Mietin tässä että kun työnantajalle pitäisi ilmoittaa isyyslomasta 2 kk ennen kuin sen pitää, niin mistäs voin nyt tietää että koska se muksu sieltä tulee? Onko muut saanu sovittua työnantajan kanssa että aloittaa isyysloman heti kun lapsi syntyy?
Isyyslomasta
Isä06
7855
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Yhteyttä ja kysy onko Työnantajasi oikeassa?
Tosi outoa, meillä tämä nuorin syntyi 14vuorokautta yli laskettu päivämäärän, ja silloinkin väkisin ulos otettiin.
Aina kun sanotaan ettei ne vauvat sinne kohtuun jää, niin mitenköhän olisi meillä käynyt jos ei olisi lääkärit puuttuneet lopulta tilanteeseen.
Meillä on isyyslomat pidetty aina sitten kun vaavi on jo n.2kk, koska sen 2kk kun on yksin valvonut ja syöttänyt 2-3 tunnin välein vuorokaudet läpeensä, niin on jo niin väsynyt äiti lopulta että ei vaan jaksa.
Silloin on hyvä että tulee joku hätiin siis sen 2kk:Den jälkeen ja antaa öisin pulloa että saa nukuttua.
3kk kun on vaavi vanha alkaa yleensä nukkua 8 tuntia öisin, sittenhän onkin jo ihan eri juttu.
Mutta kysy Kelalta eihän sitä voi kukaan tietää milloin se synnytys alkaa.
Onnea synnytykseen!!!!
ihan hyvin sain sovittua loman ajankohdan Ilmotin se n lasketun ajan, mutta eihän sitä tarkalleen voi tietää. ja tätä lueskellessa olen saanut käsityksen, että tuo loma on sovittavissa työnantajan kanssa.
vaan et kerroin sen lasketunajan,ja sit kun se rupes sieltä tulemaan niin soitin vaan pomollle et nyt.ja muistaakseni en pitäny heti mitää isyyslomia vaan olin säästäny 1vkon jotai lomaa tohon kohtaan ja vielä muutaman pekkaspäivän.tulihan siinä sitten vietettyä varpajaisetkin samalla!
ennen laskettua aikaa ja sen "lomailun" saa aloittaa heti kun lapsi syntyy. Tosin siitä lomasta on enemmän hyötyä, jos voit pitää pekkaspäiviä tms. kun synnytykseen lähtö tulee ja alotat loman sitten kun äiti ja vaavi tulee kotiin laitokselta.
Vielä en ole kuullut työnantajasta, joka ei ymmärtäisi vauvojen syntyvän vähän miten sattuu. Oleellista on ilmoittaa siitä tulevasta isyyslomasta etukäteen, jotta työnantaja pystyy siihen tarvittaessa varautumaan. Laskettu aika on hyvä avaus keskustelulle.
Milloin se sieltä puksahtaa ulos?
Itselläni meni "nuppi sekaisin" kun raskaus viikkoja oli 42.
Sanoin ukolle viikolla 41 että ei sitä olekkaan siis sitä vauvaa.
Monet supistukset tuli ja lupasi aina jäi kesken, tein sitten mitä hyvään!
Ukko katsoi mua että olenko hulluksi tulossa kun moisia juttelen!
No, sitten kun Evita lopulta saatiin ulos sekosin lopullisesti.
Vanhempi puolitoista vuotias.
En mennyt ulos, edes p-huusiin en mennyt ilman että vauva oli sylissä.
Se kamala pelko että se "häipyy" jos irrotan otteen.
Pahinta oli kun funtsin että naapurit ja neuvolan tädit ajattelee että olen huono äiti!
Laihduin 20kg kahden kuukauden aikana!
Mies vei vaavin Neuvolaan viikottain, sitten alkoivat tutut neuvolan tädit tajuamaan tilanteen.
Suuri kiitos heille!!
Soittivat minulle ja kysyi täti saisinko tulla kahville?
Pamahdin poruun ja laitoin luurin kiini.
Vartin päästä soi ovi-kello en avannut ovea istuin ja tärisin sohvalla vauva sylissä.
Vanhempi meni postilaatikosta sanomaan että äti istuu...
Soitti ukolle ja siitä lähti vyyhti purkaantumaan.
Jaksoi neuvolan täti istua meillä n.3 tuntia istuttiin ja juteltiin.
Seuraavana aamuna tuli hakemaan lääkäriin.
Minulle viikon kuuri Imovanea ukko otti isyys lomaa ja nukuin.
Aina kun ihmetellään miksi on välillä äiti pahalla päällä, sitä en ollut vaan se jatkuva itku pelko että se lapsi häviää jos hetkeksi ummistan silmäni..
Sitä ei moni voi ymmärtää jos ei itse ole käynyt läpi!
No, onneksi sain apua ja pääsin yli?
En vieläkään ole päässyt.
Olen liian varovainen, ukko aina sanoo että ei kaiken täydy olla tip top esim lasten vaattee hiukset ja kaveri valitsen tosi huolella, en päästä 7-vuotiasta ulos jos en näe parvekkeelta mitä touhuaa jne...
meillä mies on saanut asian sovittua neljän eri työnanatajan kanssa ihan joustavasti. Pariin kertaan asia on ollut kiinni sijaisesta, mutta se on löytynyt kun on ajoissa etsitty.
Kannattaa muistaa, että lomaa ei todellakaan ole pakko antaa noin vain ja automaattisesti vaan työmaan etukin on asia joka vaikuttaa. Vuosiloman tai pekkasten kanssa vielä jos pystyy pelleilemään niin aina helpottaa.
Itseasiassa en tiedä kellään olleen todellisia ongelmia asiassa. Suurin murhe kun on yleensä se että on niin täydellinen ja tarpeellinen ettei voi olla sieltä työstään pois.. Verrokkina sanottakoon että jos on ainoa ko hommaa työssään tekevä niin poissaolon kyllä huomaa ja silti asiat on siis järjestyneet saati silloin kun on useampi tekijä.
Synnytyksen takia poissaolo kannattaa myös sopia ajoissa sillä sekään ei ole mikään varsinainen syy olla pois töistä työehtojen mukaan.