Efexorista?

Aiheuttaako Efexor alussa sivuvaikutuksena väsymystä ja lähteekö kenties joskus pois? Nyt ollut 2 viikkoa käytössä ja on joutunut nukkumaan aika paljon...kellään kokemusta?
4473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voi nukuttaa. Eli kannattaa ottaa lääke iltaisin. Tosin alun jälkeen olo saattaa tasaantua. Pääasia on, että ottaa efexorin säännöllisesti. Muuten voi tulla inhottavia tuntemuksia.

Äänestä

mulla ssri- lääkkeet teki sitä kovasti. tuo efe ei niinkään. kyllä kemiat tasoittuu aikanaan jollekin tasolle. muista tosiaan ottaa lääke suunnilleen samaan aikaa. isompi annos yleensä jaettuna aamuun ja iltaan. ohjeen mukaan siis.

Äänestä

hei ystävä, olen saanut efexor 150mg .n avulla elää suhteelisen normaalia elämää. Vie aikansa ennenkuin lääkkeeseen tottuu, mutta sitten pystyy elämään ihan normaalia tunne-elämää. Ei masenna maailma eikä rasita polla. Olen muutaman kerran vähentänyt puoleen ja jaksanut jonkin aikaa hyvin. minulla on syksy niin vaikeaa aikaa, etten ole voinut jättää lääkitystä kokonaan. Yritän taas uudelleen ensi kesänä. Efexorin haitta on sen hinta.

Äänestä
  • ja mitä se haittaa vaikka väsyttääkin,eipähän tartte murehtia asioita.
    Minä ainakin halusin olla vaan sillä olin niin väsynyt kaikkeen.
    Halusin levätä,ja nyt olen tyytyväinen olooni.
    Toivon että en tarttis palata entiseen ja lääkkettä olen myös puolittanut ensikerran.
    Toivon et pärjään näin.
    MUUTEN KUINKA KAUAN OLIT VÄHENNYKSELLÄ KUN PITI NOSTAA TAKASIN? OLIS KIVA KUULLA.Mullakin oli sama vahvuus ja nyt 75mg.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cippan kirjoitti:

Aiheuttaako Efexor alussa sivuvaikutuksena väsymystä ja lähteekö kenties joskus pois? Nyt ollut 2 viikkoa käytössä ja on joutunut nukkumaan aika paljon...kellään kokemusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu