Vakavaa...

Entä jos on tullut valehdelleeksi oireistaan psykiatrisella osastolla ollessaan, hoitajille ja lääkäreille, psykologille..ja vielä niin että sen pohjalta on saanut väärän diagnoosin ja joutunut olemaan pitkän ajan osastolla ja käynyt läpi lääkekokeiluja, ja lääkärin määräyksestä joutuu vielä vuosia myöhemmin käyttämään vahvaa psyykelääkettä jota ei tarvitsisi oikeasti.. Kaikki alkoi pienestä valheesta jonka ammattilainen otti vakavasti, kirjoitti heti psykiatriselle osastolle sisään, kertoi tämän valheen sairaalan henkilökunnalle jotka kertoivat sitten potilaan vanhemmille ja he kertoivat potilaan sisaruksille..
Mä olin oikeasti sairas ja mulla oli äärettömän paha olo mutta yhdestä asiasta valehtelin, en arvannut että se paisuisi niin vakavaksi..enkä todellakaan osannut aavistaa että perheellenikin kerrottaisiin! Siis olen joutunut elämään väärän diagnoosin kanssa, ihmiset luulevat minulla olevan sairauden jota mulla ei ole koskaan ollut. Sitten sairaalajakson alussa yritin ensin korjata asian, sanoin hoitajalle että ei se olekaan totta mutta hän ei uskonut! Hän luuli että nyt valehtelin, enkä alussa. Sitten tajusin ettei asiaa voi enää korjata.. Mä olen niin paha..tekisin mitä vain että voisin korjata asian, jos voisin valita uudelleen en todellakaan valehtelisi. En vain pysty tunnustamaan, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen tähän asti vain antanut asian olla, yrittänyt unohtaa..pahinta on että perheenikin luulee minusta jotain väärin ja se on vain ja ainoastaan minun oma syyni. Olin tyhmä teini, vielä lapsi, tein sen kai koska halusin hoitoon, no hoitoon sitten todella pääsinkin..
Omatunto vaivaa..Tuntuu että joudun vielä helvettiin kuoltuani tämän asian vuoksi.Tiedän että joudun kadotukseen ja se on mulle ihan oikein! Mun syntini on niin raskas..auttaisiko joku..?
3285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eipäs kannata huijata tohtoreita.

Ihan oikeesti:
Sinulla on kait jonkinlaisia keskustelutuokioita psykologisi/psykiatrisi kanssa, jolloin voit aloittaa asioiden oikaisemisen, ihan pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan. Kyllä ne asiat siitä sitten lähtevät rullaamaan oikeisiin uomiinsa.

PS: Ei kuitenkaan kannata sekottaa mitään syntejä tai uskontoa näihin asioihin. Nehän ovat sellaisia asioita, joita pitää miettiä sitten, kun on ns. elämän ladut jo muuten löytyneet...

Tsemppiä jokatapauksessa !!

Äänestä

Mulla on ihan sama ongelma kun sulla.Tai siis en mä pelkää joutuvani helvettiin kun valehtelen, mutta mä valehtelen jatkuvasti mun terapeutille ja sairaalahenkilökunnalle. Mun tarkotus on saada huomiota.En kadu sitä sillä nautin saamastani huomiosta.Mulla onkin todettu persoonallisuushäiriö,kai tää on sitä.Pärjäile!

Äänestä

Etkö voinut sanoa, että näyttääpä lääkkeet auttaneen, eli tää on tässä, ja hankkiutunut ulos sairaalasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


inhottavaihminen... kirjoitti:

Entä jos on tullut valehdelleeksi oireistaan psykiatrisella osastolla ollessaan, hoitajille ja lääkäreille, psykologille..ja vielä niin että sen pohjalta on saanut väärän diagnoosin ja joutunut olemaan pitkän ajan osastolla ja käynyt läpi lääkekokeiluja, ja lääkärin määräyksestä joutuu vielä vuosia myöhemmin käyttämään vahvaa psyykelääkettä jota ei tarvitsisi oikeasti.. Kaikki alkoi pienestä valheesta jonka ammattilainen otti vakavasti, kirjoitti heti psykiatriselle osastolle sisään, kertoi tämän valheen sairaalan henkilökunnalle jotka kertoivat sitten potilaan vanhemmille ja he kertoivat potilaan sisaruksille..
Mä olin oikeasti sairas ja mulla oli äärettömän paha olo mutta yhdestä asiasta valehtelin, en arvannut että se paisuisi niin vakavaksi..enkä todellakaan osannut aavistaa että perheellenikin kerrottaisiin! Siis olen joutunut elämään väärän diagnoosin kanssa, ihmiset luulevat minulla olevan sairauden jota mulla ei ole koskaan ollut. Sitten sairaalajakson alussa yritin ensin korjata asian, sanoin hoitajalle että ei se olekaan totta mutta hän ei uskonut! Hän luuli että nyt valehtelin, enkä alussa. Sitten tajusin ettei asiaa voi enää korjata.. Mä olen niin paha..tekisin mitä vain että voisin korjata asian, jos voisin valita uudelleen en todellakaan valehtelisi. En vain pysty tunnustamaan, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen tähän asti vain antanut asian olla, yrittänyt unohtaa..pahinta on että perheenikin luulee minusta jotain väärin ja se on vain ja ainoastaan minun oma syyni. Olin tyhmä teini, vielä lapsi, tein sen kai koska halusin hoitoon, no hoitoon sitten todella pääsinkin..
Omatunto vaivaa..Tuntuu että joudun vielä helvettiin kuoltuani tämän asian vuoksi.Tiedän että joudun kadotukseen ja se on mulle ihan oikein! Mun syntini on niin raskas..auttaisiko joku..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu