Peto estämään partakalojen lisääntymistä?

Eli 120l akvaariossa partakalat innostui jo ensimmäisen kerran lisääntymään. Onko suosituksia mikä kala hoitelisi poikasten yliannostuksen? Ajattelin esim pilkkuantennimonnia tai jotain kirjoahvenparia. Juovaokamonni jo löytyy mutta se antaa partakalojen poikasten kasvaa rauhassa.

Ja tämä ainakin hiukan puoltaa juovaokamonnin rauhallisuutta koska jättää noinkin pienet kaverit ruokalistalta. Samoin perhoskirjoahvenet jättää sentin uimarit rauhaan.

Jollekkin kohtalaisen kokoiselle kalalle kuitenkin alle sentin mittaiset poikaset kelvannee.. Ja luonnolliseen ympäristöönhän kuulunee että asukit ei täytä asuintiloja.

Antennimonnista luin että syönee pienimmät mutta ei kiusaa kaloja mitkä ei ruuaksi sovellu. Ja muutenkin olisi varmaan sopiva lisä seura-akvaarioon. Luin myös että soveltuu yksikseenkin eikä tarvitse 500L ja kymmenen parvea, niinkuin yleensä mainostetaan. Ja kokeilemallahan tuon taas huomannee..
181121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tulisuu voisi sopia oikein hyvin. Itsellä on pariskunta ja tuohon altaaseen ei pienet kalat sovi eli häviävät pikkuhiljaa

Äänestä
  • Ottaisin partiksista toisen pois akvasta, lppuu siittäminen siähen paikkaan.
    Jos tulet valinneeksi koiraan, tänne mahtuu!

    Äänestä

  • fish KING kirjoitti:

    Ottaisin partiksista toisen pois akvasta, lppuu siittäminen siähen paikkaan.
    Jos tulet valinneeksi koiraan, tänne mahtuu!

    Itse asiassa päädyin kahteen koska ensimmäinen pienenä otettu oli naaras ja halusin partaisen kaverin.. Toki nuo pienet menisi altaassa aika kauan mutta jos niitä about 15 ja kaikki lähestyy täyskasvuista niin vaatinee tilaa.

    Määrä yllätti hieman koska alkuun näytti olevan n 5kpl. Nyt 15kpl on lähempänä (pieniä ja vikkeliä että hankalahko laskea) Ja vielä jos pesimäpuuhat jatkuu niin alkaa olla akvaarioliike pystyssä (ehkä yksipuolinen tarjonta). Tosin pinistä kaloista joku prosentti yleensä jäänee saavuttamati suurempia mittoja.

    Alkuun siirsin pari poikasaltaaseen 'pelastaakseni' perhosten ja muiden ruokalistalta. Sittemmin huomasin että ainakin riittävä määrä vielä vapaana uiskentelemassa. Toki partaset hyviä kaloja on, ja suuri partanen alkaa olla myös suht näyttävä ilmestys (vaikkakin oma pariskunta vielä aika pieniä aivan täysimittaiseen verrattuna)

    Äänestä

  • Tulisuu on ehkä turhankin kiihkeää seuraa seurallisten kalojesi sekaan. Kyllä rauhalliset ja seura-akvaarioon sopivat kirjoahvenet hoitavat homman, kunhan kasvavat riittävän suuriksi: lehtikala, kiekkokala. (Tosin omani ovat varmaan vegaaneja, kun eivät syö edes pieniä kardinaalitetroja, joita lisäsin niiden seuraan). Myös levytetra varmaan kävisi. Turkoosikirjoahventeni seurassa oli muutama, ja vaikka turkoosit vahtivat hyvin jälkeläisiään, niin levytetrat pitivät ylikansoituksen kurissa:)

    Äänestä

  • kalasoppa kirjoitti:

    Tulisuu on ehkä turhankin kiihkeää seuraa seurallisten kalojesi sekaan. Kyllä rauhalliset ja seura-akvaarioon sopivat kirjoahvenet hoitavat homman, kunhan kasvavat riittävän suuriksi: lehtikala, kiekkokala. (Tosin omani ovat varmaan vegaaneja, kun eivät syö edes pieniä kardinaalitetroja, joita lisäsin niiden seuraan). Myös levytetra varmaan kävisi. Turkoosikirjoahventeni seurassa oli muutama, ja vaikka turkoosit vahtivat hyvin jälkeläisiään, niin levytetrat pitivät ylikansoituksen kurissa:)

    Levytetra ei olisi kyllä tullut mieleen, täytyypä tutkailla löytyisikö jostain. Kasvit juttujen mukaan hävittää..

    Äänestä

  • partiksia partiksia.. kirjoitti:

    Levytetra ei olisi kyllä tullut mieleen, täytyypä tutkailla löytyisikö jostain. Kasvit juttujen mukaan hävittää..

    Siitä pedosta kasvaa yli 15cm halkaisijaltaan.
    Ei todellakaan mahdu tuonne sun akvaarioosi.

    Tyypillä on 120 litrainen akvaario ja sä jakelet neuvojas kalastoksi jotka tarttee yli viis sataa litraisia akvaarioita.

    Äänestä

  • partiksia partiksia.. kirjoitti:

    Levytetra ei olisi kyllä tullut mieleen, täytyypä tutkailla löytyisikö jostain. Kasvit juttujen mukaan hävittää..

    On tyytynyt ihan muuhun kuin kasviksiin minulla. Vedensuosikkia ei tosin ole ollutkaan, mutta kierteisvallisneria sai kyllä olla rauhassa ja miekkakasvit sun muut kovalehtisemmät.

    Äänestä

  • fish KING kirjoitti:

    Siitä pedosta kasvaa yli 15cm halkaisijaltaan.
    Ei todellakaan mahdu tuonne sun akvaarioosi.

    Meni aika kauan, ennen kuin tarvitsivat turkoosikirjoahventen ja muiden kokoistensa seuraa. Kovin pienet ja kesyt tyypit ei taas syö muita tarpeeksi tehokkaasti. Levytetra ei muuten ole hyökkäävä. On niin edullinenkin kala, että ison voi aina antaa kaverin suureen akvaarioon, jos ei itsellä ole sellaista.

    Äänestä

  • fish KING kirjoitti:

    Tyypillä on 120 litrainen akvaario ja sä jakelet neuvojas kalastoksi jotka tarttee yli viis sataa litraisia akvaarioita.

    Akvaarioliikkeestä ei tarvitse ostaa täysikasvuisia kaloja. Meneehän vaikka purjemonni ensimmäiset vuotensa 60 litraisessakin. Kun on kulunut toistakymmentävuotta, niin sitten se on aika iso. Minulla on sellainen ja suuri on. Jotkut kasvavat sitten taas melkoisen nopeasti isoiksi esim. haibarbi ja jotkut muutkin särkikalat. Jos tarvitaan peto, niin täytyy hankkia peto. Hyvin on näillä neuvoilla yli 20 vuotta akvaristina pärjätty:)

    Äänestä

Paras keino estää yltiöpäinen lisääntyminen on erottaa vanhemmat.

Äänestä
  • Tuntuu tuo pari viihtyvän hyvin yhdessä ja ajelevat kivasti rallia keskenään. Yksittäin tahtoo olla paljon hiljaisempia.

    Yleensä tuo tuntuu olevan ongelma että seura-akvaariossa pikkukalat häviää.. Ehkä katselen kuinka moni pienistä saavuttaa suuren koon. Pian ne kyllä on siinä kokoluokassa että perhoskirjojen ruokalistalta ainakin jää (mitä altaasta löytyy). Ehkä loistokirjo tms ahvenaparin vielä kuitenkin lisään altaaseen. Tuntuu vaan että noista pienistä kirjoista ei ole vaaraa kuin kärpäselle ehkä.. Ahvenapalstalla petokalaksi on nimitelty jo esim punakirjoa mikä pykälää kääpiöitä pienempi.

    Äänestä

  • partiksia partiksia.. kirjoitti:

    Tuntuu tuo pari viihtyvän hyvin yhdessä ja ajelevat kivasti rallia keskenään. Yksittäin tahtoo olla paljon hiljaisempia.

    Eikä tiettykään kääpiöitä pienempiä..

    500 litrainen olis sellanen sopivahko.

    Äänestä

  • Prtiksia partiksia.. kirjoitti:

    Eikä tiettykään kääpiöitä pienempiä..

    ja katsotaan sitten miten käy, no hei, aikusten oikeesti, koitas ny pudota maan pinnalle, kyllä tuossa akvaario harrastuksessakin sais välillä tossut maatakin laapata!

    Äänestä

Suosittelisin että nyt kuitenkin erottaisit parin. 120 litran akvaarioon ei edes mahdu kahta partamonnia, koska yhdelle yksilölle suositellaan n. 100 l tilaa.

Äläkä missään nimessä edes harkitse levytetroja, lehtikaloja tai kiekkokaloja mitä joku ehdotti. Niille pitäisi olla huomattavasti isompi allas.

Äänestä
  • Kutevat ja tekevät poikasiakin 120 litran akvaariossa lehtikalat ja kiekkokalat. Niillä on aika pieni reviiri, jonka ne vahtivat. Ja kyllä yhden partaimumonnin puhdistusteho ei riitä alkuunkaan 120 litran akvaarioon, jos meinaatte, että levän tuotanto ikkunoissa vastaa suunnilleen sen menekkiä levänsyöjälalojen suuhun. Valot pitää sammuttaa ja akvaario viedä pimeään koppiin, jos meinaa sen puhtaana pitää. Elävän ruuan, pakasteverimatojen ja artemian syöttämisen lopettaminen hillitsee myös kutuintoilua. Itse olen lahjoittanut ylimääräiset tuttaville.

    Äänestä

  • kalasoppa kirjoitti:

    Kutevat ja tekevät poikasiakin 120 litran akvaariossa lehtikalat ja kiekkokalat. Niillä on aika pieni reviiri, jonka ne vahtivat. Ja kyllä yhden partaimumonnin puhdistusteho ei riitä alkuunkaan 120 litran akvaarioon, jos meinaatte, että levän tuotanto ikkunoissa vastaa suunnilleen sen menekkiä levänsyöjälalojen suuhun. Valot pitää sammuttaa ja akvaario viedä pimeään koppiin, jos meinaa sen puhtaana pitää. Elävän ruuan, pakasteverimatojen ja artemian syöttämisen lopettaminen hillitsee myös kutuintoilua. Itse olen lahjoittanut ylimääräiset tuttaville.

    "yhden partaimumonnin puhdistusteho ei riitä alkuunkaan 120 litran akvaarioon"

    Kyllä varmasti riittää ja riittää isompaankin akvaarioon. Minulla on yksi partis 340-l akvaariossa ja sekin vain siksi kun on hauskannäköinen kala, ei pakollisena levänsyöjänä. Raappasin viime viikonloppuna etulasin kun siihen oli kasvanut vähän levää, edellisen kerran tein homman ehkä puoli vuotta sitten. Terveessä ja hyvinhoidetussa akvaariossa ei ole levää ongelmaksi asti. Sitä ehkäistään oikealla hoidolla, riittävällä suodatuksella ja vedenvaihdoilla sekä oikein mitoitetulla kalastolla.

    Ehkä sinunkin kannattaisi yrittää ratkaista leväongelmasi perimmäinen syy ennen kuin alat tunkemaan lisää "puhtaanapitokaloja" akvaarioon, joka on jo valmiiksi todella pahasti ylikansoitettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

partiksia partiksia.. kirjoitti:

Eli 120l akvaariossa partakalat innostui jo ensimmäisen kerran lisääntymään. Onko suosituksia mikä kala hoitelisi poikasten yliannostuksen? Ajattelin esim pilkkuantennimonnia tai jotain kirjoahvenparia. Juovaokamonni jo löytyy mutta se antaa partakalojen poikasten kasvaa rauhassa.

Ja tämä ainakin hiukan puoltaa juovaokamonnin rauhallisuutta koska jättää noinkin pienet kaverit ruokalistalta. Samoin perhoskirjoahvenet jättää sentin uimarit rauhaan.

Jollekkin kohtalaisen kokoiselle kalalle kuitenkin alle sentin mittaiset poikaset kelvannee.. Ja luonnolliseen ympäristöönhän kuulunee että asukit ei täytä asuintiloja.

Antennimonnista luin että syönee pienimmät mutta ei kiusaa kaloja mitkä ei ruuaksi sovellu. Ja muutenkin olisi varmaan sopiva lisä seura-akvaarioon. Luin myös että soveltuu yksikseenkin eikä tarvitse 500L ja kymmenen parvea, niinkuin yleensä mainostetaan. Ja kokeilemallahan tuon taas huomannee..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu