Lapsi voi toki syrjäytyä monella muullakin tavalla kuin vain adoptiolla. Esimerkiksi meillä Suomessa otetaan nyt ennätysmäärä lapsia huostaan, ja omasta kokemuksesta voin todeta, että esim "hyvämaineinen" perhekoti on aika hyvä paikka aloittaa syrjäytymiskierre. Ja tietenkenkin lapsia kuolee esim sodissa. Räjäytetään kappaleiksi Iraqissa, hukkuttautuvat Vietnamissa, tai kirjaimellisesti nääntyvät nälkään Afrikassa, tai hukkuvat epätoivoisella matkalla Afrikasta Eurooppaan.
Niin! Kuolemaan ja kurjaan elämään on todella monta eri tietä, mutta kansainvälinen adoptio(lue=lapsikauppa)on ehdottomasti yksi niistä.
Sanotaan, etteivät valkoiset adoptiolapset voi syrjäytyä, koska hehän eivät saa osakseen rasismia. Mutta yleensä adoptiolapsen syrjäytymiskierre alkaa jo kotoa, ja siellä koetaan myös psykologinen, fyysinen ja peräti seksuaalinen väkivalta nimen omaan läheisten taholta. Tämä tekee kansainvälisestä adoptiosta ns "värisokeaa" koska kaikilla on suhteellisen tasaiset mahdollisuudet syrjäytyä.
On vaikea sanoin kuvata sellaisen lapsen ahdistusta, joka joutuu tällaisen hirvittävän rääkin kohteeksi. Itse koen oman elämäni jonkinlaiseksi "painajaisajeluksi" huvipuistossa. Minunhan ei alunperinkaan ollut tarkoitus syntyä(elävänä)
Mitä näihin muihin, ns "uusiin" adoptiolapsiin tulee, en todellakaan voi sanoa muuta, kuin että säälin heitä! He ovat nuoria, etuoikeutettuja, ja heillä on ainakin tuhat kertaa enemmän mahdollisuuksia menestyä elämässä muin minulla nyt, mutta silti minä TIEDÄN mikä heitä lopulta odottaa!
Ajatus adoptiosta tuhkimotarinana on nimensäkkin mukaisesti vain tarinaa ja satua. Tosiasiassa tässä elämässä ei ole mitään sellaista asiaa kuin "ilmaista lounasta" On typerää kuvitella, ettei näitä lapsia tavalla tai toisella hyväksikäytettäisi. Usein sen vuoksihan heidät tänne tuodaankin. Näin on käynyt usealle Itä-Euroopasta adoptoidulle, ja varmasti tulevaisuudessa myös Aasiasta adoptoitujen suhteen. Heidät adoptoidaan usein suoraan sanoen VAIN sen takia, että he ovat "kivan näköisiä" Näin käy mm Thaimaasta ja Kiinasta adoptoiduille lapsille. Onhan totta, että adoptiovanhemmat kävät läpi ns "syynin" Sen kestää selvästi alle vuoden, jonka aikana sosiaalityöntekijällä on yhä varsin rajalliset mahdollisuudet estää adoptio. Täytyy muistaa, että vaikutusvaltaiset adoptiovanhemmat voivat myös käynnistää valituskierteen ja julkisen sirkuksen heidät torjunutta sosiaalityöntekijää vastaan.
Kun adoptio on levinnyt aina kansanedustaja ja ministeritasolle asti on epätodennäköistä, että nykyinen "buumi" tulee laantumaan pian, tai että sitä tultaisiin millään lailla laillisesti rajoittamaan. Vähintään kolmannes näistä lapsista syrjäytyy ja HUOM! Tämä luku on käytännössä roimasta alakanttiin! Yli sata uutta adoptiolasta joutuu vuosittain psykologisen, fyysisen, ja peräti seksuaalisen väkivallan kohteeksi, kadottaen näin osan identtitentistään. Enemmin tai myöhemin he kostavat verisesti heitä vastaan loukanneille, mutta silloin on valitettavasti jo aivan liian myöhäistä kaikkien kannalta!
Lapsikauppa ei kuitenkaan ole itse ongelman ydin. Enemmänkin se on osoitus yhteiskunnan mädänneisyydestä. Yhteiskunta, jossa lapsia "hyväntekeväisyyden" ja "auttamisen" nimissä käytännössä vaihdetaan rahasta ja palveluista on yksinkertaisesti Suomeksi sanottuna SAIRAS! Ja minä en nyt vain puhu rapakon takaisesta paheiden pesästä nimeltä Pohjois-Amerikan Yhdysvallat, vaan myös eräästä pikkuruisesta Skandinaavisesta hyvinvointi "onnelasta" nimeltään Suomi.
Ei tarvitse todellakaan olla mikään nero tai professori ymmärtääkseen, että tällaisella toiminnalla on VAKAVIA, pitkäaikaisia, KAAMEITA suerauksia, ja että se lopulta johtaa yhtä varmaan tuhoon kuin Berliinin muurin murtuminen tai WTC tornien romahdus. Koska adoptio on lapsikauppaa ja perustuu lapsien ostolle, esineellistämiselle ja hyväksikäytölle, on sille näin ollen olemassa vain yksi looginen seuraus. Lopussa paha saa aina palkkansa. On vain ikävää, että se tulee nyt tapahtumaan näin laajassa mittakaavassa, kun näitä lapsia on näin hirvittävän paljon!
Niin! Kuolemaan ja kurjaan elämään on todella monta eri tietä, mutta kansainvälinen adoptio(lue=lapsikauppa)on ehdottomasti yksi niistä.
Sanotaan, etteivät valkoiset adoptiolapset voi syrjäytyä, koska hehän eivät saa osakseen rasismia. Mutta yleensä adoptiolapsen syrjäytymiskierre alkaa jo kotoa, ja siellä koetaan myös psykologinen, fyysinen ja peräti seksuaalinen väkivalta nimen omaan läheisten taholta. Tämä tekee kansainvälisestä adoptiosta ns "värisokeaa" koska kaikilla on suhteellisen tasaiset mahdollisuudet syrjäytyä.
On vaikea sanoin kuvata sellaisen lapsen ahdistusta, joka joutuu tällaisen hirvittävän rääkin kohteeksi. Itse koen oman elämäni jonkinlaiseksi "painajaisajeluksi" huvipuistossa. Minunhan ei alunperinkaan ollut tarkoitus syntyä(elävänä)
Mitä näihin muihin, ns "uusiin" adoptiolapsiin tulee, en todellakaan voi sanoa muuta, kuin että säälin heitä! He ovat nuoria, etuoikeutettuja, ja heillä on ainakin tuhat kertaa enemmän mahdollisuuksia menestyä elämässä muin minulla nyt, mutta silti minä TIEDÄN mikä heitä lopulta odottaa!
Ajatus adoptiosta tuhkimotarinana on nimensäkkin mukaisesti vain tarinaa ja satua. Tosiasiassa tässä elämässä ei ole mitään sellaista asiaa kuin "ilmaista lounasta" On typerää kuvitella, ettei näitä lapsia tavalla tai toisella hyväksikäytettäisi. Usein sen vuoksihan heidät tänne tuodaankin. Näin on käynyt usealle Itä-Euroopasta adoptoidulle, ja varmasti tulevaisuudessa myös Aasiasta adoptoitujen suhteen. Heidät adoptoidaan usein suoraan sanoen VAIN sen takia, että he ovat "kivan näköisiä" Näin käy mm Thaimaasta ja Kiinasta adoptoiduille lapsille. Onhan totta, että adoptiovanhemmat kävät läpi ns "syynin" Sen kestää selvästi alle vuoden, jonka aikana sosiaalityöntekijällä on yhä varsin rajalliset mahdollisuudet estää adoptio. Täytyy muistaa, että vaikutusvaltaiset adoptiovanhemmat voivat myös käynnistää valituskierteen ja julkisen sirkuksen heidät torjunutta sosiaalityöntekijää vastaan.
Kun adoptio on levinnyt aina kansanedustaja ja ministeritasolle asti on epätodennäköistä, että nykyinen "buumi" tulee laantumaan pian, tai että sitä tultaisiin millään lailla laillisesti rajoittamaan. Vähintään kolmannes näistä lapsista syrjäytyy ja HUOM! Tämä luku on käytännössä roimasta alakanttiin! Yli sata uutta adoptiolasta joutuu vuosittain psykologisen, fyysisen, ja peräti seksuaalisen väkivallan kohteeksi, kadottaen näin osan identtitentistään. Enemmin tai myöhemin he kostavat verisesti heitä vastaan loukanneille, mutta silloin on valitettavasti jo aivan liian myöhäistä kaikkien kannalta!
Lapsikauppa ei kuitenkaan ole itse ongelman ydin. Enemmänkin se on osoitus yhteiskunnan mädänneisyydestä. Yhteiskunta, jossa lapsia "hyväntekeväisyyden" ja "auttamisen" nimissä käytännössä vaihdetaan rahasta ja palveluista on yksinkertaisesti Suomeksi sanottuna SAIRAS! Ja minä en nyt vain puhu rapakon takaisesta paheiden pesästä nimeltä Pohjois-Amerikan Yhdysvallat, vaan myös eräästä pikkuruisesta Skandinaavisesta hyvinvointi "onnelasta" nimeltään Suomi.
Ei tarvitse todellakaan olla mikään nero tai professori ymmärtääkseen, että tällaisella toiminnalla on VAKAVIA, pitkäaikaisia, KAAMEITA suerauksia, ja että se lopulta johtaa yhtä varmaan tuhoon kuin Berliinin muurin murtuminen tai WTC tornien romahdus. Koska adoptio on lapsikauppaa ja perustuu lapsien ostolle, esineellistämiselle ja hyväksikäytölle, on sille näin ollen olemassa vain yksi looginen seuraus. Lopussa paha saa aina palkkansa. On vain ikävää, että se tulee nyt tapahtumaan näin laajassa mittakaavassa, kun näitä lapsia on näin hirvittävän paljon!
Vastaukset 14
Vanhimmat
mutta ihmettelen kantaasi!
Meidän lasta kohdellaan tasavertaisena perheenjäsenenä, joka otetaan huomioon aina. Häntä ei kohdella fyysisesti eikä psyykkisesti kaltoin, eikä käytetä seksuaalisesti hyväksi!
Hän ei myöskään ole lapsikaupan uhri, hänen biologiset vanhemmat eivät ole pystyneet hoitamaan häntä lapsen sairauden takia ja siksi ovat antaneet hänet adoptioon. Ja mitä kivannäköisyyteen tulee, lapsen sairaus on ulospäin näkyvä vika, jolle hän ei itse voi mitään, me vanhemmat/lääkärit yritämme korjata niitä.. Lapsesta ei ole vaihdettu rahaa (YMMÄRRÄ NYT, ETTÄ EI OLE LAPSIKAUPAN UHRI), ainoastaan adoptiosta johtuvat toimistokulut.
Lapsi itse on aivan ihana, hän on meidän päivänpaisteemme. Emmekä ole ainoita tällaisia adoptiovanhempia!
Säälitkö tätäkin lasta?
Minusta suhtautumisesi on kieroa!
Anonyymina netissä voi sanoa mitä tahansa! Mistä sinä tiedät olenko minä itsekkään todellisuudessa entinen adoptiolapsi, vaan joku höyrylästä karannut mielipuoli, joka haaveili salaisia seksifantasioita lapsen adoptoimisesta Thaimaasta? Ihan oikeasti, mistä voit olla varma? Ja miten minä voin olla varma sinusta???
ja kuuntele korvillasi.
Adoptiolapsilla on usein joku sairaus (ei tosin kaikilla).
sehän selttää miksi ne ulkoisestikin terveetkin käyttäytyvät niin oudosti eli "purevat auttavaa kättä"
Ainakin pääkaupunkiseudulla neuvonta kestää vähintään vuoden. Lain mukaan vähimmäiskesto on puoli vuotta, mutta omassa tapauksessamme vuosikaan ei riitä, vaikka niin itse haluaisimme. Joten korjaahan virheesi ennen kuin esität tiukkoja mielipiteitäsi.
Niin, TEORIASSA neuvonnan pitäisi kestää vuosi, mutta LAKI sanoo että se on puoli vuotta! YLEENSÄ eli ENEMMISTÖSSÄ tapauksista kyse on käytännössä noin 6-8kk!!! Ja käytännössä sosiaalityöntekijällä on hyvin vähän mahdollisuuksia estää sinua osallistumasta lapsiryöstöön, jos olet ns "tavallinen kaduntallaaja" Suomen LAKI pitää siitä kyllä houolen, onhan sen määrä suojella ns "omistavaa luokkaa"
Anteeksi! Tarkoitin 6-10 kuukautta, mikä on yhä alle vuosi!
Käytännössä neuvonta kestää yleensä vuoden tai vähän yli. Alle vuoden kestäneitä neuvontojakin kyllä on, mutta ovat harvinaisempia. Lyhyemmät neuvonnat tapahtuvat aina pienemmissä kunnissa, missä sosiaalityöntekijöillä ei välttämättä ole erityistietämystä ja koulutusta adoptiosta. Suuremmissa kunnissa ja pelastakaa lapsilla (useat kunnat ostavat neuvonnan pelalta) neuvonta kestää vuoden, tästä ei neuvotella. Ideahan neuvonnan venyttämisessä on purkaa jonoja, lapsen etua tässä ei ajatella vaikka asiaa näin kaunistellaankin, joten tämän suhteen olet täysin oikeassa.
No, neuvonnan ainakin periaatteessa PITÄISI kestää vuoden! Tämä on ns "harkinta-aika" jossa sosiaalityöntekijän pitäisi informoida mahdollisia adoptoivia kaikista niistä riskeistä, haasteista ja taakoista joita adoptioon liittyy. Veikkaan, että jos kukaan "neuvoja" oikeasti puhuisi ns "suunsa puhtaaksi" niin saisi aika nopeasti potkut. Kyllähän siellä puhutaan paljon, muttei oikeita asioita!
Mielestäni ei ole merkitystä sillä kestääkö neuvonta puoli vuotta vai vuoden. Me odotimme neuvontaan pääsyä 1,5 vuotta, ja tämän jälkeen vielä neuvonta yli vuoden. Kyllä siinä on monet kerrat asiaa kerennyt harkita. Lisäksi yli vuoden kestävissä neuvonnoissa tapaamisia ei ole sen enempää, ne ovat vain harvemmin. Mielestäni ei ole kovin hyvä systeemi, että tapaat sosiaalityöntekijän noin 4 kuukauden välein kaksi tuntia kerrallaan. Tiiviimpi neuvonta toimisi paremmin myös harkinnan kannalta.
Suurimmalla osalla adoptiovanhempia on päässään sellaiset lasite ettei haluta myöntää sitä et adoption takana on jonkinasteista lapsikauppaa.
Joo tässä maassa ne kulut on peitelty toimistokulujen nimelle.
Mihin ne kaikki adoptioon hukatut rahat meneekään näämmekö kuitteja? Ehei emme näe. Joten meneekö rahat vaikka suoraan roskiin? kuka todistaa?
Ja mistä me tiedämme mitä siellä kaukana lastenkodeissa yms. paikoista mistä lapsia haemme oikeasti tapahtuu. Me vain elämme omissa haavemaailmoissa missä emme voi hyväksyä et jossain olisikin lapsikauppaa.Meiltä käydään vain sieltä lastenkodista tai vastaavasta hakemassa pikaisesti lapsi mukaan, emmekä näe sitä pitemmälle mitä siellä tapahtuu.
Ja Neuvonnasta. Se on yhtä viidakkoa.
Toisia pidetään neuvonnassa pitkään ja toiset pääsevät lyhyellä ja nopealla neuvonnalla. Neuvonnan saanti ei vielä tee kenestäkään adoptioperheen jäsentä. Lautakunta päättää luvasta, sossujen suosituksella. Ei ne paikalliset sossut tee muuta kuin suosita tai ovat suosittamatta. Kukaan ei ole neuvonnankaan jälkeen valmis siihen mitä adoptiossa on vielä edessä.
Vaikka ne joilla adoptio meneekin hyvin niin luulevat. Sillä neuvonta antaa neuvotuille kaikki voivan olon.
Adoptiolapsi varmasti kärsii siitä et hän ei ole omien biologisten vanhempien kanssa.
Hän etsii itseään lopunikäänsä, kun kuulee et hänet on adoptoitu.
Näitä tunteita käy läpi sellainenkin jolla jostain syystä puuttuu toinen vanhemmistakin saati sitten adoptoitu.
Ajatellaan vain itseä, ei oikeasti sitä tulevaa tai jo olevaa lasta. Vaan kunhan meille saadaan lapsi tyylillä. Erityisesti tähän syyllistyy ne joilla on vaikeuksia saada biologista lasta tai joille se on mahdotonta.
Adoptio voi olla myös niille rääkkäystä jotka hakevat perheeseen adoptiolasta. Sossut voi olla kamalia ja yms.
Ensinnäkin, kyllä, adoptiokuluista saa hyvin kattavan selvityksen siitä, mihin rahaa on mennyt ja ylimääräinen raha, jota ei ole toimisto-, laillistus-, käännätys jne. kuluihin mennyt, palautetaan. Adoptiokustannuksista suurin osa koostuu siitä, kun perhe matkustaa maahan hakemaan lastaan kotiin, lentää edestakaisin ja asuu hakumatkan ajan (1-8 viikkoa) hotellissa, majatalossa tms.
En väitä, etteikö lapsikauppaa maailmassa olisi, varmasti on ja siihen on ehdottomasti suhtauduttava vakavasti. Kuitenkaan siinä ei auta se, että kouhkataan asioista tietämättä niin, että on puurot ja vellit sekaisin.
Suomalaiset palvelunantajat toimivat yhteistyössä sos.ministeriön hyväksymien kontaktien kanssa, näillä kontakteilla on tarkat ja selvät sävelet sen suhteen, että asiat hoidetaan laillisesti ja lapset todella ovat adoptoitavissa. Monissa kontakteissa pyritään tukemaan biologisen vanhemman ja lapsen yhteiselämää, kansainvälinen adoptio on lapselle vaihtoehto vasta, kun elämä biologisen vanhemman kanssa ei tule kyseeseen syystä tai toisesta, eikä lapsen synnyinmaasta ei löydy kotia/sopivaa perhettä lapselle.
Ei adoptiomaahan menevästä rahasta ainakaan ennen ole saanut mitään kattavaa selvitystä. Yleensä lastenkotiin tai adoption järjestävälle taholle maksetaan ns. hoitomaksu. Sen on kerrottu menevän lastenkodille ja olevan maksu siitä, että lasta on hoidettu ennen adoptiota. Todellisuudessa ei voida olla aina varmoja, että hoitomaksu päätyy juuri lastenkotiin tai edes lastensuojeluun. Kaikissa Suomen kohteissa ei ole ollut hoitomaksua (ainakin ennen yksi Intian ja yksi Thaimaan kohde), mutta joskus juuri tämä maksu voi olla erittäin korkea kuten tuhansia euroja (ainakin ennen Kiina ja Kolumbia). Suomeen menevistä kuluista tulee hyvinkin tarkat selvitykset ja se osuus adoptiokuluista ei huolestuta. Adoptiomatkan osalta on myös selvää, mihin rahat menevät. Hoitomaksun osuus sen sijaan mietittyttää ja on sitä ennenkin pohdittu näissä keskusteluissa.
Minua kyllä hirvittää nämä keskustelut. Olen ollut töissä kehitysmaan lastenkodissa ja nähnyt kun lapsia kannetaan sinne (löydetty kaduilta ja roskiksista). Siellä ei rahoja vaihdettu, näin koko tapahtumaketjut alusta loppuun. Ennemmin lastenkodilla oli huoli että millä saadaan tämäkin suu ruokittua. Pulaa oli siellä kaikesta, puhtaasta vedestäkin, lääkkeistä puhumattakaan. Onneksi kuitenkin ottivat lapset vastaan, en uskalla edes ajatella, jos eivät olisi ottaneet lasta, mikä hänen kohtalonsa oli ollut.
Kyseisestä lastenkodista ei mennyt kuin muutama lapsi adoptioon, loput jäi loppuiäksi lastenkotiin. Yleensäkin hyvin harva lapsi pääsee adoptioon. Lastenkodin kannalta lapsen antaminen adoptioon, on heille helpotus. Yksi suu vähemmän ruokittavana.