Olen oppinut elämään hetken kerrallaan, en eilistä muistele, enkä huomisen murheita kanna ja siksi nukun turvallisesti ja hyvin. En ole turhamainen, enkä välitä mitä minusta sanovat juoruiluihin taipuvaiset ihmiset. Hoidan oman osani parhaalla mahdollisella tavalla ja tiedostan, että enempää en voi tehdä.
Armahdan itseäni erittäin mielelläni, sillä enhän ole täydellinen ja teen virheitäkin, mutta nekin kuuluvat täällä vielä vajavaiseen olemukseeni. Kaiken keskellä tiedän kulkevani täydellisyyttä kohden, tälläisenäni kuin olen.
Hyväksyn itseni, enkä vaadi itseltäni liikoja, sillä haluan rakastaa itseäni, sehän on edellytys onnelliselle elämälle ja sille, että kykenen rakastamaan lähimmäistäni ilman mitään vaateita. Rakastan Jumalaa ylitse kaiken, koska Hän ei minulta mitään vaatinut, vaan otti minut tälläisenäni huomaansa ja antoi uuden elämän.
Perusturvani on hyvä ja siksi luotan elämään ja sen turvan ja luottamuksen sain yksin Jeesukselta.
Kovan koulun kävin tuon kaiken tavoittamiseen, mutta nyt kun se koulutusaika on jäänyt jo kauaksi taakseni, olen vapaa ja elän täyttä elämää.
Aikanaan sairaalan suljetulla osastolla ollessani, en kyennyt uskomaan, että saan vielä elään tälläistä turvallista, hyvää ja tasapainoista elämää.
Tämän kaiken sain lahjaksi Jumalalta. Itse en itseäni kyennyt muuttamaan, mutta kun Jeesus alkoi ohjata elämääni sain sen aivan uutena ja sen myötä tunteeni uudistuivat.
Vanha on iäksi mennyt ja nyt kuljen sydänpäivää kohden ja valo on alati seuralaiseni.
Sinä, joka nyt murehdit, tiedä se tila ei ole pysyvä ja sinulla on oikeus onneen. Vaikka sitä et itse kykenisi saavuttamaankaan on olemassa ikiaikojen Jumala, huuda Hänen puoleensa, sillä Hän Itse sanoo Raamatussa, että "jos huudat minua hädänpäivänä, minä kuulen sinua.
Hän kuuli minua ja Hän kuulee sinua.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olin oppinut jo lapsuudessani kantamaan murhemieltä ja huolta, koska ympärilläni aikuisetkin niin tekivät. Eteenpäin piti asioita miettiä ja peljätä, että miten se ja sekin asia järjestyy. Olin imenyt ajatusmallin aikuisilta, joiden kanssa elin.
Sitä turhuuden turhuutta mitä heiltä opin, kannoin niin kauan mukanani jännittäen ja peläten elämää, kunnes masennuin.
Masentumiseni oli niin syvä ja raju, että se johdosta jouduin sairaalahoitoon, mutta sain kokea ihmeen ja paranin siitä hetkessä.
Sain aivan uuden tavan ajatella ja se annettiin minulle Jumalalta, en enää kantanut perisyntiä ja sen tuomaa ajattelutapaa itsessäni, vaan aloin ajatella vapaasti ja turvallisesti ja se muutti koko elämäni.
Siksi usein puhun ja kirjoittelen ajattelutavan vaikutuksesta psyykkeemme ja siitä, että jokaisella on oikeus irtautua opituista, joko toisten kautta opituista, tai itse kehtitetyistä ajattelukaavoista, jotka ovat johdattaneet masentumiseen.
Aina se ei käy hetkessä, mutta hiljalleen sen kykenee aivan jokainen tekemään, ainakin jos pyyttää Jeesusta apuun.
On pyrittävä ajattelemaan hyvää ja kieltäydyttävä peloista ja on puhuttava suulla hyvää ja tunnustettava voimaa ja rohkeutta. Psyyke on niin taipuvainen, että se alkaa hiljalleen usko hyvää, mutta jos se joutuu jatkuvan pommituksen uhriksi, jossa joku juoruileva lähimmäinen tai huono tapainen itse, alistaa sen kuulemaan alati pahaa, niin vuosi vuodelta se taipuu uskomaan pahaan ja katkeroituu ja tulee pelkuriksi.
Jos vanhemmat ovat viisaita, niin he kannustavat ja tukevat lapsiaan, vaatimatta heiltä yli heidän kykyjensä meneviä asioita. Vanhempien tulisi ymmärtää, että ihmiset kehittyvät eritavalla ja jos oma lapsi ei ole vielä tavoittanut toisten saman ikäisten kehitysastetta, ei häntä tule siihen pakottaa, eikä ikinä alentaa häntä hänen omissa silmissään, sillä siitä saattaa lähteä kehä, jota tämän lapsen on vaikea myöhemmin murtaa.
Meitä on lukemattomia erilaisia persoonia ja olisi ehdottoman tärkeää antaa kaikkien persoonien olla loukkaamattomassa asemassa, eli jokaisella tulee olla oikeus olla sellainen kuin on, jos persoona tuo positiivista valoa itseä ja lähimmäistä kohtaan. Negatiivista persoonallisuutta tulee ohjata valoisiin, toimiviin ja hyviin ajatuksiin. Näin lapsen kehitys kulkee oikeaan suuntaan ja hän saa mahdollisuuden tasapainoiseen aikuisuuteen ja jaksaa olla vahva tilanteessa kuin tilanteessa.
Alistettu ihminen ei kykene luottamaan itseensä eikä muihin ja siksi sairastuu usein masennukseen. Onneksi on olemassa voima, joka voi kaiken korjata ja minut Hän korjasi täysin.
Hyvällä taidolla laadittu tuo kirjeesi, Meille Kaikille. Ja ilmeisen tosi. Hyvä kun jaoit asian. Minäkin taas mietin... - Näinpä!