sopivasti?

olen hukannut aikoja sitten suhteellisuudentajuni ruokaan. en ole syönyt paljon mitään pitkiin aikoihi. ajattelin yrittää tehdä asialle jotain. onko tämä sopivasti:

klo.12.00 koulussa. esim. 1 peruna, 1 dl kastiketta, salaattia tai 1 dl riisiä ja kolme lihapullaa jne

klo.18.00 kaksi näkkäriä, neljä siivua 5 % juustoa, tomaattia, 2 dl rasvatonta yougurttia

klo.21.00 omena

olen nyt syönyt noin ja oloni on kokoajan täysi, että riittäkö tuo. kiitos asiallisista vastauksista:)
3403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Syö aamulla puuroa ja leipää, kunnon lounas koulussa(lautasmallin mukaan puolet kasviksia ja sitten ruokaa, kastiketta ja sitä perunaa), välipalana kotona leipä tai vaikka hedelmä. Ja leivän päälle sitten ainakin juustoa. Tiesitkö, että aivot sisältävät 80 prosenttia rasvaa? Tarvitset siis myös sitä. Parhaat rasvanlähteet ovat kasvisrasva ja mä tapaan napostella pähkinöitä aina välipalaksi koulun jälkeen. Niistä saa elintärkeitä ja hyviä aineita ja sitä oikeata rasvaa, joka ei lihota kun sitä syö kohtuudella, mutta sitä täytyy olla. Sitten päivällinen perheen kanssa(muista se lautasmalli!) Jos syöt myöhään aina perheen kanssa, niin et välttämättä tarvitse iltapalaa, mutta muuten voit ottaa vaikka omenan. Tai banaanin ja lasillisen maitoa. Ne unettavat mukavasti.:) Muista, että on tärkeätä saada riittävästi kalsiumia, joten juo 3 lasia maitoa päivässä ja syö juustoa.
Siinä neuvot ja kehottaisin kokeilemaan edes viikko tällä tavalla ja katsoa sitten, miten olo parantuu kuin taikavoimin!:D
Onko sinulla jokin kaveri, sisko tai vastaava, joka on hoikka, mutta kuitenkin syö järkevästi? Mitäpäs jos katsoisit vähän, kuinka paljon hän syö ja yritä syödä yhtä paljon. Tämä ei tietenkään toimi, jos henkilö nirsoilee ja sinulle tulee vain paha omatunto jos syöt enemmän!
Hyviä oloja sinulle ja koitahan ottaa neuvostani vaarin!!

Äänestä
  • Se riittää loistavasti alkuun, miksi ihmeessä aiheuttamaan ähkyä itselleen :D Pikkuhiljaa ruoka alkaa kuitenkin maistumaan enemmän, älä stressaa :) Voimia yritykseen :)

    Äänestä

syö aamupala. lounas kuulosti ihan hyvältä. Samoin välipala, mutta lisää vielä päivällinen ja se on sitten oltava KUNNON ruoka!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


----------- kirjoitti:

olen hukannut aikoja sitten suhteellisuudentajuni ruokaan. en ole syönyt paljon mitään pitkiin aikoihi. ajattelin yrittää tehdä asialle jotain. onko tämä sopivasti:

klo.12.00 koulussa. esim. 1 peruna, 1 dl kastiketta, salaattia tai 1 dl riisiä ja kolme lihapullaa jne

klo.18.00 kaksi näkkäriä, neljä siivua 5 % juustoa, tomaattia, 2 dl rasvatonta yougurttia

klo.21.00 omena

olen nyt syönyt noin ja oloni on kokoajan täysi, että riittäkö tuo. kiitos asiallisista vastauksista:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu