Hei!
Koko ikäni olen ollut isompi kuin muut tytöt. Ala-asteella en siitä vielä kärsinyt, mutta yläasteella lukiosta puhumattakaan kismitti aina olla se tyttö, jolla ei poikaystäviä ollut. Lukion jälkeen ylipainoa on ollut palttiarallaa 20kg, olen nyt 22-vuotias.
Täysi-ikäisyyden saavutettuani en jostain syystä ajatellut enää olevani millään tavalla lihava, vaikka kilot muusta kertoivatkin. Miehiä riitti ja elämä hymyili. Pidin itseäni kauniina ja viehättävänä naisenalkuna. Ja sitä varmasti olinkin.
Kun olin saavuttanut baari-iän, pääsin tutustumaan itseäni huomattavastikkin vanhempiin miehiin (jopa 30 ) ja huomasin saavani heiltä huomiota, jota ikäisiltäni pojilta ei ollut herunut. Nyt jälkeen päin ajatellen tajuan, että minua käytettiin paljon hyväksi. Miehet huomasivat minun olevan jopa epätoivoinen huomion saavuttamisen suhteen ja antauduin aivan liian usein heidän käytettäväkseen. Siltä pyöreältä tytöltä saa aina varmasti, se ei anna "onnen" mennä ohi.
Pikkuhiljaa ystäväpiirini seurustelusuhteista alkoi tulla yhä vakavampia ja parikymppisten lähestyessä olin jo siinä pisteessä, että olin lähes ainoa sinkku. Jostain syystä miehet eivät halunneet kulkea kanssani julkisesti (mutta voi kuinka kiinnostuneita minusta oltiin klo 04.00 jälkeen perjantai- ja lauantaiöinä...)
Sitten tapahtui jotain. Päätin vajaa vuosi sitten ottaa itseäni niskasta kiinni ja tein elämäntapamuutoksen. Olen nyt normaalipainoinen ja ai että elämä on ihanaa! Vai onko...
Jotenkin tuntuu siltä, etten vieläkään ole tarpeeksi hyvä. Minussa asuu edelleen se lihava tyttö, jota miehet vain hyväksi käyttivät. En ole löytänyt "prinssiä" vaikka niin kuvittelin lihavana tapahtuvan kun hoikistuisin. Ainut ero on se, että baareissa kouritaan persettäni enemmän kuin ennen ja se todellakaan ei ole kivaa.
Kestää varmaan kauan ennen kuin pystyn rakentamaan itselleni toimivan parisuhteen menneisyyteni haamujen takia. Ja mitä niihin tämän hetken miessuhteisiin tulee, niin kyllä ne yhen yön pysyy, jotkut jopa kaksi.
Voin jollain tasolla väittää, että lihavuus tuhosi monella tavalla haaveeni parisuhteesta ja oman kullan kainalosta. Toivon että pääsen tästä vielä joskus yli, mutta aikaa se vie varmasti.
Koko ikäni olen ollut isompi kuin muut tytöt. Ala-asteella en siitä vielä kärsinyt, mutta yläasteella lukiosta puhumattakaan kismitti aina olla se tyttö, jolla ei poikaystäviä ollut. Lukion jälkeen ylipainoa on ollut palttiarallaa 20kg, olen nyt 22-vuotias.
Täysi-ikäisyyden saavutettuani en jostain syystä ajatellut enää olevani millään tavalla lihava, vaikka kilot muusta kertoivatkin. Miehiä riitti ja elämä hymyili. Pidin itseäni kauniina ja viehättävänä naisenalkuna. Ja sitä varmasti olinkin.
Kun olin saavuttanut baari-iän, pääsin tutustumaan itseäni huomattavastikkin vanhempiin miehiin (jopa 30 ) ja huomasin saavani heiltä huomiota, jota ikäisiltäni pojilta ei ollut herunut. Nyt jälkeen päin ajatellen tajuan, että minua käytettiin paljon hyväksi. Miehet huomasivat minun olevan jopa epätoivoinen huomion saavuttamisen suhteen ja antauduin aivan liian usein heidän käytettäväkseen. Siltä pyöreältä tytöltä saa aina varmasti, se ei anna "onnen" mennä ohi.
Pikkuhiljaa ystäväpiirini seurustelusuhteista alkoi tulla yhä vakavampia ja parikymppisten lähestyessä olin jo siinä pisteessä, että olin lähes ainoa sinkku. Jostain syystä miehet eivät halunneet kulkea kanssani julkisesti (mutta voi kuinka kiinnostuneita minusta oltiin klo 04.00 jälkeen perjantai- ja lauantaiöinä...)
Sitten tapahtui jotain. Päätin vajaa vuosi sitten ottaa itseäni niskasta kiinni ja tein elämäntapamuutoksen. Olen nyt normaalipainoinen ja ai että elämä on ihanaa! Vai onko...
Jotenkin tuntuu siltä, etten vieläkään ole tarpeeksi hyvä. Minussa asuu edelleen se lihava tyttö, jota miehet vain hyväksi käyttivät. En ole löytänyt "prinssiä" vaikka niin kuvittelin lihavana tapahtuvan kun hoikistuisin. Ainut ero on se, että baareissa kouritaan persettäni enemmän kuin ennen ja se todellakaan ei ole kivaa.
Kestää varmaan kauan ennen kuin pystyn rakentamaan itselleni toimivan parisuhteen menneisyyteni haamujen takia. Ja mitä niihin tämän hetken miessuhteisiin tulee, niin kyllä ne yhen yön pysyy, jotkut jopa kaksi.
Voin jollain tasolla väittää, että lihavuus tuhosi monella tavalla haaveeni parisuhteesta ja oman kullan kainalosta. Toivon että pääsen tästä vielä joskus yli, mutta aikaa se vie varmasti.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Baareistako sen prinssin pitäisi löytyä? On niitä miehiä muuallakin maailmassa ja saattaisivat olla jopa fiksumpia.
olen mies jolla samoja tunteita.olen laihdutuksen jälkeen huomannut että rakkaus on täysin ulkonäöstä kiinni.jopa niiden jotka muuta väittävät.siinä vaiheessa kun entiset kiusaajat alkoivat lähennellä niin usko rakauteen romahti.mutta hei ei se rakkaus sen kummempaa ole muillakaan,he eivät vain tiedä kuinka katoavaista se on.yleensäkin tieto lisää tuskaa.
"kun entiset kiusaajat alkoivat lähennellä..."
Älä etsi seuraa niiden entisten joukosta vaan uusista ihmisistä. Ja kyllä se rakkaus toiseen ihmiseen voi loppua sekä lihavilla että laihoilla. Pulskempana sen uuden kontaktin saaminen on kyllä hieman vaikeampaa.
Vielä löytyy!
Löytyihän minullekkin vaikka olen edelleen ylipainoinen.
Ollaan nyt oltu jo 5v yhdessä ja onni kukoistaa.
Olet varmaankin arvottanut itseäsi liian kauan ulkonäkösi perusteella, jonka takia itsetuntosi on päässyt murentumaan. Vaikka olet korjannut itsessäsi kokemasi fyysiset puutteet, psyyke ei parane yhtä nopeasti.
Pyri löytämään itsestäsi vahvuuksia muualta kuin ulkonäöllisistä seikoista. Jos olet kyennyt pudottamaan painoasi paljon lyhyessä ajassa, sinulla on varmasti henkisiä ominaisuuksia joiden avulla olet tehnyt sen. Mieti, mitä ne ovat ja yritä kohdistaa niiden voima johonkin muuhun tekemiseen, missä olet hyvä. Arvosta itseäsi jonkin muun asian tähden, oli se sitten jotain konkreettista tekemistä, jossa koet onnistumisen tunteita tai luonteenpiirre, josta itsessäsi pidät.
Rakasta itseäsi! Olet itsellesi tärkeä ihminen, ja varmasti kaikille läheisillesi myös!
Kokeilepa etsiä seuraa netin deitti- ja treffipalstoilta. Laita oma huolellisesti laadittu ilmoitus, niin saat sen tyyppisiä vastauksia kuin haluat. Kirjoittele jonkin aikaa ennen tapaamista, tutustu miehen ajatuksiin ensin ja ruumiiseen vasta sitten, niin saat fiksun miehen.
naiset etsii netistä hoikkia urheilullisia miehiä.Tavallinen tai hieman pyöreä ei kelpaa.Siinä sitten ihmetellään kun ei laiteta kuvaa tai ei mainita että läski muija tahtoo tavata.Treffeillä sitten paljastuu muija läskivuoreksi,ei kiits.siis jos etsit netistä laita tietoihisi,xxxxxxl muija etsii ystävää.Äläkä esim normaali jos et sitä ole
Juu, kokemukseni perustuvat vain chattaillen löydettyihin miehiin. Muutaman kerran sovittiin tapaaminen kännissä baariin (molemmat juomassa kotona yksinäisenä), ei niistä sen enempää tullut. Etukäteen en kertonut kiloistani. Yksi tapaus tuli kotiini ja jäi 7 vuodeksi. Mut se olikin juoppo.
Rumat äijänkäkkänät etsii netistä missitasoista naista. Tavallinen ei kelpaa. Nettideittailut on kokeiltu eikä sieltä tosiaankaan mitään adoniksia löydy! Mutta itse aina mainitsin kokoni ja niin on viisainta tehdä minimoidakseen omat pettymyksensä. Aloittaja muuten mainitsi olevansa nykyisin normaalipainoinen.
tietää miten entinen lihava suhtautuu lihaviin parisuhde markkinoilla.kelpaakohan ylipainoiset vai onko hän mielestään nyt heidän yläpuolella?eli onko hän itse alkanut syrjiä miehiä ulkonäön takia?arvelisin että on :) mitä sinä luulet?
mutta miksi pitää aina etsiä adonista?eikö pyöreämpikin olisi yhtä hyvä?kyllä minä olen huomannut että tuo on enemmän naisten ongelma.naisille ulkonäkö tuntuu olevan se tärkein valinta kriteeri.kovasti tulee keskustelu palstoilla julki tuo lihavien miesten katkeruus,etenkin lihavia naisia kohtaan.tuskimpa se katkeruus ihan aiheetonta on.
Löysin itselleni upean miehen netistä. Itse olen aina ollut normaalipainoinen, mieheni on pyöreämpi tapaus. Rakastuin ihmisen luonteeseen ja ulkoinen olemus oli sitten se paketti, jonka sisältä upea luonne paistoi. Yhdessä on oltu 6 vuotta ja onni kukoistaa. Jos rehellinen olen niin kyllähän sitä minäkin haluaisin mieheni olevan normaalipainoinen. Tärkein syy on kuitenkin terveydellinen puoli ei niinkään ulkokuoren kohentaminen. Varmasti minunkin ulkonäköäni voitaisiin loputtomiin korjailla, jos vain täydellisiä ihmisiä täällää tehtäisiin.
En suosittele kenellekään ylipainon hankkimista, mutta halusin vain muistuttaa, ettei se oikea lempi painoa katso.
Ihmetyttää vaan että oletko sitten antanut miehille samantien vai mistä tuo hyväksikäyttö? Onko lihavilla naisilla niin vähän itsekunnioitusta että jokaiseen tarjoukseen täytyy tarttua? Itse olen reilusti ylipainoinen ja onneksi naimisissa, mutta en vois kuvitellakaan mitään yhdenyön juttuja jos sinkuksi joutuisin. Vaikea kuvitella että miehet heti antautuvista hoikistakaan elämänkumppania haluaa.
Tuskin tähän joukkoon pelkät lihavat kuuluu (eivätkä varmasti todellakaan KAIKKI lihavat) , vaan heikkoitsetuntoiset jotka pönkittävät egoaan miesten huomiolla. Tiedän monia jotka ovat löytäneet vain sen yhden tavan saada miesten huomio.. Tosi kauheeta! Ja onhan myös ne tytöt jotka eivät ole saaneet elämässään tarpeeksi rakkautta ja hakevat epätoivoisesti hyväksyntää, helyyttää ym. yhen yön jutuista..
Helppoja uhreja hyväksikäytölle. Se on surullinen totuus.
Itse olen aina ollut ylipainoinen ja niitä kiloja nytkin a paljon enemmän kuin sulla. Koulukiusanattuna tuli oltua koko peruskoulun ajan. Kiinnostusta teini-iässä muhun lähinnä osoittivat just ne vanhemmat pojat, eivätkä hekään silleen tosissaan.
Mutta sitten kun ikää tuli 20 vuotta ja tuli uudet kuviot (opiskelut AMK:ssa, työpaikka) niin elämään tuli ihan uudet ihmiset. Sain kavereita ja loppujen lopuksi viime vuosia olen itse jakanut enemmän pakkeja kuin itse niitä saanut - ja tosiaan kyse on ihan omasta ikäluokastani. Ei tarvinnut enää tyytyä siihen mitä itselle tarjottiin vaan on varaa itse valita. ;)
Sitten tuli vastaan se ensimmäinen kunnon poikaystäväkin, jonka kanssa ihan oikeasti seurusteltiin. Hän oli kunnon kundi ja yhdessä olo oli ihan mukavaa. Hän ei kuitenkaan ollut mulle se oikea, enkä mäkään hänelle. Tuota parisuhdetta rasitti tosi paljon mun omat ongelmat, pelot ja masennus millä ei ollut mitään henkilökohtaista tekemistä tämän kundin kanssa.
Tosiaan vaikka elämässä alkoi menemään paljon paremmin, niin kuitenkin koulukiusaaminen ja monet, monet muut asiat jätti muhun sen verran jälkiä että lopulta oli pakko hyväksyä se tosiasia ja hakea apua. Pari vuotta sitten uskaltauduin psykiatrin juttusille ja todettiin että mulla on ollut keskivaikea masennus ja epätyypillinen syömishäiriö vähintään edelliset 5 vuotta. Sitten ruvettiin sitä hoitamaan ja itselle tuli se fiilis että ihmissuhteet saa nyt ventata sitä että mulla on hyvä olo itseni kanssa ja se on edellytys mun mielestä sille että se suhde voi toimia - toisen on tosi vaikea rakastaa sellaista ihmistä joka ei osaa rakastaa itseään. Paraneminen sitten lähti käyntiin.. jatkuu toki vielä tänäkin päivänä.
Viime vuonna sitten mulle kävi niin hyvä tuuri että tuli mukava nuori mies vastaan ja tunteet roihahti kunnolla. Tämä mun toinen vakavampi juttu osoittautui sitten kohtaloksi eli se oikea on nyt löytynyt, kihlasormus on sormessa ja vauva syntyy nyt marraskuussa. ;) Mies on aivan upea ihminen ja pakko kehua että minusta itsestäni ainakin aivan helkkarin komean näköinenkin. Hän on kiltti, kultainen, hauska, ahkera ja ennen kaikkea luotettava ja turvallinen ja rakastaa minua ja pitää hyvänä ja voin puhua hänelle ihan mistä vaan. Hän saa myös musta parhaat puoleni esille.
Kiloja mulla on ihan liikaa mutta onneksi luoja sentään loi perkeleen kauniit kasvot, antoi älykkyyttä, hyvän huumorin tajun ja monia muita upeita ominaisuuksia ja sitkeyttä ja uskoa itseeni.
Nyt kun katsoo tätä nuoruusaikaa taaksepäin niin kaikki mitä on tullut koettua jotta on tähän pisteeseen päässyt on ollut sen arvoista. Kaikesta on tullut opittua jotain. Toki on asioita mitä katuu mutta toisaalta en olisi välttämättä tässä tilanteessa nyt jos elämäni olisi mennyt jotenkin toisella tavalla.
Eli älä missään nimessä mene heittämään haavettasi siitä parisuhteesta ja kullan kainolosta! En ole oraakkeli mutta uskallan luvata että 100% varmuudella tulet itsesi vielä sieltä lämpöisestä kainolosta löytämään! Sun kannattaa kuitenkin työstää tuota suhtautumista omaan itseesi. Oppia hyväksymään menneisyytesi ja itsesi sellaisena kuin olet ja ennen kaikkea oppia arvostamaan itseäsi. Jos et siihen omin avuin tunne pääsevän, vaan asiat vaan painaa mieltä, niin hae ihmeessä apua.
Itse tuli aiemmin ajateltua että kunhan nyt saan sen poikaystävän joka tykkää musta oikeasti niin mulla on kaikki ok. Mutta eipä vaan ollutkaan, mun oli jokatapauksessa otettavani omaksi asiakseni hoitaa ne mielessä pyörivät möröt pois ennen kuin ihan oikeasti pääsin elämässä eteenpäin.
Tosi asia on, että se että joku toinen rakastaa sua ei korvaa sitä että rakastaisit itse itseäsi. Usko pois. :)