Olen ollut jo pidemmän aikaa aivan väsynyt, en tee muuta kuin nukkuisin. Olen kyllästynyt kaikkeen ja elämä tuntuu raskaalta.
Työssä on vaikeeta, esimies karjuu omia kiukkujaan mun niskaan jatkuvasti ja kohtelee kuin olisin vanki ja piika. En voi työstä poistua edes ulos päivisin. Omia asioitaan ei voi hoitaa päiväsaikaan ja työasiat, jotka vaativat käyntiä ulkona toimistosta, pitää tehdä omalla ajalla. Ylitöitä teen niin paljon kuin esimieheni haluaa, tietenkin korvauksetta. Ruokatunteja ei meillä tunneta. Syö mitä saat - on elämisen ehto.
Kotona oma mies on tunnevammainen, eli siis hänen kanssaan ei voi puhua omista murheistaan. Minun pitää vain jaksaa kuunnella hänen työhuoliaan.
Tytär on sairastunut puoli vuotta jotakin untematonta sairautta, jota ei millään saada selville.
Alkoholia otan aika reippaasti iltaisin, kun tuntuu että se edes turruttaa vähäksi aikaa.
Elämänilo, työn tekemisen ilo, rakkaus - kaikki ovat mielestäni kadonneet. En mitenkään jaksa enää. Psykiatrille en ole ajatellut mennä. Enhän voisi jäädä sairaslomallekaan, koska olen täällä työssä vankina.
Olisko jollakin jotakin lohduttavaa????
Työssä on vaikeeta, esimies karjuu omia kiukkujaan mun niskaan jatkuvasti ja kohtelee kuin olisin vanki ja piika. En voi työstä poistua edes ulos päivisin. Omia asioitaan ei voi hoitaa päiväsaikaan ja työasiat, jotka vaativat käyntiä ulkona toimistosta, pitää tehdä omalla ajalla. Ylitöitä teen niin paljon kuin esimieheni haluaa, tietenkin korvauksetta. Ruokatunteja ei meillä tunneta. Syö mitä saat - on elämisen ehto.
Kotona oma mies on tunnevammainen, eli siis hänen kanssaan ei voi puhua omista murheistaan. Minun pitää vain jaksaa kuunnella hänen työhuoliaan.
Tytär on sairastunut puoli vuotta jotakin untematonta sairautta, jota ei millään saada selville.
Alkoholia otan aika reippaasti iltaisin, kun tuntuu että se edes turruttaa vähäksi aikaa.
Elämänilo, työn tekemisen ilo, rakkaus - kaikki ovat mielestäni kadonneet. En mitenkään jaksa enää. Psykiatrille en ole ajatellut mennä. Enhän voisi jäädä sairaslomallekaan, koska olen täällä työssä vankina.
Olisko jollakin jotakin lohduttavaa????
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo tunne on tuttu. Elämänilo an lähes kadonnut ja tollai. Kuitenki sustahan tässsä puhuttiin eli: Jos sulla vaan ois joku erittäin hyvä ystävä,jolle voisit purkaa nää asiat. Asiat tuntuu raskaammilta,jos niit itse miettii. Pitäis puhua jollekin. No harva ehkä ymmärtää,mutta jos joku voisi edes kuunnella,se auttaisi jo paljon. Sitten:Otapa selvää minkä sortin työehtosopimus sul on ja mitä laki sanoo asiasta. EI SUNKAAN tarvitse niellä kaikkea!
Hyvä ihminen, herää ennen kun on myöhäistä.Jos et perheesi kanssa voi suunnitella miten pärjäätte 8 viikkoa ennen kuin työttömysraha alkaa tulla niin mene sairaslomalle heti puhu terv.keskus lääkärin kannssa burn-outista ja pyydä lähete keskustelemaan terv.keskuksen psygoloogin kanssa.Voin kokemuksesta kertoa että palvelu on parempi kun syyttää psyykkistä jaksamista ja haluaa konsultoida lääkäriä niin he suhtautuu sinuun ihan eri tavalla.Lupaan sen.Huom sana konsultoida erikois osaavaa lääkäriä.Olen itse ollut ensin 6kk sairaslomalla se ei riitä ja lopulta olin poissa työelämästa 1½v ja sen jälkeen suunnittele mitä teet.Jos lepäät soffalla ½v se on normaalia älä pelästy.Lisäksi lapsesi oireelee niin ota tämä asia vakavasti.Jos mies ei tue sinua hae eroa niin minä tein.Asuin silloin juppikaupungissa ja jäin henkiin vaikka sossutäti auttoi minua mutta he eivät tule kotiin sinun on tehtävä aloite itse.T.Kätilö ja kahden lapsen yksinhuoltaja.Kysy neuvoa jos haluat autan mielelläni.
Niin, hiukan tarkempaa tietoa.
Olen naimisissa ollut parisen vuotta, edellisestä liitosta erosin. Tyttäreni asustaa yksin ja on vasta 17 vuotta.
Tuntuu vain siltä kun kaikki kasaantuisi mun päälle. Eilen aloin itkeä töissä ihan yhtäkkiä. Oli pakko mennä vessan itkeen.Mä en osaa tai voi hakee apua. Mistä, mulla ei ole yhtään ystäviä (koska mieheni luulee, että puhun hänestä pahaa, jos olen ystävä jonkun kanssa). Ja sitten eikös nää yleensä ota päiväsaikaan vastaan (ammattilaiset) - JA MITEN MÄ TÄÄLTÄ PÄÄSEN. Tää on sitä uraputkee, en voi hellittää otetta tästä työstä. Mut kun ei kertakaikkiaan jaksa. Jos jään sairaslomalle, ei ole sijaista ja työt on sitte kuitenkin edessä.
Olen myös fyysisesti sairas. Mulla on kaksi lähetettä fysikaaliseen hoitton, mut ei voi mennä, kun ei ehdi.
Tiedän, että tää kuulostaa naurettavalta, itseaiheutetulta, mutta tää on tilanne kuitenkin. Alkoholin käytöstä olen huolissani. Sitäpaitsi olen sen ikäinen , etten saa enää työtä mistään!
Ei työt jää pöydälle jos olet poissa 1-2 vuotta ja minkä ikäinen olet jos saa kysyä?Mikä se semmoinen uraputki on joka tappaa?Mies joka ei salli ystäviä pistä kiertoon sanoo kokemusta on.Ex mies oli alkoholisti ja mustasukkainen ja 3 vuoden taistelun jälkeen pääsin hänestä irti ja uusi elämä on nytt menossa.Missä päin suomea asut missä ei saa apua sinun tilanteessa? Keinoa löytyy jos vaan olet valmis taisteluun itsesi takia.Elät vain ja ainoastaan itsesi ja lapsesi takia ei muitten.Terv.kätilö
Asun isossa kaupungissa, mutta tuo sairaslomalle jääminen on mun itsetunnolle vaikeaa. En kestä ajatusta, että joku tulee sotkee mun työt. Olenhan vastuussa niin isosta alueesta ja olen kehittänyt työtäni valtavasti. Tää on ihan mun omaa syytäni ja eilen illalla ajattelinkin, että lähden hakemaan masennuslääkkeitä, jos ne vaikka piristäisi.
Yleensä olen aina iloinen ja ihmisten pitämä, mutta nyt tuntuu olevan menossa kausi, ettei mikään piristä.
Iältäni olen 47 vuotias, joten tässä iässä ei paljoa ole tyrkyllä töitä. Yritän jossain vaiheessa käydä työterveyslääkärin luona. Täällä foorumeissa puhutaan paljon Cipramilista, että se olis hyvä lääke. Tiedä häntä?
Hyvä ihminen hae apua heti.Mene terv.keskuksen lääkärille ja kerro burn.outista ja pyydä että saat konsultoida psykologiaa niin he suhtautuvat sinuun ihan eri tavalla ja antavat sairaslomaa.Olin itse 1½v poissa se sen se tarvitsee.Jos sinun perhee jo oireilee ota se vakavasti.Mies joka ei tue sinun päätöstä pistä kuun kiertävälle radalle.Yksinhuoltajan pärjää.Itse erosin ja vaikka asuin silloin juppikaupungissa ja sossutäti joutui auttamaan niin siitä selviää hengissä.Parempi se kuin sun nykyinen elämä.Tee heti jotain.Autan mielelläni jos tarvitset kysyä jotain.Terv.Kätilö ja kahden lapsen yksinhuoltaja joka tekee 20 tuntia duunia ja loput vuokratukea,lapsitukea elatusmaksua ja vielä sossutäti auttaa jos vaan pyytää.Ja jaksan paremmin ja lapset ovat tyytyväisiä äitiinsä.On vain yksi elämä muista se ja sinulla on sen avain!!!
No joo, yksi mikä voisi auttaa pahimman yli, siis jos kysymys olisi tilapäisestä häiriöstä, voisi olla uusi harrastus. Houkuttele miehesi mukaan, tekisitte siis jotakin kivaa yhdessä, ehkä sitä kautta miehesi keksii muitakin puheenaiheita/ajateltavaa kuin työnsä. Parhaassa tapauksessa huomaisi SINUT! Vaikka kerrot rakkauden uinuvan jossakin sielusi syövereissä, rakastathan silti miestäsi? Ehkä ne solmut rupeaisivat aukeamaan uuden ja ihmeellisen harrastuksen kautta, kotioloissa ainakin. Liikunta aiheuttaa tutkitusti kehossa jotakin mikä-se-nyt-olikaan mielihyvähormonin eritystä, ihan samalla tavalla kuin alkoholin, tupakan, kahvin jne nauttiminen. Pillerit kehoittaisin jättämään syrjään, siitä ei hyvä seuraa.
Mitä duuniin itseensä tulee, niin eipä voi todeta muuta kuin että tiedän tunteen. Väsyttää ja vituttaa. Vapaa-aikaa ei hirveästi jää ja kun tulen kotiin, takki on jo kotiin tullessa tyhjä, ei enää huvittaisi tehdä mitään muuta kuin nukkua ( pitäisi silti mennä edes kävelylle, olen mennytkin ja on maksanut vaivan! ). Duunissa työn tuloksista ei paljoa kiitellä, moitteita sentään muistetaan antaa tunnollisesti. Vastuuta on, valtuuksia ei. Meillä pidetään ns. kehityskeskusteluja esimiehen kanssa kerran vuodessa, koska suuri ja mahtava organisaatio on niin määrännyt, todellisuudessa kehityskeskustelut ovat pelkkä vitsi. Kerran vuodessa, hah! Hyvä, jos silloinkaan ja kyllähän työnkuvasta pitäisi pystyä keskustelemaan tarpeen mukaan! Mikä neuvoksi? Hyvä kysymys. Paikan vaihto ehkä, jos tarjoutuisi tilaisuus loikata, siis JOS, mutta ei se ruoho ole välttämättä yhtään sen vihreämpää aidan takana.
Pidän peukkuja, että tyttäresi sairaus saataisiin selville ja nujerrettua!!
Zemiä!!!
Emme voi elää vain itsellemme. Tuhat säiettä yhdistää meidät muihin ihmisiin, ja näitä säikeitä pitkin, myötätunnon lankoina, tekomme kulkevat syinä ja palaavat seurauksina.
Herman Melville
Kannattaisi tehdä suunnitelma miten edistyt asiassa.Mene lääkäriin ota Cipramil se ihan ok lääke olen itse syönnyt sitä,ja sen sen jälkeen päätä että pidät ruokatunnin,ylityötä vain jos se sinulle sopii ja sano vaikka itsellesi 10 kertaa päivässä ANSAITSEN VAIN PARASTA!!!!!!!
Sano pomolle että olen hyvä työntekiä,teen parhaani mutta sinulla on elämä tämän talon ulkopuolella ja sinulla on vastuu itsestäsi ja sinun hyvinvoinnista.Tilaa aika fysikaaliseen sekin auttaa kun alat hoitaa itseäsi ja mene ulos kävelemään ensin vaikka 15min pvä ja sit lisää sen 30minuuttiin ja tee se 2-3 kertaa viikos se auttaa jaksamaan.Mutta jos koko ajan hylkäät itseäsi se vie voimaa.Mikä asia antaisi voimaa sinulle? Mieti tarkkaan,kuuntele itseäsi jos se on vaikka arvostusta niin sano se miehellesi,pomolle ja kaikille että olen hyvä ja haluan että arvoistaisitte minua.Se ei ole itseekkyyttä.Kun saa sen sanottua se helpottaa usko minua.Itse olen leijona horoskoopissa ja olen aina ollut se vahva ystävä joka paransi kaikkien ihmisten huolet kunnes itseltäni loppu virta en saannut enää voimaa mistään enkä tiennyt mikä se asia olisi ollut kunnes istuin alas ja kirjoitin paperille ja yllätys yllätys en tiennyt mitä tekee minut onneliseksi.Olin niiin masentunut enkä tiennyt että se olikin masennusta.Sain sit apua ja nytt on helpompi.Teen kylläkin 20 tuntia viikossa, hankin koiran ja hoidan itseäni, olen itsekäs ja sanon en jaksa mutta kiitos kutsusta ja niin edelleen.Olen nytt 41v.sairastan fibromyalgiaa ja masennusta mutta elämän ilo on tallella ja se on minulle tärkein.Pärjäile.Terv.Kätilö Espoosta