ARVOSTAN

Arvostan Asikaista paljon nyrkkeilijänä ja hän myös vaikuttaa järkevältä ihmiseltä. En usko kuitenkaan, Aminista on nyrkkeilemään aivan maailman tervävimmän huipun kanssa. Euroopan tasolta on kuitenkin vielä suuri harppaus aivan terävimmän kärjen tasolle. Asikainen vaikuttaa itsekin olevan sellainen "jalat maassa" tyyppi, joka sanoo rehellisesti, että euroopan mestaruus oli tavoite ja, että maailman huipulle pääsyä ei ole edes oikeastaan mietitty. Puolustaisi nyt euroopan mestaruuttaan muutaman kerran voitokkaasti (toivottavasti) ja yrittäisi sitten ottaa matsin jonkun top 5 kaverin kanssa, sillä, jos sen ottelun Amin häviää, häviää myös hänen arvostus ulkomailla. Sipos ottelun jälkeen ulkoimaisilla sivustoilla oli jo luettavissa pettymys Asikaisen suoritukseen tittelin puolustuksessa. Kaikkea hyvää kuitenkin Aminille ja täytyy muistaa, että hän on kuitenkin tällä hetkellä euroopan mestari!!
1254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta


ASIKAISTA.... kirjoitti:

Arvostan Asikaista paljon nyrkkeilijänä ja hän myös vaikuttaa järkevältä ihmiseltä. En usko kuitenkaan, Aminista on nyrkkeilemään aivan maailman tervävimmän huipun kanssa. Euroopan tasolta on kuitenkin vielä suuri harppaus aivan terävimmän kärjen tasolle. Asikainen vaikuttaa itsekin olevan sellainen "jalat maassa" tyyppi, joka sanoo rehellisesti, että euroopan mestaruus oli tavoite ja, että maailman huipulle pääsyä ei ole edes oikeastaan mietitty. Puolustaisi nyt euroopan mestaruuttaan muutaman kerran voitokkaasti (toivottavasti) ja yrittäisi sitten ottaa matsin jonkun top 5 kaverin kanssa, sillä, jos sen ottelun Amin häviää, häviää myös hänen arvostus ulkomailla. Sipos ottelun jälkeen ulkoimaisilla sivustoilla oli jo luettavissa pettymys Asikaisen suoritukseen tittelin puolustuksessa. Kaikkea hyvää kuitenkin Aminille ja täytyy muistaa, että hän on kuitenkin tällä hetkellä euroopan mestari!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu