Olen muka

ihminen, mutta lähen juomaan autotalliin lisää alkoholia missä sitä on mulla jemmassa. Aamulla pitäisi taas pyrkiä normaaliin elämään perheen kanssa. He kyllä tietävät ongelmastani, mutta ei vielä ole minua hylännyt, ONNEKSI. Juokaa kohtuullisesti jotka osaatte.
4490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Silmistä pois ja ei näkyvissä - sitä ei ole.
Sehän ei pidä paikkaansa. Miesten autotallijuopottelu/tissuttelu, kuten naisten vastaava keittiökaappiaskare eivät ole pelkästään suomalaisia ilmiöitä.
Samalla tavalla muuallakin yritetään säilyttää kulisseja, ja huijataan eniten itseään.
Suuressa itänaapurissa on ympäri maan autotallien perällä vanhoja sohvia ja pikkupöytiä. Autotallit ovat pitkinä rivistöinä, ja yhdellä silmäyksellä näkee puolittain ulkona olevia autoja. Se on merkki siitä, että sohvalla on kaksi tai useampia ukkoja ryyppäämässä edessään pöydällä kortit, dominopalikat, ruisleipä-, makkara-, tai juustopaloja.
Kotikaupungissani ammoin oli mehevä lehtiuutinen omakotialueella sattuneesta kovasta räjähdyksestä, jonka poliisi oli tutkinut. Tiilitalon autotallista oli seinätkin pullistuneet ulospäin. Tekninen isäntä oli rakentanut talliinsa hienon automatisoidun pontikkapannun, jonka ylipaineventtiiliin oli joutunut roskia, eli ei toiminut, ja pannu räjähti. Tekijänä oli tunnettu ammattikoulun opettaja! Ketään ei ollut paikalla, siis uhreilta säästyttiin.
Autotalli- ja keittiökulttuuri kukoistavat.
Jos mies säännönmukaisesti ilmestyy talliaskareistaan tai nainen keittiöjärjestelyistään poikkeuksellisen luimistelevana, tai päinvastoin suupalttina, niin kannattaa tehdä ratsia, että harrastusten todellinen luonne paljastuu.

Äänestä
  • lienee kai tottakin. Eihän tossa autotalli touhussa ole mitään pahaa. Ite muistan Papan aina juoneen puuliiterissä meiltä lapsilta piilossa. Koskaan ei nähty pulloja eikä häiritsevää käytöstä. Papan tiesi aina olleen hieman pöhnässä kun se tarjosi rahaa ja karkkia!!! Ei meille jäänyt traumoja vaikka sitä "rahaa" jaettiin monta kertaa viikossa. HIRVEE ikävä jäi!

    Taitolaji kai se piilossa juominenkin on! Niinkuin koko juominen yleensä.

    Kiva kuulla jotain muutakin välillä kuin syyllistämistä ja hyvän matkan toivotusta alkoholismiin.

    Kivat sulle!

    Äänestä

  • hauska juttu kirjoitti:

    lienee kai tottakin. Eihän tossa autotalli touhussa ole mitään pahaa. Ite muistan Papan aina juoneen puuliiterissä meiltä lapsilta piilossa. Koskaan ei nähty pulloja eikä häiritsevää käytöstä. Papan tiesi aina olleen hieman pöhnässä kun se tarjosi rahaa ja karkkia!!! Ei meille jäänyt traumoja vaikka sitä "rahaa" jaettiin monta kertaa viikossa. HIRVEE ikävä jäi!

    Taitolaji kai se piilossa juominenkin on! Niinkuin koko juominen yleensä.

    Kiva kuulla jotain muutakin välillä kuin syyllistämistä ja hyvän matkan toivotusta alkoholismiin.

    Kivat sulle!

    Miksi luet alkoholi-palstaa, ellei sinulle jäänyt mitään traumoja.

    Tosiasiahan on, että lapset pelkäävät 'oudosti käyttäytyviä' vanhempiaan, kun nämä pikkuhuppelissa ovat yliystävällisiä.
    Justiinsa mennäviikolla asiasta oli uutisissa juttua.

    Alkoholisti jättää aina ( = joka kerta) jälkensä omiin lapsiinsa. Ne lapset maksavat salailullaan ja häpeilyllään sen todellisen hinnan siitä 'pikku tissuttelusta'.

    Saisitpa joskus kuulla näiden alkoholistin lapsien todellisia rehellisiä ja mielipiteitä siitä kun oma vanhempi on aina kännissä. Yllättyisit varmaan.

    Äänestä

  • outoa kirjoitti:

    että tätä palstaa lukiessa tai kommentoimassa käyneen ihmis-olennon pitää olla läpeensä paha alkoholisti. Tai alkoholi/holismi on tehnyt minusta /sinusta traumaattisen sekopään. Anteeksi en tiennyt. En halua kuulla enempää. Kunhan vaan yritin keskustella. En notku enää..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

normaali kirjoitti:

ihminen, mutta lähen juomaan autotalliin lisää alkoholia missä sitä on mulla jemmassa. Aamulla pitäisi taas pyrkiä normaaliin elämään perheen kanssa. He kyllä tietävät ongelmastani, mutta ei vielä ole minua hylännyt, ONNEKSI. Juokaa kohtuullisesti jotka osaatte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu