olen 20-vuotias tyttö ja ammattikoulussa enkä täälläkään saa läksyjä tehtyä ja ne kasaantuvat uhkaavasti. ja se stressaa. nytkin istun koulun koneella en ole jaksanut lähteä pyöräilemään kotiin. kotona vastaan tulisivat läksyjen lisäksi tiskaamattomat tiskit, pyykkivuori ja siivotakin pitäisi.. ja pahimpana YKSINÄISYYS.
muutin tälle paikkakunnalle rakastamani miehen takia. nyt mies on (entisen!) ystäväni kanssa yhdessä. se sattuu. rakastan häntä edelleen ja ajattelen tosi paljon.
kun sain tietää että ne kaksi ovat yhdessä, minähän ne tutustutin, kun halusin esitellä kaverilleni rakastamani miehen, en meinannut uskoa sitä. silloin join koko ajan aamusta iltaan, jätin silloisen koulun kesken ja halusin vain kuolla. onneksi eräs ystäväni asui silloin kämppiksenäni, ilman häntä en ehkä olisi enää hengissä!
pahin masennus meni ohi kun sain välit kuntoon tämän miehen kanssa... eli lopetin valittamasta hänelle ja teeskentelen nyt pirteää... kyllä hän tietää että rakastan häntä ja minuun sattuu, koska tuntee minut niin hyvin. mutta ei hän tiedä että olen masentunut vieläkin.
minulla on pari ihanaa ystävää jäljellä ja sisko mutta kaikki asuvat nyt kaukana, täällä minulla ei ole ketään kavereita. :( olen ihan yksin.
pidämme siis tämän miehen kanssa edelleen yhteyttä ja olemme hyviä kavereita, hänen takiaan minun on pakko jaksaa. mutta hän on toisen nyt. hän on kertonut ettei heillä mene hyvin ja ehkä eroavat, mutta itsetuntoni on nollassa eli en usko että siltikään tätä miestä itselleni saisin. hän on menetetty. :'(
mitä tekisin?
muutin tälle paikkakunnalle rakastamani miehen takia. nyt mies on (entisen!) ystäväni kanssa yhdessä. se sattuu. rakastan häntä edelleen ja ajattelen tosi paljon.
kun sain tietää että ne kaksi ovat yhdessä, minähän ne tutustutin, kun halusin esitellä kaverilleni rakastamani miehen, en meinannut uskoa sitä. silloin join koko ajan aamusta iltaan, jätin silloisen koulun kesken ja halusin vain kuolla. onneksi eräs ystäväni asui silloin kämppiksenäni, ilman häntä en ehkä olisi enää hengissä!
pahin masennus meni ohi kun sain välit kuntoon tämän miehen kanssa... eli lopetin valittamasta hänelle ja teeskentelen nyt pirteää... kyllä hän tietää että rakastan häntä ja minuun sattuu, koska tuntee minut niin hyvin. mutta ei hän tiedä että olen masentunut vieläkin.
minulla on pari ihanaa ystävää jäljellä ja sisko mutta kaikki asuvat nyt kaukana, täällä minulla ei ole ketään kavereita. :( olen ihan yksin.
pidämme siis tämän miehen kanssa edelleen yhteyttä ja olemme hyviä kavereita, hänen takiaan minun on pakko jaksaa. mutta hän on toisen nyt. hän on kertonut ettei heillä mene hyvin ja ehkä eroavat, mutta itsetuntoni on nollassa eli en usko että siltikään tätä miestä itselleni saisin. hän on menetetty. :'(
mitä tekisin?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoitat jostakin joka on itselle hyvin tuttua. Geeniperimänä jo sain levottomat jalat ja ne on vieny ympäri Suomea ja antanut hienoja tilaisuuksia elämässä. Levottomien jalkojen miinuspuoli vaan on se ettei missään tunnu kodilta ja on melko yksinäinen. Nyt olen kotiutunut uuteen kaupunkiin joka tuntuu kodilta mutta kavereita en meinaa löytää mitenkään. Teen paljon töitä ja kolmessa vuorossa joten jo se hankaloittaa ihmisten tapaamista. Välillä mielessä muutto jonnekin missä olisi ystäviä mutta järki sanoo ettei muutto maailmaa muuta ja uudella paikkakunnalla minua kohtaa samat ongelmat..
Nyt ympärillä iso kaupunki ja yritän elätää toivoa että vielä sieltä minulle kaveri löytyy, pitää vaan jaksaa uskoa ja etsiä..