kolajuomat

Kolajuomien säännöllinen juominen saattaa tuoreen tutkimuksen mukaan haurastuttaa naisten luustoa.

Ilmiötä saattaa selittää kolajuomien sisältämä fosforihappo. Tutkimus on julkaistu The American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Tutkimuksen mukaan kolajuomien juominen oli naisilla yhteydessä alhaiseen luun mineraalitiheyteen iästä ja kalsiumin saannista riippumatta. Kuitenkaan miehillä ei vastaavaa yhteyttä havaittu.

Myöskään muilla hiilihappopitoisilla virvoitusjuomilla ei havaittu vastaavaa yhteyttä.

Tutkimuksessa kyselylomakkeella saatuja ravitsemustietoja verrattiin luun mineraalitiheyteen. Yhteyttä on selitetty kolajuomien sisältämällä fosforihapolla, jonka ajatellaan aiheuttavan vereen happaman ympäristön.

Tilanteen tasapainottamiseksi kalsiumia otetaan luista. Fosforin kokonaissaanti ei ollut päivittäin kolajuomia juovilla merkitsevästi suurempi kuin muilla, mutta kalsiumin ja fosforin suhde oli alhaisempi. (STT)
0321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vaara!!" kirjoitti:

Kolajuomien säännöllinen juominen saattaa tuoreen tutkimuksen mukaan haurastuttaa naisten luustoa.

Ilmiötä saattaa selittää kolajuomien sisältämä fosforihappo. Tutkimus on julkaistu The American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Tutkimuksen mukaan kolajuomien juominen oli naisilla yhteydessä alhaiseen luun mineraalitiheyteen iästä ja kalsiumin saannista riippumatta. Kuitenkaan miehillä ei vastaavaa yhteyttä havaittu.

Myöskään muilla hiilihappopitoisilla virvoitusjuomilla ei havaittu vastaavaa yhteyttä.

Tutkimuksessa kyselylomakkeella saatuja ravitsemustietoja verrattiin luun mineraalitiheyteen. Yhteyttä on selitetty kolajuomien sisältämällä fosforihapolla, jonka ajatellaan aiheuttavan vereen happaman ympäristön.

Tilanteen tasapainottamiseksi kalsiumia otetaan luista. Fosforin kokonaissaanti ei ollut päivittäin kolajuomia juovilla merkitsevästi suurempi kuin muilla, mutta kalsiumin ja fosforin suhde oli alhaisempi. (STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu