Viime aikoin palstalla on ollut monta vakavasti otettavaa ja puhuttavaa ketjua. Se on pannut miettimään, mihin ollaan menty. Onko käynyt niin, että armoevankeliumin tilalle on tullut uskominen tapasäännöksiin ja niiden noudattamisen kautta on alettu itse ansaitsemaan omaa taivaspaikkaamme.
Onko todella niin, että uskomassa olemista mittaamme sillä, miten hyvin itse tai toinen pystymme noudattamaan niitä kirjoittamattomia elämäntapoja koskevia sääntöjä, joihin jokainen enemmän tai vähemmän vihkiytyy. Tulee sellainen tunne, että kaikki on puhdasta ja selkeää siinä vaiheessa, kun saa uskoa omat synnit anteeksi, mutta uskossa säilymisestä on tullut peli, jonka säännöistä on tehty omia tulkintoja.
Jos uskomiselle tehdään ihmisvoimin säännöt, siinä on niin loputtomassa suossa, että uskon lopullinen päämäärä ja tarkoitus uppoaa sen alle. Kun kerran on olemassa selkeä ohjekirja, Raamattu, miksi sitä on ryhdytty parantelemaan? Ja mitä on tapahtunut ja mitä tapahtuu niille, jotka sääntöjen suossa aikansa tarvottuaan jäävät matkalle? Kenen kädestä heidän henkensä kerran vaaditaan?

Vastaukset 8
Vanhimmat
näillä ihmissäännöksillä?
Muutamia ihmissäännöksiä mainitakseni (oikeasti niitä on varmaan satoja): Telkkari on syntiä, Tupakka ei ole syntiä, Tanssiminen on syntiä, Internet ei ole syntiä, Kilpaurheilu on syntiä, Ehkäisy on syntiä, Nurmikon leikkaaminen sunnuntaina on syntiä mutta siivoaminen ei, Maallisen mammonan haaliminen ei ole syntiä, Vain vl:t pääsee taivaaseen ja niistäkin vain ne jotka käy seuroissa, Kaikki muu musiikki paitsi virret ja siioninlaulut ja klassinen on "maailman musiikkia" ja näinollen syntiä, Viinin/oluen juominen ruokajuomana on syntiä, Tervetuliaismaljan nostaminen on syntiä, Teatterissa käyminen on syntiä, Ylensyöminen (mässäily) ei ole syntiä vaikka raamatun mukaan on, Hoitokokouksista ei saa puhua, Rivojen juttujen puhuminen työpaikalla ei ole syntiä mutta rivojen juttujen puhuminen seuroissa on syntiä, kukaan muu ei ole uskovainen kuin seuroissa käyvä vl-perheen tunnustettu jäsen, Muut uskovaiset ovat uskottomia tai epäuskoisia, Siinä vain joitakin mainitakseni...
Jumalan valtakunta on kuin hakomaja yrttitarhassa tai kuin hävitetty kaupunki.
Ei meistä mitään hyvää löydy maailman silmissä.
Näin on aina ollut ja sekin kuuluu ristin kantamiseen.
jos saat uskon vahvistusta siitä, että lahkoasi arvostellaan. Ei tuo raamatun romantisoitujen lauseiden kääntäminen oman harhaoppisuuden eduksi auta sinua. Eikä pelasta siltä tosiasialta, että olet ihmisen sääntöjen vanki.
Sillä perusteella, että oikean uskon tunnistaisi ulkopuolisten arvosteluista ja pilkasta, tulisi oiken uskon olla islam. Sitä porukkaa on kyllä pilkattu maailman alusta asti. Entä juutalaiset, heitä kaasutettiin kaasukammioissa, heitä käytettiin polttoaineena lämpövoimaloissa ja heidän nahastaan tehtiin lampunvarjostimia. Ei tainnut auschwitsissa olla vanhoillislestadiolaisia Suomen Lapista.
Tai ihan kotimaasta voisin ottaa esimerkiksi jehovan todistajat. Ainakin meidän koulussa niitä pilkkasivat vl-lapsetkin. Kun ne ei saa syödä edes verilättyjä ja ne jakaa lappuja ihmisten ovien takana.
olisivat ne ehkä keskitysleireihin saattaneet toimittaa veeällätkin, jos olisivat meistä tienneet. Muuten -suomalaisia taidettiin myös pitää alempiarvoisena rotuna, mikäli oikein muistan.
Olen vl tutuissani jo hyvän aikaa havainnut, että "uskominen" eli kyseiseen uskonyhteisöön kuuluminen olisi jonkinlainen tae taivaspaikasta. Eli sillä, millainen on muuten maailmankuvasi, elämäntapasi, ajattelumaailmasi, jne, ei olisi mitään merkitystä.
Vaikka näitä uskonasioita ei saakaan järjellä kuulema selittää, sanon silti, ettei ole järkeenkäypää käydä sunnuntaina seuroissa ripittäytymässä ja heti maanantaina tehdä sellaisia bisneksiä, jossa tahallaan höplötetään kauppakumppania. Silti muistavat mainita, että heillä on taivaspaikka varattuna.
surullinen näkemys veeällistä.
Ikävää, jos olet nähnyt jonkun veeällän
vetävän toista höplästä.
Kaikilla eivät ole uskonasiat niin kuin pitäisi
olla.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000020247385