Meillä tuli eilen aamuna iloinen yllätys, kun vaimo oli lähdössä viemään lasta hoitoon meidän -99 cliolla, kun huomasi, että apukuskin penkin takana oli vettä, muutama sentti, siis ihan pikkanen lammikko. Autolla ei oltu ajettu viikkoon, ja viikonloppuna taisi tulla vettä aika railakkaasti.
Mietimme, että vuotaisiko tuulilasi niin pirusti, et olisi lammikko tullut tai vesi olisi kerääntynyt pitemmän ajan kuluessa tai sitten olisi ikkuna ollut hieman auki, mutta kun esim. penkit olivát kuivta, niin epäilen hieman sitä ikkunan auki oloa.
Mites tätä lähtisi selvitttämään ja joudunko purkamaan nyt kaikki matot ja muut alustat lattialta pois, et saan kuivatetuksi lattian. Onnistuisikohan kuivatus sisätila lämppärillä vai joudunko etsimään jostain lämpimän autotallin.
vesilammikko lattialla
7
3100
Vastaukset 7
Tarkistapa myös, ettei ilmanottokaukalon valumaputki ole tukkiutunut syksyn lehdistä ja muusta roinasta.
Jos se putki on tukossa niin kovalla vesisateella tulvii vääjäämättä sisään.- jusanteeri
Näytti olevan moskaa täynnä, melkein jo maatunutta, et ei ihme et vesi ei pääse ulos sitä kautta. Kokeiltiin moskan pois ottmisen jälkeen, et enää ei pitäis vesi tulla mistään sisään.
- renöö clio vm.99
mulla alko samat oireet viime viikon tiistaina, ku sateli Kotkan alueella aika pahasti. Mutta nyt on vika selvitetty...ja yritän tässä parhaan mukaan kuvata.
Vesi tulee sisälle todennäköisesti lämppärikanavan kautta. elikkä alappa sieltä päin selvitellä...
1)repsikan puoleinen muovi irti pyyhkijöiden kohdalta eli se vasen ulkopuolella (saattaa olla nasta mutta hajota se että saat sen muovin irti)
2)sitten voit avata ne muutamat ruuvit siitä kanavasta(semmonen pieni luukku 2-3 ruuvia) että näet sinne lämmityskanavaan...onko kosteutta/vettä? ainakin mulla piti toi tuuletin kans semmosta vikinää sateen jäliltä että kosteutta sinne pääs
3)onko lämppärin tiiviste kostea...(semmonen haperoa/harmaata tiivistettä) ?
4)sitte ku ottaa sen pellin siitä irti(musta, jossa peltinen osa keskellä,ilmeisesti joku suojus kanssa irti) (konepelti siis auki auki) mikä on sitä lämppäri kanavaa vasten pääse vilkasemaan onko se läpivienti tötsä(keskellä semmonen kuminen torvi) mistä sadeveden pitäs mennä läpi tukkeessa...ite revin ne läpät irti sekä tosta että siintä repsikan puoleisen nurkan kohdalla olevasta "tötsästä".
sitte tiivistin liimamassalla sitä lämmityskanavan
tiivistettä sekä siintä keskeltä läpiviennin kohdalta sitä muovia jossa vesi seisoi ja alkoi valua sisään ja tiukkasin ne pari mutteria, jotka olivat löysällä, mikä osaltaa varmasti lisäs vuotoa sisään.
-Jouduin myös leikkaamaan repsikan jalkatilan alla olevan ...siis sen mustan huovan alla olevan äänieristeen irti. takapenkin puolella on semmonen
lasivillamainen eriste joku lähtee sellaisenaan irti. ITSE SILLE MUSTALLE PÄÄLLIHUOPAVERHOILULLE EI TARVI TEHDÄ MITÄÄN, sen pystyy pitämään ehjänä. äänieristeet täytyy kyllä ottaa kuivumaan sieltä sillä ne oli mulla aivan likomärät...
-Voit simuloida sitä vikaa kaatamalla tuulilasille vettä tai letkuttamalla...ja kato sinne lämppäri kanavan vieressä olevaan "kanaaliin" et jääkö se vesi seisomaan sinne..kysele lisää jos tarviit vinkkejä...on kyl jokseenkin vittumainen vika, mutta korjattavissa kotikostein...- jusanteeri
Mulla tais ongelma selvitä, kun otettiin se ilmaottoaukon alta se muovinen ritilä pois ja otettiin veden ulosmeno putken kohdalta moskaa pois ja nyt ei ainakaan pitäis vettä tulla sisälle. Katsoin sinne kanavaan, se oli sisältä ihan kuiva.
Mites sinä teit sen kuivatus asian eli otitko sinä ollenkaan sitä päällyshuopaa pois vai saitko jotenkin revittyä ne äänieristeet muuten. En tiedä miten saan penkit irti, on niin omituiset ruuvit, soitin merkkiliikkeeseen ja sanoivat et pitäs olla torx- ruuveilla kiinni, mut kun katsoin paremmin, niin ei ne ole kiinni niillä torx- ruuveilla. Millä työkalulla sinä sait etu- ja takapenkit pois ja mitäs muuta pitää repiä irti: penkit, keskikonsulin ?
Kiitos toistaiseksi avuista. - renöö
jusanteeri kirjoitti:
Mulla tais ongelma selvitä, kun otettiin se ilmaottoaukon alta se muovinen ritilä pois ja otettiin veden ulosmeno putken kohdalta moskaa pois ja nyt ei ainakaan pitäis vettä tulla sisälle. Katsoin sinne kanavaan, se oli sisältä ihan kuiva.
Mites sinä teit sen kuivatus asian eli otitko sinä ollenkaan sitä päällyshuopaa pois vai saitko jotenkin revittyä ne äänieristeet muuten. En tiedä miten saan penkit irti, on niin omituiset ruuvit, soitin merkkiliikkeeseen ja sanoivat et pitäs olla torx- ruuveilla kiinni, mut kun katsoin paremmin, niin ei ne ole kiinni niillä torx- ruuveilla. Millä työkalulla sinä sait etu- ja takapenkit pois ja mitäs muuta pitää repiä irti: penkit, keskikonsulin ?
Kiitos toistaiseksi avuista.Etupenkki en oo koskaan ottanut irti koska auto pitäs nostaa pukeille, mutta takapenkin saa kyllä irti. Eli sen saa ihan käsin nostamalla irti.
oot varmaan joskus "kaatan penkit" ku oot tavaraa kuskannu...ni sen penkki osanhan saa käännettyä 180 astetta jotta ne selkänojat taipuu paremmin ja tavaraa mahtuu enemmän autoon...
nii se harmaa keskikonsoli mis on vaihdekeppi lähtee
irti ku aukaisee 3 storks ruuvia.huopaa ei tarvitse leikellä mutta, repsikan etujalkatilan äänieriste pitää leikata puukolla tms. eli semmonen neliskulmainen palahan siitä tulee..takajalkatilan eriste lähtee ilman mitään...on samaa materiaalia kuin se mikä on vararenkaan alla...
oon kuivatellu sisätilan lämmittimellä pitämällä ikkunoita raollaan
- renöö
nii mulla oli jo alkan se takapenkkiki homehtumaan...et se kannattaa ottaa irti ja käsitellä jollain homeen esto aineella jos sekin on kostea ja hometta näkyvillä...et kannattaa senki alle vilkasta
elikkä ku irrotat sitä verhoilua niin se musta huopa on kiinni siin takapenkin alla semmosilla "nipsuttimilla" ja sen eristeen saa kätevästi sieltä irti...- renöö
nii ja sen keskikonsolin joudut ottamaan kyl irti...
se on kiinni kolmella storks ruuvilla tuhkakupis,ja sit kummalki puolel jalkatilaa...
sitte sieltä menee piuhat tupakansytyttimelle,hätävilkulle ja ovien lukitukselle...eli niiden kytkimille (ei siis vaikuta mihinkään) ne on semmosilla liittimillä kiinni...et saa varmasti kyl paikalleen ku oot kuivattan sen sisätilanta lämppärillä tms.
muista pitää ikkunoita auki riittävästi ja kenties takaluukkua et se kosteus pääsee ulos...autokatos ja mielellään talli ois kyl suotava paikka...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen381828- 791331
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841281Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m141173Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291075Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93980- 74979
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast53751Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää56680Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13679Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27658- 43655
- 147651
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93622- 28618
- 51617
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95615- 47587