Suviksien tupakanmyyntikiellosta

Nyt syntyy kiusaus poistua seura-alueelta ostamaan tupakkaa ja ties mitkä houkutukset vaanivat tällä reissulla.

Eli ei hyvä juttu tuo tupakanmyyntikielto.
13981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

suviseurojen ajaksi. Tämä saattaa olla paikallisen kyläkauppiaan elämän ainoa mahdollisuus tehdä vähän rahaa. Vai kieltääkö SRK kaupan auki pitämisen kateudesta kauppiasta kohtaan?

Äänestä
  • "Seurat pidetään,jos Jumala suo..... Omat tupakat mukaan."

    Jokseenkin noin seurailmoitusen teksti.

    Yksityisten yrittäjien tupakkakojuja seura-alueen lähettyvillä tullaan näkemään.

    Varmaankin suviseurojen kuulutuksilla hoidetaan tiedottaminen ,etteivät tupakkakojut ole SRK:n (Jumalan valtakunnan) pitämiä.

    Muistaakseni Ranuan suviseuroissa (?) 70-luvulla oli paikallinen Alkokin suljettuna seura-alueen läheisyydessä.

    Siellä myös seurakentällä kuulutettiin, ettei eräs seura-alueen rajalla ollut makkaranmyyntikojun ole SRK:n ylläpitämä. Tarkoin SRK on huolehtinut rahavirroista omaan pussiinsa ennenkin. Miksipä talousopppi on ajansaatossa muuttunut

    Äänestä

televisiotakaan

miksi uskovaisen pitäisi tupakoida?

Äänestä
  • mutta saa.

    Äänestä

Keksi parempi. Elätkö tynnyrissä suviseuroja lukuunottamatta?

Äänestä

Jo edesmennyt isäni tapasi sanoa, kun oli lujasta leivän ottanut ja perheen elättänyt. Niin hän minulle totesi kun silloin vielä tupakoin, että rahaa poltat. Se isän toteamus jäi askarruttamaan mieltä ja 15 vuotta sitten sinnittelin eroon tupakasta. Ja päivääkään ei ole tarvinnut katua. Isän neuvo meni toteen.

Äänestä
  • onnittelen että otit neuvosta vaarin.Voi kun moni lopettais tuon tupakkatupruttelun.Eivät katuisi sitä päätöstä.

    Äänestä

En tiedä. Vastustaja voi myös vaania siinä jyrkässä suhtautumisessa. Silloin kun itse olin suviseuroissa tupakanmyynnissä töissä - en itse polta muuta kuin ehkä joskus lomilla - yksi lakihenkinen jumalanlapsi tuli kysymään, miksi minä olen siellä, tupakanmyynnissä.

Äänestä

tupakan vastustajille. Onko suviseurojen tupakkakopissa myyjänä olo Jumalan valtakunnan työtä?

Äänestä
  • Siitä epäuskoiset tuntevat ainoat oikeat uskovaiset ja osaavat varoa...

    Äänestä

  • Tupakointi ei ole kaunis tapa, vaan ruma ja iljettävä. Miten ihmeessä silloin voisi sen myyminen olla Jumalan kunniaksi.

    Ja selittäkää, miten tupakointi palvelee suviseuravierasta, muutoin kuin tyydyttämällä alhaisia himoja.
    Lisääkin voisi sanoa, mutta koettakaa tupakoijat itsekkin tajuta jotakin.

    Äänestä

seuroista.

Äänestä
  • Voihan sitä ostaa mukaan jos ei pärjää ilman. Tosiasiahan on että suhde tupakkaan muuttuu työpaikoilla ja yleisissä tiloissa koko ajan. Pyritään siihen, ettei sivullisten tarvi kärsiä tupakansavusta.Helpotus se on tupakoijalle itselleenkin kun pääsee eroon siitä. Muutaman kuukauden kuluttua huomaa kuinka hengitystiet on puhtaat ja tuntee kun kesä tulee ihanat suven tuoksut.Eikä tarvi köhiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ahtinen. kirjoitti:

Nyt syntyy kiusaus poistua seura-alueelta ostamaan tupakkaa ja ties mitkä houkutukset vaanivat tällä reissulla.

Eli ei hyvä juttu tuo tupakanmyyntikielto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu