ihastuin

ja hän on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Aika ei vienyt häntä minnekään, vaikka toisin luulin (jopa toivoin). Kumpaa katuisin enemmän; sitä että otin ensimmäisen askeleen vai sitä jonka jätin tekemättä? Ja olenko edes valmis ja miksi tämän kaiken pitää olla niin hankalaa.
161870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

on fysiologisista syistä johtuvaa ja myös henkisistä ja ennen kaikkea tunteista,ja elämässä on paljon kaikenlaista....

Äänestä
  • Just! Eli psyykkisistä tai fyysisistä syistä!

    Katos kun kaikki onkin äkkiä yksinkertaista :D

    Äänestä

  • ...kaipaus on kaunista, mutta niin turha, ylimääräinen ja raskas lasti kannettavaksi. Joskus toivoisi vain asioiden menneen toisella tavalla.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    ...kaipaus on kaunista, mutta niin turha, ylimääräinen ja raskas lasti kannettavaksi. Joskus toivoisi vain asioiden menneen toisella tavalla.

    sitä haluaisi palata ajassa taaksepäin....

    Äänestä

Enemmän kaduttaa tekemättömät asiat kuin tehdyt. Tekemättömät asiat jää pyörimään päähän liian pitkäksi aikaa.. tehdyt asiat (ne pieleen menneet) harmittavat vain hetken, ja jonkun ajan päästä niille voi jopa nauraa. Ei meistä kukaan kai ole ikinä täysin valmis, mutta silloin pitää edetä pienemmin askelin. Ja hankalaahan se on aina, tuo oikeiden tunteiden parissa painiminen.

Äänestä
  • Minua on ainakin alkanut kaduttaa se toinen askel, jota en uskaltanut ottaa silloin kun tilaisuus oli...

    Äänestä

  • -hymy- kirjoitti:

    Minua on ainakin alkanut kaduttaa se toinen askel, jota en uskaltanut ottaa silloin kun tilaisuus oli...

    elettäväksi tarkoitettu.. joskus vaan painaa kaikki muutkin hommat ja ajatukset päälle.. se hankaloittaa asioita paljon..

    Äänestä

  • elämä on.. kirjoitti:

    elettäväksi tarkoitettu.. joskus vaan painaa kaikki muutkin hommat ja ajatukset päälle.. se hankaloittaa asioita paljon..

    ...juuri tuo ajatus, että elämä on tarkoitettu elettäväksi... mutta ne velvollisuudet, menneisyys, elämäntilanne, moraali... kaikki! Kyllä hankaloittaa, mutta tuleeko sitä sitten kaduttua loppu ikänsä, kun ei ottanut sitä askelta?

    Äänestä

  • -hymy- kirjoitti:

    ...juuri tuo ajatus, että elämä on tarkoitettu elettäväksi... mutta ne velvollisuudet, menneisyys, elämäntilanne, moraali... kaikki! Kyllä hankaloittaa, mutta tuleeko sitä sitten kaduttua loppu ikänsä, kun ei ottanut sitä askelta?

    ainakaan jos vanhaksi elää... mutta pitkään kyllä, tiedän sen.. ja varmaan ne joskus mieleen muistuu, mutta ei ne enää sitten oikeastaan kaduta, sitä vaan korkeintaan muistelee hetken..

    Äänestä

  • että loppuikää, kirjoitti:

    ainakaan jos vanhaksi elää... mutta pitkään kyllä, tiedän sen.. ja varmaan ne joskus mieleen muistuu, mutta ei ne enää sitten oikeastaan kaduta, sitä vaan korkeintaan muistelee hetken..

    Tällä hetkellä asia/tunne vain on niin suuri... Sitä ajattelee, että tuo askel olisi voinut muuttaa elämän suuntaa... vaikka oikeasti niin ei edes varmaan olisi käynyt. Hmm... kyllähän mä sen askeleen olisin valmis vielä ottamaan, jos tilaisuus tulee. Mieleni on heikko...

    meitä heikkomielisiä on ainakin kax ;)

    Äänestä

  • mutta sittenhän kirjoitti:

    meitä heikkomielisiä on ainakin kax ;)

    Sen puoleen kyllä vähän helpottaa mieltä, kun pyörii täällä palstoilla, että en taida todellakaan olla ainut heikkomielinen ;) ...Toisaalta, onhan tää tällasta omissa fiiliksissä rypemistä... siis oikein ruokkii täällä niitä tuntemuksiaan.

    Äänestä

ikävämpi juttu hänelle! Arvonpa seuraavan treffattavan VAPAANA olevan treffeille....

Äänestä
  • olet varattu, niin pahempi juttu..

    Äänestä

  • jos itsekin kirjoitti:

    olet varattu, niin pahempi juttu..

    ...

    Äänestä

tehän olettekin sitten komea miespari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mieheen kirjoitti:

ja hän on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Aika ei vienyt häntä minnekään, vaikka toisin luulin (jopa toivoin). Kumpaa katuisin enemmän; sitä että otin ensimmäisen askeleen vai sitä jonka jätin tekemättä? Ja olenko edes valmis ja miksi tämän kaiken pitää olla niin hankalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu