Onko täällä BDD:stä (Dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö) kärsiviä ? Jos ette tiedä mistä on kyse, lukaiskaa vaikka tuolta :
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=Anoreksia (Laihuushäiriö)&p_artikkeli=dlk00364&p_teos=dlk
Minulla itselläni kyseistä häiriötä ei ole todettu, koska en ole mistään mitään apua hakenut, mutta nuo oireet sopivat mulle niin täydellisesti, että uskoisin kärsivän ainakin jonkinasteisesta BDD:stä.. Haluaisin kovasti kuulla muiden kertomuksia omista ulkonäköongelmistaan, ja siitä miten helvetiksi se teidän elämänne on saanut.
Kysehän ei ole turhamaisuudesta, mitä tästä monet voisivat luulla, vaan ihan oikeasta sairaudesta, joka todella voi tehdä elämästä melkoista helvettiä, joten en toivo tänne mitään "lopeta se itsesäälissä rypeminen ja peiliin tuijottelu ja rupea miettimään miten paljon pahemmin asiat VOISIVAT olla!!", koska vaikka miten miten miten ikinä koskaan haluaisinkaan unohtaa ruman pärstäni, en todellakaan tule onnistumaan, en näe elämääni tai tulevaisuuttani onnellisena jos olen näin ruma, onhan se tutkittu juttukin että kauniit ihmiset pärjäävät elämässä paremmin..
Itse en voi mennä ulos huonoina päivinä ollenkaan, tai olla edes perheenjäsenten seurassa, koska rupeaa ahdistamaan niin tajuttomasti (olen siis kotona vielä asuva 19-vuotias nuori nainen)... Tuntuu että kaikki tuijottavat kirjaimellisesti oksennusta pidätellen, ajatellen että "hyi hitto minkälainen kuvotus tuo on! tekisi jotain itselleen!" ..
Minulla on pakonomainen tarve viettää tuntikausia peilin edessä, laittamassa hiuksia, meikkaamassa, ja muuten vain parantelemassa ulkonäköä.
En voi käydä uimassa, mennä yökylään, tai mitään muuta, koska pitäisi olla ilman meikkejä, joka ei missään nimessä sovi minulle, koska olen varma että ihmiset näkisivät suorastaan painajaisia minusta ilman meikkiä..
Kaikesta huolimatta olen tällättynä ja laitettuna saanut kehujakin ulkonäöstä, mutta miksi uskoisin kun tiedän että meikit pestynä, tukka luonnollisesti luiruna lättänänä, olen järkyttävän kuvottava näky.
En usko että omalla kohdallani kyse olisi siitä että en ole oikeasti ruma, vaan kuvittelisin niin, kuten kyseisessä sairaudessa usein on, vaan niinkuin tuossa artikkelissakin sanottiin, luulen että ehkä omassa päässä teen liian ison ongelman kaikesta virheellisyydestä itsessäni..
Onkohan kohtalotovereita, kun tuntuu tuo olevan aika harvinaista, kai ? Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja puhua vähän tästä tosi piinallisesta elämästä tällaisen itseinhon kanssa!
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=Anoreksia (Laihuushäiriö)&p_artikkeli=dlk00364&p_teos=dlk
Minulla itselläni kyseistä häiriötä ei ole todettu, koska en ole mistään mitään apua hakenut, mutta nuo oireet sopivat mulle niin täydellisesti, että uskoisin kärsivän ainakin jonkinasteisesta BDD:stä.. Haluaisin kovasti kuulla muiden kertomuksia omista ulkonäköongelmistaan, ja siitä miten helvetiksi se teidän elämänne on saanut.
Kysehän ei ole turhamaisuudesta, mitä tästä monet voisivat luulla, vaan ihan oikeasta sairaudesta, joka todella voi tehdä elämästä melkoista helvettiä, joten en toivo tänne mitään "lopeta se itsesäälissä rypeminen ja peiliin tuijottelu ja rupea miettimään miten paljon pahemmin asiat VOISIVAT olla!!", koska vaikka miten miten miten ikinä koskaan haluaisinkaan unohtaa ruman pärstäni, en todellakaan tule onnistumaan, en näe elämääni tai tulevaisuuttani onnellisena jos olen näin ruma, onhan se tutkittu juttukin että kauniit ihmiset pärjäävät elämässä paremmin..
Itse en voi mennä ulos huonoina päivinä ollenkaan, tai olla edes perheenjäsenten seurassa, koska rupeaa ahdistamaan niin tajuttomasti (olen siis kotona vielä asuva 19-vuotias nuori nainen)... Tuntuu että kaikki tuijottavat kirjaimellisesti oksennusta pidätellen, ajatellen että "hyi hitto minkälainen kuvotus tuo on! tekisi jotain itselleen!" ..
Minulla on pakonomainen tarve viettää tuntikausia peilin edessä, laittamassa hiuksia, meikkaamassa, ja muuten vain parantelemassa ulkonäköä.
En voi käydä uimassa, mennä yökylään, tai mitään muuta, koska pitäisi olla ilman meikkejä, joka ei missään nimessä sovi minulle, koska olen varma että ihmiset näkisivät suorastaan painajaisia minusta ilman meikkiä..
Kaikesta huolimatta olen tällättynä ja laitettuna saanut kehujakin ulkonäöstä, mutta miksi uskoisin kun tiedän että meikit pestynä, tukka luonnollisesti luiruna lättänänä, olen järkyttävän kuvottava näky.
En usko että omalla kohdallani kyse olisi siitä että en ole oikeasti ruma, vaan kuvittelisin niin, kuten kyseisessä sairaudessa usein on, vaan niinkuin tuossa artikkelissakin sanottiin, luulen että ehkä omassa päässä teen liian ison ongelman kaikesta virheellisyydestä itsessäni..
Onkohan kohtalotovereita, kun tuntuu tuo olevan aika harvinaista, kai ? Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja puhua vähän tästä tosi piinallisesta elämästä tällaisen itseinhon kanssa!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kärsit aivan turhaan ja sinulla on valtavasti kohtalotovereita. Ihminen on ajautunut ihanteiden palvontaan ja nuoret naiset haluavat olla määrätyn näköisiä ja kokoisia ja kun eivät mielestään kriteerejä täytä, he ovat onnettomia.
Samoin miehillä on nykyään turhamaisuus ominaisuutena ja sen on tämä turhamaisuuden aikakausi tuonut erityisesti esille.
Sanot, että kyse ei ole turhamaisuudesta, vaan sairaudesta, mutta pohjimmiltaan kyse on juuri turhamaisuudesta ja halusta olla kaikessa sellainen, kuin tämä aika vaatii.
Heittäydy persoonalliseksi, äläkä suostu tämän ajan vaatimuksiin, vaan ala kunnioittaa itseäsi ja säteillä sisäistä kauneutta, se kantaa, ulkoinen kauneus ei kanna pitkälle.
Tiedän itse jos minkänäköisiä ihmisiä ja osa heistä, joita ajatellaan nykymittojen mukaan kauniiksi, ovat kärsineet kovia itsetunto kriisejä ja olleet masentuneita ulkonäkönsä takia ja osa heistä, jotka nyky kriteerejä eivät täytä ulkonäöltään, ovat olleet aina itseensä tyytyväisiä. Siitä näemme, että sisäinen asenne on määräävä tekijä.
Jos olisit vahva, et ulkonäölläsi edes pyrkisi mitään ansaitsemaan, vaan arvosi olisivat sisäisessä ihmisessä ja jokainen tietää, että jos sisäinen ihminen on tasapainoinen, niin sellaisen ihmisen ulkoinen olemus on AINA kaunis, sillä hän viehättää lähimmäisiään tasapainolla ja omilla arvoillaan ja on usein hyvin karismaattinen.
Turhamaisuus ja ulkoiseen tuijottaminen ovat seurausta siitä, että ihminen on eksynyt itsestään ja suostuu kaiken maailman arvoihin ja kriteereihin.
Jos tahdot tervehtyä tuosta turhamaisuudesta ja ulkoiseen tuijottamisesta, lähde rakentamaan uudeksi sisäistä ihmistäsi opettelemalla luottamaan itseesi ja päätä hyväksyä itsesi juuri sellaisena, kuin olet. On liian paljon ihmisiä, jotka ovat onnettomia, sen takia, että panostavat kaiken ulkoiseen olemukseen ja se kun ei riitä pitkälle ketään kantamaan. Ulkosen kauneuden takia on monet liitotkin solmittu ja kohta on jo ero haettu, kun sisäinen ihminen on jäänyt kehittymättömäksi tämän ajan seurauksena, jolloin ihmisiä painostetaan määrättyihin muotteihin. Liittoa ei kyetä rakentamaan kenenkään ulkonäöllä.
Jätä sinä itsesi aliarvioiminen kokonaan poissa, sinä pystyt ja kykenet siihen, kun uskot. Jumala loi sinusta arvokkaan juuri sellaisena, kuin olet ja sinulla on täydet oikeudet rakastaa itseäsi.
Näyttää peili sinulle mitä kuvaa näyttääkin nyt, niin voit olla varma, että kun tulet sisältä tasapainoon, peilikuvasi kuvastaa muuta, kuin tänään ja toisaalta tasapainoinen ihminen ei niin peileihin välitä tuijottaakaan, sillä hänen aikansa kuluu muussa mielenkiinnossa, kuin ulkonäkönsä tuijottamisessa. Vapauta itseäsi aste asteelta peilin orjuudesta ja käytä sekin aika itsesi kehittämiseen karismaattiseksi persoonaksi lukemalla ja keskustelemalla ja oppimalla.
Murra kohdallasi muuri, joka estää sinua elämästä vapaasti, älä mieti mitä muut sinusta ajattelevat, älä laisinkaan, vaan vahvistu itse ajattelemaan itsestäsi hyvää. Rukoilen puolestasi ja sinun on todella syytä tietää, että sinulla on valtavasti kohtalotovereita, jotka myös tarvitsisivat viisautta murtaakseen ahdistavan muurin ympäriltään.
Nämä kauneudenpalvojat ja niistä puhuvat ja kirjoittelevat, joutuvat jokainen jossakin vaiheessa elämäänsä muuttamaan asenteitaan, sillä ulkoinen rapistuu ja jos he eivät asennemuutokseen kykene, heidän elämänsä tulee vaikeaksi. Ajattelepas vaikka Greta Garpoa, hän piilotteli itseänsä loppuelämän, koska ei kestänyt ulkokuoren rapistumista.
Nuorena on aloitettava turhuuden karsiminen itsestään. Tänäänkin on paljon vanhoja ihmisiä, jotka tekevät jos mitä, että vuosia ei heistä havattaisi, käyvät kauneusleikkauksissa ja pukeutuvat kuin nuoret, se on raskasta elämää.
Jos ihminen omaisi tarvittavan viisauden, niin ulkonäkö olisi aivan olemattomassa asemassa jo nuoresta lähtien hänen elämässään, mutta sisäisen ihmisen kehittäminen olisi tärkeää ja näin hän olisi vahva kestämään iän ja kykenisi onnelliseen elämään kaikissa elämänsä vaiheissa.
Tässä on sinulle uutta ajateltavaa ja uskon, että sinä selviät noista vaikeuksistasi, sillä sinussa on selvästi sisäistä vahvuutta.
Teksissäsi oli paljon tosiasioita, ja tietysti sisäinen kauneus on tärkeintä ja ennenkaikkea siihen tulisi jokaisen "tuijotaa", ei ulkonäköön, ei omaan eikä muiden, aivan niinkuin sanoit, taitaapa tosiaan olla niin että nykypäivinä vain ulkokuori on nostettu aivan mielettömän sekä täysin turhan korkealle jalustalle, olen siitä tietysti kyllä pohjimmiltani ihan samaa mieltä...
Mutta toisaalta tuntuu että juuri se ulkonäkö on tänä päivänä se millä tässä maailmassa pärjätään, kuten sanoin, tutkimuksissakin todettu, että kauniit ihmiset tilastojen mukaan pärjäävät elämässä, urallaan, ihmissuhteissa, sun muissa paremmin, kun nämä nykykriteerien mukaan "rumat" ihmiset.
Kuka saa pelätä että kumppani pettää? No ruma ihminen tietenkin. Ihmisiä kuitenkin aina viehättää juuri toisen kaunis ulkonäkö, ja juuri se saakin ihmiset yleisimmin pettämään kumppaniaan jonkun kauniimman/paremman näköisen kanssa.
Kuka saa pelätä ettei pääse työhaastatteluista läpi? Rumat ihmiset, ei kukaan ota esimerkiksi Stockmannin kassalle vaikkapa jättinenäistä, finninaamaista, kummallisen näköistä ihmistä.
Kuka saa stressata eniten esimerkiksi uudelle työpaikalle/uuteen kouluun mennessään ettei tutustuisikaan kehenkään? Rumat ihmiset, vaikka olisi hyvä itsetunto, edes aikuiset ihmiset eivät välttämättä helposti lähesty ns. rumaa ihmistä, kuin taas kaunista, ihailtavan näköistä ihmistä.
Tiedän myös sen, että olen oman pääni sisällä tehnyt ulkonäöstä aivan liioitellun ison asian, mutta tosissani yritän päivittäin, aina kun rupea oma naama itkettämään, miettie että mitä sillä ulkonäöllä on väliä..
Ehkä tuollaisen ajattelutavan tavaksi ottaminen pikkuhiljaa auttaa, tai sitten tarvitsen parempia apukeinoja.
Niin ja vielä siitä turhamaisuus-käsitteestä, siksi painoitin tuolla ekassa viestissäni, että kyse ei olisi turhamaisuudesta, ainakaan sellaisesta mielestäni, että ihminen vain tälläytyy ja itkee peilin edessä koska haluaa näyttää maailman kauneimmalta, miss universumilta, vaan ihan NORMAALILTA, ei poikkeuksellisen rumalta, koska aiheuttaahan kyseinen BDD mm. anoreksiaa, tai mitenhän se sanotaan, muistaakseni niin olen kuullut että anoreksiaa sairastavilla on yleensä juuri BDD, että sinänsä vakava juttu, ei mitään silkkaa tietynlaista turhamaisuutta mielestäni...
Hienoa jos en ainoa ole, olisi ihana kuulla kohtalotovereitten kertomuksia, löytyyköhän täältä yhtään? Tietysti muidenkin mielipiteitä on kiva lukea.
Turhamaisuus on niin yleinen varioituneessa yhteiskunnassa, että sitä ja sen laajuutta ei edes tiedosteta.
Työhönottajissakin on paljon turhamaisia ja siksi heidän valintansa saattaa kohditua tämän ajan mukaan kauniiseen ihmiseen.
Itse työhönottajana en kylläkään kiinitä huomiota ulkonäön kauneuteen vaan ihmisen ammattitaitoon ja käytökseen ja siksipä yrityksessämme onkin erittäin hyvä henki ja monia erilaisia persoonia, eikä siellä näytä työntekijöiden keskenkään olevan minkäänlaista kiinnostusta kauneuskamppailuun, vaan he ovat oikein hyviä ystäviä keskenään.
Katsoitko eilisiltana 4D, jossa oli aiheena kauneusihanteet. Se oli siinä mielessä hyvin laadittu ohjelma, että siinä kerrottiin asioita tutkimuspohjalta ja todettiin, että aina ei kauneusihanteet ole olleet samat ja kaikissa kulttuureissa ne eivät ole samat.
Olisi tärkeää, että tuollaisia ohjelmia laadittaisiin enemmän, että ihmiset saisivat viisautta, eivätkä sokeasti uskoisi kaikkeen mitä heille syötetään.
Kauneusihanteet on opittuja ja siksi ihminen katsoo määrätyn asian kauneudeksi ja siksi ihmiset ovat ahdistettuja, kun ovat suostuneet siihen, että ulkoinen on tärkeämmässä asemassa, kuin sisäinen, joka kyllä on aivan kaikille tärkeämässä asemassa heidän sitä itse tietämättä.
Jos tahdot olla ihmisten orja ja pokkuroida heitä, joudut vielä pitkään kamppailemaan ulkonäkösi kanssa, mutta jos tahdot olla itsenäinen ja tehdä omaa osaasi parhaalla mahdollisella tavalla ja pyytää Jumalaa apuun, tulet näkemään, että ulkoinen asettuu oikeaan uomaansa kohdallasi, eikä ole määräävässä asemassa ja näin elämäsi asettuu kohdalleen.
Kerroin jo tuolla aikaisemmassa, että ihminen on menettänyt niin paljon viisautta, että on todella ulkonäön orja ja siksi jopa liitotkin solmitaan nykyään usein hetken mielijohteesta ja ihastuksesta kauniiseen ulkonäköön ja näin mennään metsään.
Puoliso joka pettää, on moraaliarvoiltaan sellainen, että hän pettää vaikka toinen puoliso olisi kuinka kaunis. Sisäinen maailma senkin määrää.
Älä jää pohtimaan ulkonäköäsi enää tämän maailman turhamaisuudesta lähtien, vaan huolehdi itsestäsi, että olet siisti, kauniisti puettu ja laitettu, mutta se riittäköön. Siis älä pyri muuttamaan itseäsi muuksi mitä olet, vaan hyväksy itsesi sellaisena kuin olet ja tule onnelliseksi.
Jokainen ihminen voisi olla tässä ulkonäköasiassa kohtalotoverisi, sillä jokainen käy jossakin kehityksen vaiheessa läpi näitä kriisejä, mutta onneksi on vielä niin paljon viisautta, että monet päättävät luopua siitä taistelusta ja hyväksyvät itsensä ja tulevat todellisiksi persooniksi.
Juuri tuo ikäsi on tässä suhteessa vaikeaa aikaa ja muutamat aikaisemmat vuodetkin, sillä siinä iässä etsitään kumppania ja jos on huono itsetunto
ei luoteta kenenkään välittävän ja näin tuhotaan hyvät mahdollisuudet hyvään kumppanuussuhteeseen.
Ensin tulee parantua tuosta turhamaisuudesta ja aivan taistella sen voittamiseksi ja hakea vaikka ammattiapua. Sitä ennen ei kannata parisuhteita pyrkiä rakentamaan, sillä kohta ne huonolla itsetunnolla saa kääntymään raskaaksi taisteluksi.
On aivan sama minkä näköinen olet, sillä sisäinen ihminen on aina määräävä ja koska sisäinen ihmisesi on luovuttanut itsetuntoaan ulkoisen turhuuden markkinoille, niin kiinitä nyt siihen huomiota ja aivan tietoisesti ala hiljalleen etsiä tärkeämpiä asioita elämääsi.
Voit olla varma, että oli ulkonäkösi mikä tahansa, sinä löydät onnen ja rakkauden, jos uskot olevasi rakkauden arvoinen, etkä pilaa sitä itsesi väheksynnällä.
Siksi Raamattu kertoo, että jokaisen tulee rakastaa itseään, muuten ei tule onnistumaan elämässään, sillä jos ei itseään rakasta, ei kykene uskomaan muidenkaan rakkauteen ja siksi Jeesuksen ensimmäisiin parantamistöihin ihmisen kohdalla kuuluu juuri itsetunnon kohdalleen asettaminen.
Toivottavasti parantuneet kohtalotoverisi kirjoittavat sinulle, sillä sinun on hyvä tietää, että siitä paranee, kun ymmärtää totuuden ja oppii arvostamaan elämää laajemmin.
No juu, oikeassahan sinä olet, myönnän itsekin että olen kyllä nähny niitä ns. ei niin kauniita ihmisiä, jotka ovat onnellisesti naimissa ja sinut itsensä kanssa, ihailtavaahan tuollainen on, kai sitä itsekin joskus pääsee siihen pisteeseen että olisi sinut itsensä kanssa, kun vaan oppisi ajan kanssa muuttamaan ajattelutapaa.
Pienenä olin kovin itsevarma, aina esillä ja en ollenkaan pitänyt itseäni rumana ja huonona. Jotenkin vissiin jäänyt traumoja esim. siitä, kun ekaluokalle mennessä, rautahampaitten kasvaessa mulle kehittyi tosi vinot hampaat, sain kuulla niistä usein, en edes osannut niitä hävetä ensin, mutta pikkuhiljaa tajusin että olen ruma, niiden takia. Ne on kyllä raudoilla hoidettu kuntoon, mutta jo tuolloin ala-asteella toisten kommenttien takia kehittyi minulle huono itsetunto.
Puhuit paljon Jumalasta, itse tulen uskovaisestra perheestä, ja koenkin saavani apua rukoilemalla jne. , murrosiän aikana se ns. side Jumalaan vain on hiukan rapissut, mutta aina olen uskonut Jumalaan ja rukoillut kun on vaikeaa, pitäisi "syventyä" tähän omaan uskoonsakin vielä paremmin taas, koska onhan se hyvä tietää että ongelmia voi "käsitellä" jonkun suuremman kanssa, ja lukea sitä raamattuakin, viisauksiahan sieltä tuntuu löytyvän.
Kyllä minä selviän näistä itseinhoajatuksista, päivä kerrallaan, yritän uskoa siihen !
Olet onnen lapsi, koska sinulla on tieto Jumalasta. Kehitä suhdettasi Jeesukseen lukemalla evankeliumin ilosanomaa. Aloita vaikka Johanneksen evankeliumista ja lue se alusta aivan loppuun, vaikka luku tai kaksi päivässä. Näin tulet saamaan itseesi parantavaa Jumalan Sanaa.
Itse olen käynyt läpi jos mitä elämässäni, mutta olen onnellinen ja tasapainoinen, koska Jeesus on minulle antanut täyden turvan.
Kävin hyvin syvän masennuksen läpi yli kaksikymmentä vuotta sitten ja Jeesus paransi minut siitä hetkessä ja siksi jokainen, jolla on masennusta tai on vaarassa masentua, on minulle tärkeä ihminen ja halua sydämestäni auttaa häntä Jeesuksen antamalla viisaudella.
Sinä kyllä selviät vaikeuksistasi, sillä sinä olet vahva persoonallisuus ja tulet sen vielä itsekin huomaamaan.
Oikein hyvää jatkoa ja mielenkiintoista elämää sinulle.
minulla on mitä ilmeisimmin tuo sama sairaus, tai ainakin ollut. nyt ehkä vähän hellittänyt iän myötä (olen muutama vuosi alle 30) minullakaan ei ole kyllä diagnoosia.
se alkoi joskus murrosiässä kai. pidin itseäni todella rumana ja ällöttävänä. ja minulla juttu meni niin pitkälle, että aloin pitämään itselläni päivisin jatkuvasti sellaista ilmettä, jolloin kuvittelin näyttäväni vähän siedettävämmältä..! sitä kesti vuosia.
mutta oikeasti kai olen ihan tavallisen näköinen, joku sanonut kauniiksikin.
minäkään en voinut olla edes perheenjäsenteni seurassa pitkään, koska pelkäsin arvostelua..(isäni onkin kova arvostelemaan kaikkien ulkonäköä, ja ehkä sairauteni alkulähde onkin siellä, herkkä ihminen kun olen...)
no, tästä naaman pitämisestä kummallisessa asennossa on seurannut se, että minulla on todella paha jännitysniska, ja pään lihakset niin jumissa, että hierontakaan tai mikään ei ole auttanut..
eli siis, vaikka en enää haluaisi pitää naamaani siinä asennossa, sepä onkin jumittunut siihen. toivon vain että joskus vielä helpottaisi.
mutta, jos yhtään lohduttaa, niin muuten sairauteni on hellittänyt iän myötä, ehkä sinullakin. enää en pidä itseäni aivan niin rumana (jonkinverran vieläkin kyllä)ja pitkälti se on ymmärtäväisen mieheni ansiota:)
kohtalotovereita siis on, itsekään en kyllä ole muita tavannut. kiva olisi vaikka mailailla:) voisin laittaa sähkäriosoitteen, jos sinua kiinnostaa tästä puhua.
Olen aina ihmetellyt myös omaa itseäni ja kirjoittamasi juttu on kuin mun suusta. En pysty mennä yökylään tai mitään, missä pitäisi olla ilman meikkiä. Ja inhoan nenääni niin paljon, että se on mennyt ihan äärirajoille. Nyt ymmärrän, että tää on joku sairaus. En voi mennä festareille, ottaa miestä yökylään tms tai edes kaveria yöksi. En pysty mennä edes kuntosalille. Tää on rajoittanut paljon mun elämää
Mulla on toi ilme juttu kanssa mistä joku puhui. Tästä on seurannut mm. Polyyppeja nenän alueelle koska jännitän nenääni koko ajan ja silmätulehduksia piilolinssien jatkuvasta käytöstä.
Ei hitto, minullahan on tuo( kin) häiriö. Kai se kolmekymppisellä miehelläkin on mahdollista. Tosin onhan tätä jatkunut pitkään ja pahemmaksi vain menee. Varmaankin tämä on alkanut eräästä tietystä " viasta naamassani", palaute on ollut joskus julmaa, toiset kehuneet, siis silloin aikoinaan nuoruudessa. Itse vihaan jokaista kehoni solua, mitään näin iljettävää ei maa ole päällään kantanut. Kehoni on outo, kauttaaltaan. Minä en aikaani peilien edessä vietä, välttelen niitä kuin ruttoa, vuosiin en ole nähnyt valokuvaa itsestäni jne. En vain pysty, seuraamukset olisivat kamalat.
Eikä kyse ole siitä minulla että haluaisin olla tosi komea(se olisi toki mukavaa), en koe olevani turhamainen. Kyse on siitä että en näytä mielestäni ihmiseltä ollenkaan, minua ei siis mielestäni tunnista ihmiseksi sen enempää kuin esim koiraksi. Ihmiseksi minut kuitenkin luokitellaan, valitettavasti. Olen avaruusolio.
Minäkin kärsin tuosta ongelmasta. Haluan aina vain nopeasti turvaan neljän seinän sisälle ja ihmisten seurassa on ihan kamala olla. Ajattelen aina, että he miettivät koko ajan ulkonäköni vikoja ja sitä, että eikö tuo ymmärrä olevansa kamalan näköinen. Olen 37-vuotias nainen ja vanheneminen on pahentanut tilannetta radikaalisti. Järkytyn omaa peilikuvaani, kun näen sen yllättäen esimerkiksi vaatekaupassa. Muutenkaan en mielelläni katso peiliin.
Minulla oli myös 15 kiloa ylipainoa joitakin vuosia sitten ja vaikka sain sen pois, miellän itseni jotenkin todella ylipainoiseksi edelleen. En kehtaa käydä uimassa enkä mielelläni kulje edes kesävaatteissa.
Kunpa voisi vain olla kotona piilossa.