Että liian moni yrittelee puutteellisilla tiedoilla puuhastella asennusten kanssa. Ammattikoulutuksen määrän ja tason romahtaminenko on johtanut tähän? Tai sitten liian moni "ylioppilas" olettaa hallitsevansa kaikki asiat. Sähkömiehen kokemukseen ja ammattitaitoon ei ole lyhyttä "ohituskaistaa", se nähdään täälläkin, sillä kysymykset ovat surkuhupaisia!
Keskustelun
Aiheista näkyy
6665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ihmiset kyselee esim terveyspalstoilla?? onkohan lääkärikoulutus mennyt kehnoksi? NO EI, EI siellä lääkärit kysele!
"..ammattitaitoon ei ole lyhyttä "ohituskaistaa.."
Kurssikeskuksista tulee sähkäreitä solkenaan.
He ovat sähkäreitä siinä, kuin 3-vuotisen amiksenkin käyneet.
On vaan hieman lyhyempi ohituskaista.
Ammattitaitoon, en "ammattitaitoon"!
Noilla kurssikeskuksen tyypeillähän ei ole päivisin voimistelua eikä laulua.
Heillä koko aika on melko tehokasta sähkötekniikan opiskelua ja useimmilla motivaatio on todella hyvä. Kysmyshän on heillä jo elämisestä ja toimeentulosta.
Lisäksi aivan liian monella ammattiopistolaisella nuorella on kärryiltä pudottuaan, tai alun alkaenkin, pyrkimys vain päivät pitkät rikkoa tai muuten tuhota koulun omaisuutta.
Motivaatiota kun ei ole opiskella sähkötekniikan kaavoja.
JOka tapauksessa molemmat ovat todistuksen saatuaan sähkötöihin perehdytettyjä henkilöitä ja saavat näin luvan alkaa opiskella itse sähkötöitä - työelämässä.
Urakointioikeudet ja itse urakointi ovatkin sitten jo aivan eri juttuja.
Sen verran paljon jo sähköalan ammattilaisten kanssa ollut tekemisisssä eikä tarvitse enää itseäkään kehuskella:
Palstan taso on ihan OK. Huomaa milloin vähintään sähköasentajan koulutuksen ja työkokemuksen omaavat osallistuvat keskusteluun. Heitä on palstalla paljon!
Hyvä että asentajat, teknikot, insinöörit uskaltavat täällä heittää niitä "tyhmiä kysymyksiä", ettei tarvitse kentällä tehdä tyhmiä asennuksia/päätöksiä tietämättömyyttään.
Itsekkin v-90 sähköhommia tehneenä seuraan ja joskus osallistun keskusteluihin.
Vaikka ammattitaitoa on jo kertynyt, ei yksinkertaisesti voi kaikkea tietää tai muistaa. Täältä yleensä pientä suodatusta käyttämällä saa hyviä ohjeita ja vinkkejä alan ammattilaisetkin. Tosin yleinen oletus näyttää olevan että sähköasioista kyselee vain maalliikko "ranet".