Onko kohtalotovereita? Mulla on pakonomainen tarve tutkia netin hiv-sivuja ja verrata oireita omiini. Mulla tuntuu olevan ne kaikki kohta. En silti uskalla mennä testiin, koska pelkään kuulla tuomiotani. Tämä on oikeaa pakkoajattelua enkä meinaa saada ajatuksiani pois tästä. Kohta menee varmaan mielenterveys! Mikä avuksi?
pelko hiv-tartunnasta
Fasu
5813
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla oli taannoin ihan sama juttu..sitten pelko kasvoi niin suureksi,että menin testiin..sen tulosta ootellessani,käväsin juttelemassa mielenterveystoimistossa oikein ihanan naisen kanssa.Ja uskotko,että heti helppas,kun sai puhua kaikki pelkonsa ulos..ja niihin sai järkevät ja asialliset vastaukset!!!
En myös enää käy netissä missään sellasilla sivuilla,joista luulen saavani jotakin hulluja pakkoajatuksia...esim..nuo sukupuolitauti keskustelusivut..ymym..
Mene juttelemaan mielenterv.toimistoon..tai lekurille ihan terveyskeskukseen..heillähän on täysi vaitiolovelvollisuus,eivätkä he taatusti vähättele pelkojasi!Turhaan kärsit. :))
Soitin äsken mielenterveystoimistoon, mutta sinne pitkät jonot. Pyysivät soittaa kriisikeskus Etappiin. Sain ajan sinne tänään. Nyt pääsee sinne parkumaan. Toivottavasti auttais edes vähän. Kun en pysty enää edes nukkumaan. Ajatus pyörii vain tässä asiassa.
Itsekin pelkäsin kahden vuoden ajan saaneeni tartunnan ja tutkin itseäni koko ajan. Pelon käydessä koko ajan suuremmaksi, oli pakko mennä testiin. Se oli vain ainoa vahtoehto. En nimittäin enää pystynyt menemään töihinkään ahdistukseltani. Se viikko kun odotin tulosta, oli aivan hirveä. Olin jo miettinyt elämäni valmiiksi, mitä teen jos olen positiivinen. Poikaystävälleni aika oli myös raskasta, vaikka hän oli koko ajan sitä mieltä, että pelko on turhaa..tiesi että olen luonteeltani sellainen stressaaja. No, sitten oli pakko soittaa tulosta, että onko tullut. Mulle sanottiin silloin, kun koe otettiin, että tulosta ei kerrota puhelimessa, mutta kun soitin, sanottiin minulle heti, että tulos on negatiivinen. Voi sitä riemua!!! Olo oli kuin olisi vapautettu kuolemantuomiolta! Ja niinhän se onkin. Jälkeenpäin, kun ajattelen niin pelkohan oli aivan turha, mutta olin kehitellyt itselleni erilaisia oireita ja pelko kasvoi kasvamistaan, enkä pystynyt enää sitä hallitsemaan.
Kun ensimmäisen kerran kärsin hiv-tartuntapelosta olin 15-vuotias. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, olen ehtinyt käydä toista kymmentä kertaa testeissä ja tulos on tietenkin aina ollut negatiivinen. Näin jälkeenpäin ajatellen pelkoon ei koskaan ole ollut mitään oikeaa syytä, en käytä huumeita, enkä harrasta irtosuhteita ym. Usein pelkotilani syntyy stressin tai masennuksen yhteydessä. Viimeisimmät tapaukset ovat syntyneet krapula-aamun masennuksessa: herään aamulla enkä muista kaikkea edellisestä illasta, sitten huomaan että kädessäni on pieni haava, niin järjettömältä kun asia kuulostaakaan, päähäni pälkähtää että olen satuttanut itseni johonkin hiv-positiivisen ihmisen ruiskuun. Tämä vain sen takia että luin joskus taanoin iltapäivälehdestä jonkun istuneen huumeruiskun päälle... Eikä tämä edes ollut älyttömin esimerkki.
Noh, nyt olen kuitenkin ollut jo yli puolivuotta ilman pelkotiloja. Psykiatrille en koskaan uskaltautunut, typerää sinänsä, olisinhan voinut parantua jo aikoja sitten (tai ehkä se voisi olla vieläkin aiheellista). Parantumiseni pelosta lähti siitä, että yksinkertaisesti lakkasin ajattelemasta koko tautia. Tähän prosessiin meni tosin pari vuotta, eli yleensä ajatukset eivät pysyneet paria tuntia kauempaa erossa kuvitellusta taudista. Harjoittelun avulla homma alkoi viimein luonnistua, eli kun olin pitänyt muutaman päivän ajan ajatukseni kurissa, alkoi koko asia tuntumaan hieman huvittavalta, ja parin kuukauden kuluttua aloin tajuamaan koko tautikuvittelun älyttömyyden. En tosin vieläkään voi 100% varmasti sanoa parantuneeni, mutta mahdollisen pelkotilan tullessa osaan ohjata ajatukseni muualle...
Lyhyesti sanottuna, kun ottaa etäisyyttä asiaan niin osaa käsitellä sitä oikeassa mittasuhteessa.
sun täytyy mennä sinne muuten oikeesti menetät järkesi,mieti; sen jälkeen kun oot käyny siellä ni sun ei enää tartte enää miettiä onko sulla se ja jos ei ole nii eikös jo mieltä helpota? kuulostaa varmaa typerältä neuvolta mutta onko vaihtoehtoja? tietenki voi elää pelossa kunnes et enää jaksa mutta oletko varma että se kannattaa? siis ajattele jos meinaat harrastaa seksiä niin ajattele edes kumppania? onko oikein antaa hänen olla tietämätön riskistä? tai jos sulle vaikka joskus sattuu jotain ja sinusta tulee verta, ulkopuolinen tulee ja auttaa sinua, niin onko hänelläkään oikeus olla tietämätön riskistä? En yleensä pidä tällasta meteliä, mutta sun on vähä niikuin pakko ajatella muita.. tai ei pakko, mutta se kuintenki olisi hyvä. toivottavasti osasin olla yhtään avuksi..