Minun osallani alkaa 30 olla loppusuoralla JA MINULLE ALKAA RIITTÄÄ...
Minulle alkaa riittää se, että nykyisin tämä elämä on pelkkiä kriisejä, ongelmia, ahdistuksia jne....
Mihin jäi naurut, ilot ja unelmat?
Minä tiedän ainakin omalla kohdallani mihin ne jäivät. Ne jäivät tähän taviksen elämään, lasten kasvatukseen,vanhusten hoitoon, eri puolilta niin tuttujen, työtovereiden kuin tiedotusvälineidenkin kautta tulvivaan vaatimus, oletus ja kehoituslistaan.
Ja kaiken tämän keskellä olen pyrkinyt ajattelemaan positiivisesti, olemaan aktiivinen, osallistuva ja blaa-blaa-blaa.
Mitä tästä on olen saanut?
Ei ole jäänyt jäljelle säästöjä, ei ystävällisiä sanoja eikä edes työn iloa. Minä olen pian 40 ja tätä samaa tahkoamista jatkuu seuraavatkin vuosikymmenet, jos en tee muutosta.
En ole masentunut, ahdistunut vaan suoraan sanottuna raivoissani ja tympääntynyt. Minun positiivisuuteni nykymenoon loppuu nyt.
Mitä tästä eteenpäin?
Minä ryhdyn toteuttamaan niitä hulluja unelmiani ja unelmoimaan uusia. Moittikaa 40 kriisiksi, mutta minulle riitti tämä hiljaa kärsien raataminen, sillä siinä ei ole enää mitään järkeä. Ja kiroan alimpaan h********n sen joka keksi, että kärsiminen on sitä oikeaa elämää. Ja hölynpölyä, sanon minä!
Minulle alkaa riittää se, että nykyisin tämä elämä on pelkkiä kriisejä, ongelmia, ahdistuksia jne....
Mihin jäi naurut, ilot ja unelmat?
Minä tiedän ainakin omalla kohdallani mihin ne jäivät. Ne jäivät tähän taviksen elämään, lasten kasvatukseen,vanhusten hoitoon, eri puolilta niin tuttujen, työtovereiden kuin tiedotusvälineidenkin kautta tulvivaan vaatimus, oletus ja kehoituslistaan.
Ja kaiken tämän keskellä olen pyrkinyt ajattelemaan positiivisesti, olemaan aktiivinen, osallistuva ja blaa-blaa-blaa.
Mitä tästä on olen saanut?
Ei ole jäänyt jäljelle säästöjä, ei ystävällisiä sanoja eikä edes työn iloa. Minä olen pian 40 ja tätä samaa tahkoamista jatkuu seuraavatkin vuosikymmenet, jos en tee muutosta.
En ole masentunut, ahdistunut vaan suoraan sanottuna raivoissani ja tympääntynyt. Minun positiivisuuteni nykymenoon loppuu nyt.
Mitä tästä eteenpäin?
Minä ryhdyn toteuttamaan niitä hulluja unelmiani ja unelmoimaan uusia. Moittikaa 40 kriisiksi, mutta minulle riitti tämä hiljaa kärsien raataminen, sillä siinä ei ole enää mitään järkeä. Ja kiroan alimpaan h********n sen joka keksi, että kärsiminen on sitä oikeaa elämää. Ja hölynpölyä, sanon minä!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itsellä ikää nyt 46 ja YHÄ VIELÄ taistelen noiden mainitsemiesi parissa. Ai miksikö?
No siksi, että kun saat mittariis sen strategisen 40, et ole enää mitään kenenkään silmissä. Ainoa ymmärtäjäsi on toinen saatanan vihainen kapinallinen, joka ei saa raivoaan purettua mihinkään kun ammatinvaihdokset, erot, paikkakunnan muutokset tai mikään, siis MIKÄÄN, ei auta.
Tässä iässä tätä ei kutsuta enää kriisiksi vaan sopeutumisvaiheeksi. Mihin? No vanhaks mulkuks tietenkin, noin suoraan sanoen.
Sanon mä. Ihan ku olisitte miehiä liian pienis kalsareissa.... Ostakaa isommat ja lakatkaa marisemasta. Kuka käskee suhtautua kaikkeen niin p*run tosikkomaisesti?????? Ei kukaan muu kuin sinä itse! Sä olet just tasan tarkkaan niin vanha kuin tunnet olevasi, se 40 on vaan joku luku paperilla (joka mullakin on kuulemma parin vuoden päästä täynnä väittää emo... mut enpä tuota tiedä tuntuu iha 20v tytöselle tää olo vielä =)). Maailma on kyl ihan hyvä paikka elää jos siitä vaan tekee itselleen sellaisen.
ja jos todellakin pidät itse itseäsi vanhana mulkkuna, myös muut pitävät sinua vanhana mulkkuna ja kohtelevat sen mukaisesti. Muista se.
Ei ensinnäkään mies eikä liian pienet alkkarit. Eikä kyse ole iästä, eikä siitä, että tuntisin itseni vanhaksi.
"Maailma on kyl ihan hyvä paikka elää jos siitä vaan tekee itselleen sellaisen. "
Tämä positiivisuusajattelu tulee jo korvista ulos. Tämä yhteiskunta on se mukavuutensa näyttänyt moneenkin otteeseen tämänkin elämän aikana ja kukkua kanssa, että se maailman hyvyys on vain itsestä kiinni.
Ja lisäksi.... en marise, vaan käytän sananvapauden suomaa oikeutta ilmaista mielipiteeni.
Miehen elimeenkö viittaava sana sai sut näkemään viestin miehen kirjoittamana? Olet siis suppea katsannoltasi vielä kun et tiedä, että se on yleinen nimitys "vanhoille kävyille."
Missä kohtaa väitin luovuttaneni ja antautuneeni vanhaksi? En missään. Kirjoitus tarkoittaa, että ympäristö odottaa sitä. Mihinkään et enää kelpaa töihin, oman ikäiset miehet katsovat vaan 2-kymppisiä ja sillee. Sossut ja työkkärit odottaa että olet yhteiskunnallisesti valveutunut ja haluat vapaaehtoistyöhön ilman palkkaa hoitamaan vanhuksia vaikka tiedät, että sinulla olisi resusrsseja paljon muuhunkin ja dynaamisempaan työhön mutta.... Olet liian vanha niihin. Ja kalliskin, kuulemma.
Jos tunnet olevasi 2-kymppinen, olet ilmeisesti vielä henkisesti lapsekaskin mutta sehän näkyi kirjoituksestasikin. Älä siis puutu aikuisten asioihin! Äläkä ala neuvomaan asiasta mistä et tiedä. Minä kun en sanonut missään sitäkään että tuntisin itseni vanhaksi mulkuksi.... luepas vaikka uudestaan se viestini. Aikuisempi lukija olisi osannut keskittyä lukemaansa...
se elämä suurimmaksi osaksi on...Ei mitenkään helppoa.Olenkin aina ajatellut,että olisi hirveää,jos tämä jatkuisi ikuisesti..:P
Usein tulee myöskin mietittyä,että mitähän järkee tässä on..Olis ees joskus kokonaisen viikon jotain mukavaa,mut ei...päivän voi olla kivaa,sitten taas joku murhe ja huoli pukkaa päälle..ei auta..eteenpäin on mentävä..:)
Kiva lukea kerrankin asiaa,joka tulee suoraan sytämmestä..:)
Sehän siinä juuri onkin, kun tulee harvase kerta mieleen, että mitä järkeä tässä on... Yritäpä motivoida itseäsi sitten. Periaatteessa sellaisen ihmisenhän pitäisi olla täysi idiootti, joka vain jatkaa toimintaa, vaikka mieli sanoo, että tässä ei ole enää mitään järkeä. Eli olen idiootti :)
Raha, ura ym. materialistinen hyöty ei ole enää aikoihin ole ollut motivoija. Ehkä se on tämä luterilainen kasvatus, joka laittaa hakkaamaan päätään seinään vaikka kuinka koskee. Eikä niin paljon itsestänikään ole löytynyt rohkeutta, että sanoisin, että nyt riitti. Ei kun tyrskyjä päin, vaikka vene uppos jo kilometri sitten ;D
kaikki idiootteja..:DDD Mut oikeesti,tolloja ollaan,ku tyydytään vaan siihen,mitä saadaan..otetaan kaikki vastaan,ku ei tohdita poiketa suoralta raitilta,välillä vaan mietitään,et kyllä tää elämä on yhtä sontaa..ei riitä uskallus,ja taas mennään ja maristaan..:DD
Sanopa muuta. Tarkemmin kun miettii, niin ehkä olen eniten raivoissani itselleni siitä, että olen ollut niin lammas, että olen suostunut tällaiseen elämäntyyliin.
Nyt vain on raja tullut vastaa ja minä poikkean reitiltä, vaikka tilanne menisi hullummaksi. Voinpa hyvällä omallatunnolla sanoa, että edes yritin muuttaa jotain. ;)
oli viime vuonna just tuollaset aatokset,mut ku aikani pyörittelin asioita,päädyin jatkamaan tätä samaa tasapaksua elämää..:))
..ja siitä se vielä pahenee... vaikka nyt olisi jo rahaa käytettävissä ja aikaakin vähitellen, ei osaa enää nauttia kun on raatanut vaikeuksien keskellä koko ikänsä. työssä tulee käytyä kun vaihtoehto on ajatuksiinsa vaipuminen, motivaatio tosin kadonnut jo kauan aikaa sitten; jossain vaiheessa sitä ymmärsi ettei tästä työstä tule tekemällä valmista. Sitten ne vielä ihmettelee miksi niin moni siirtyy sairaseläkkeelle niin aikaisin; minullakin vielä kaksikymmentä vuotta ennen eläkeikää, heh, tuskinpa vaan. Jotenkin sitä vaan yrittää sinnitellä päivästä toiseen, tuntuu että tämä mielentila tekee fyysisestikin sairaaksi.
Oikein hyvin ymmärrän, miksi ihmiset lähtevät eläkkeelle heti kun on vain mahdollista. Eihän kukaan tolkullinen ole niin hullu, että tappaa itsensä työn ääreen.
Työ ja vaatimukset eivät lopu. Ttyöaikaa pitäisi vain venyttää. Eläkkeelle jäädä entistä vanhempana. Maan kilpailukyvyn takia esitetään vaatimuksia, joita ihmisten on mahdotonta täyttää. Kuvitelkaa nyt yli 65 v. raskaan työn tekijä, jonka pitäisi tehdä vielä 300 tuntia vuodessa lisää töitä samalla palkalla ja kituuttaa 68 vuotiaaksi saakka, kun nyt jo 40 - 50-vuotiaat alkavat olla loppuun palaneita. On päättäjäportaassa unohdettu se, että ihminen on kuitenkin vain ihminen eikä kone, josta voidaan puristaa ulos vielä muutama käyttövuosi. Kauankohan tässä yhteiskunnassa kuvitellaan, että touhu voi jatkua tällaisena pelotelemalla työn loppumisella ja toisaalla tuputtamalla näitä positiivisuus-teorioita, joiden avulla muka ihmiset muuttuvat suorastaan supermummoiksi ja superpapoiksi.
Epäilenpä, että nuorta sukupolvea on hankala piiskata samanlaiseen rääkkiin, kun he ovat jo oppineet sanomaan ei auktoriteeteille. Ja siinä vaiheessa, kun ihmisten voimat uupuvat, niin nuo uhkakuvan maalaamiset on yhtä tyhjän kanssa ja ihmiset alkavat valita kahdesta pahasta sen pienemmän pahan. Kumpi se sitten kenellekin on: loppuunpalaminen liikaa vaativan yhteiskunnan takia vai suht'koht täysjärkisenä köyhyydessä kituuttaminen.
Ihminen tarvitsee toivoa paremmasta. Muuten sitä alkaa vaistomaisesti toimia siten, että epämiellyttävä olotila loppuisi tai edes hellittäisi.
P.S. otan osaa niskasäryn johdosta, kun etähierontaa en voi antaa.
Miksi valittaa kengänjälkiä selässä, kun itse suostuu elämään kynnysmattona?
Ja tällaisten lausahdusten päästäjät ovatkin niistä suurimpia toisten ihmisten tallojia. Eikö verbaalinen lahjakkuus riittänyt kuin piilokiroiluun ja ei-rakentavaan kritiikkiin.