideistä sairasti syöpää, ja Sai Baba oli neuvonut häntä kuolemaan pohjoisessa. Viikkoja kului ja leidit valmistautuivat tulevaan kuolemaan, viettämällä luxus aikaa kahdestaan. Välillä kutsuivat minua katsomaan Sai Baban kuvia ja rasiasta nousevaa tuhkaa.

Sitten eräänä täysikuun yönä hän nukkui pois. Illalla olimme vielä katsoneet hänen tanssi esitystään. Joten kaikki olivat tyytyväisiä, että hänellä oli ollut onnellinen viimeinen ilta.

Hautaamis seremoniat tuottivat sitten pieniä ongelmia, ja paljon hälyä intialaisittain. Naisen viimeinen toive oli ollut, että hänet haudattaisiin kirkkomaahan.

Hän oli kuitenkin eronnut kirkosta jo nuorena, ja paikallinen kirkkoherra kieltäytyi hautaamasta häntä sen perusteella. Pitkien keskusteluiden ja anelemisen jälkeen kirkkoherra suostui siihen,että nainen voitaisiin pitää muistotilaisuus kirkossa ja että hänet saisi haudata kirkkomaalle, koska se oli vainajan viimeinen toive.

Arkun tekeminen ja haudan kaivamisen järjestely oli myös ongelmallista. Hindut eivät sellaiseen suostu, ja se on yleensä muslimien työsarkaa, mutta tällä hetkellä oli Ramadan, ja kukaan ei halunnut asiaa toimittaa.

Jostakin kuitenkin löytyi muslimi, joka tarvitsi rahaa, ja näin ollen suostui kyhäämään laudanpätkistä laatikon hautaamista varten.

Arkun kuljettaminen kirkkomaalle oli seuraava kysymys. Ei sopinut aasin selkään, eikä mahtunut taksiin. Paikallisesta sairaalasta saimme lainaksi ambulanssin kuljetusta varten.

Kirkkoherra itse ei ollut paikalla siunaustilaisuudessa, aluksi siellä oli vain kirkon penkeillä istuvat länsimaiset ihmiset jotka oli kerätty ja kiristetty mukaan ajatuksella, että jos et tule, niin annamme länsimaisista huonon kuvan.

Olimme istuneet siellä kiusallisissa olotiloissa jo aika kauan, sitten sisään käveli valkoiseen kaapuun pukeutunut musta mies afrotukkineen ja valkoiset lenkkarit jalassa. En tiedä oliko se Sai Baba, mutta ainakin hyvin valittu kaksoisolento, ehkä vainajaa miellyttämään.

Kaikki halukkaat saivat lukea raamatusta pätkän.
Lopuksi kannoimme yhdessä arkun hautausmaalle jo melko hilpeinä. Vainajan tyttöystävä sanoi että nämä ovat sellaiset hautajaiset että vainaja olisi itse tykännyt niistä. Vesisateessa ja kurassa liukastellen kannoimme arkkua kohti kuoppaa.

Kirkkomaan ulkopuolella seisoi joukko hiljaisia sinivalkoisiin pukeutuneita nunnia, jotka uteliaina seurasivat puuhiamme.

Kuopan reunalle päästyämme löytyi uusi pulma, kuoppa oli nimittäin n. 50cm syvä. Kaivaja ei kai mielestään ollut saanut tarpeeksi rahaa..Joku juoksi kirkkoon etsimään lapiota, ja onneksi sellainen löytyi.

Hieman lisää kaivamalla saimme kömpelön lauta-arkun mahtumaan sinne ja rakensimme mullasta kummun peittämään sitä.

Joskus myöhemmin kun Ramadan oli ohi, hauta kaivettiin syvemmäksi että arkku mahtui sinne kunnolla.

Tämä oli pieni tarina suvaitsevaisuudesta, kuinka asiat kuitenkin järjestyvät, jos ihmiset kunnioittavat toisiaan.

Nälvimisellä ja sormella osoittelulla ei saavuteta mitään.