SRK:hon avoimuutta!!

Olen pitkään ihmetellyt sitä kyräilevää ja vaikenevaa linjaa joka SRK:ssa vallitsee. Tunnelma SRK:n taholta on kuin joskus aikoinaan, kun kaikenlainen keskustelu haluttiin tukahduttaa. Olin iloinen kun tiedotustoiminta ER:n aikana avautui ja haluttiin näyttää, ettei ole mitään salattavaa, ollaanko taas ajautumassa samaan salailevaan ja keskustelua torjuvaan hengellisyydentilaan?

Mikä estää vapaan keskustelun kristillisyydessä?? Minusta kristillisyyden asiat tulisivat olla avoimina ja läpinäkyvänä tarkasteltavaksi, jos kerta ei ole mitään salattavaa. Myös kipeistä asioista tulisi voida keskustella avoimesti Kristuksen rakkauden sävyttämässä ilmapiirissä. Joissakin yhdistyksissä on alettu torjumaan mm. Kalevassa ollutta vapaata mielipiteen ilmausta, joka on ollut omalta osaltaan rohkea avaus mielipiteenvaihdolle.

Täälläkin on aistittavissa tuomiohenkistä suhtautumista kaikkea uutta ja edistyksellistä vastaan. On kuin kajottaisiin Jumalan sanaan kun arvioidaan perimmäissäännösten päivittämistä aikaamme vastaavaksi.
5744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mutta sehän sotisi uskonkuuliaisuutta vastaan josta me niin olemme huolissamme ja tulisi eriseura...

(huom! ironiaa...)

Äänestä
  • ...sukupuolen vaihtoakaan?? Onhan SRK jäsenyhdistysten keskusyhdistys, sinällään vain organisaatio. Mikä estäisi valitsemasta naista SRK:n johtoon?? Eihän SRK:n puheenjohtajan tarvitse saarnata vaan pitää avauspuhe suviseuroissa. Onhan suviseuroissa puhunut nainen ennenkin mm. Pirjo Alakapee.

    Äänestä

Viestisikin on vähän tuollainen vikoja hakeva. Itsellänikin on jotain SRK:n toimintaa vastaan, mutta en raatsi niitä asioita tänne julkisuuteen kirjoittaa. Henkilöille sinne löytyy sähköpostiosoitteet. Tuskin tämän palstan kautta viesti menee oikein perille, ja ovathan he avoimia, Päivämiehestä saa aina lukea heidän mielipiteistään. Ei tietenkään arkistoon ketä tahansa päästetä.

Äänestä
  • Tosiasioiden kiistäminen on myös osa sitä. Hoitokokouksiakaan ei koskaan oikeasti ollut...

    Äänestä

siksi heille ei mitään kannata eikä saa kertoa." Näin meille aikanaan opetettiin ja sama linja jatkuu edelleen. Miksi vaivautua jonkun tulen ruoaksi menevän vuoksi?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Marenki. kirjoitti:

Olen pitkään ihmetellyt sitä kyräilevää ja vaikenevaa linjaa joka SRK:ssa vallitsee. Tunnelma SRK:n taholta on kuin joskus aikoinaan, kun kaikenlainen keskustelu haluttiin tukahduttaa. Olin iloinen kun tiedotustoiminta ER:n aikana avautui ja haluttiin näyttää, ettei ole mitään salattavaa, ollaanko taas ajautumassa samaan salailevaan ja keskustelua torjuvaan hengellisyydentilaan?

Mikä estää vapaan keskustelun kristillisyydessä?? Minusta kristillisyyden asiat tulisivat olla avoimina ja läpinäkyvänä tarkasteltavaksi, jos kerta ei ole mitään salattavaa. Myös kipeistä asioista tulisi voida keskustella avoimesti Kristuksen rakkauden sävyttämässä ilmapiirissä. Joissakin yhdistyksissä on alettu torjumaan mm. Kalevassa ollutta vapaata mielipiteen ilmausta, joka on ollut omalta osaltaan rohkea avaus mielipiteenvaihdolle.

Täälläkin on aistittavissa tuomiohenkistä suhtautumista kaikkea uutta ja edistyksellistä vastaan. On kuin kajottaisiin Jumalan sanaan kun arvioidaan perimmäissäännösten päivittämistä aikaamme vastaavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu