Mitä mieltä

Olen alkanut miettiä, että onko masenus pelastus tästä turhamaisuuden maailmasta. Jos osaa meistä ei masennuksen ahjon kautta kuljetettaisi, niin menisikö tämä maailma niin turhamaiseksi, että täällä olisi arvot päälaellaan ja rakkaus kaukana ja jatkuva kilpailu paremuudesta vallalla.

Hyväksyn nuorille, jonkin asteisen itsetunto kriisin, sillä se melkein kuuluu heidän elämäänsä, että voivat valintansa suorittaa, lähteäkkö palvelemaan ulkoista vai sisäistä arvomaailmaa, mutta varttuneimmille ihmisille en hyväksy jatkuvaa nuoruuden tavoittelua ja kauneuden palvontaa, sillä se osoittaa heidän valinneen väärin.
Jos jää turhuuden koukkuun, on oleva onneton koko elämänsä ajan, sillä ulkoinen kauneus on määrätty katoavaksi, jotta sisäinen kauneus saisi määrätyn aseman ja arvostuksen, sillä sisäinen kauneus tekee oikeita valintoja ja kantaa yli näiden maallistenrajojen.

Ainakin minä, käytyäni erittäin syvän masennuksen läpi, muutuin ja näin arvomaailman asettui asemaan, jonka tiedän olevan Jumalalle mieluinen.

Minä sain masennuksen kautta aivan uudet mahdollisuudet ja kiitän siitä, että sain käydä sen läpi, vaikka sitä käydessäni, en olisi ikinä uskonut tulevani siitä kiittämään.

Onko sinun mielestäs masennus ehkä yksi tärkeä keino, saada meidät valitsemaan oiken ja onko se jopa pelastus, että ihmiskunta ei täysin tuhoudu turhuuden markkinoilla?
3320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun nyt kysyt mielipiteitä niin tässä tulee.

Mielestäni viestissäsi loistaa uskontosi kristinuskon (oletus, korjaa jos olen väärässä) ruskeakielisyys paljaimmillaan. " Kiitos Herra että suuressa viisaudessasi teit meistä kurjia ja kieroutuneita olentoja joita vitsallasi koulutat oikeamielisiksi." Joo, kiitti hirveesti.

"...arvomaailman asettui asemaan, jonka tiedän olevan Jumalalle mieluinen." Tässäkin uskovien orjamoraali parhaimmillaan. Hyvää ei tavoitella siksi että se on hyvää, vaan siksi että se on Jumalalle mieluista. Perimmäinen motiivi tehdä hyvää on rangaistuksen pelko (vai mitä sanovat psykologit?), etiikan näkökulmasta perusteet ovat siis väärät. Juuri tällaista on pienen lapsen moraali, rangaistuksen välttelemistä.

Masennuksella, tai elämällä ylipäätään, tuskin on mitään tarkoitusta.

Äänestä
  • pessimistinen ja varmasti onneton. Olen kyllä uskovainen ja haluan noudattaa Jumalan ohjeita, mutta en pelosta, vaan siitä ilosta, että Hän on antanut minulle turvan ja vapauden.

    Ehkä viestistäni saa käsityksen, että tarkoittaisin Jumalan tehneen osasta ihmisiä masentuneita, mutta sen ei ole tarkoitus antaa sellaista käsitystä.
    Jumala loi terveyttä ja hyvinvointia, mutta me ihmiset itse rikoimme terveyden sääntöjä vastaan ja siksi olemme joutuneet moninaisiin vaikeuksiin. On kuitenkin Jumalan sallimusta, miten kauan Häneen uskovat sairastavat, sillä Hänellä on kaikki valta. Hän paransi minut eräänä jouluaattona vaikeasta masennuksesta ja silläpä kerron sinullekin, että ei kannata olla toivoton, sillä Jeesus todella elää ja auttaa heitä, jotka antavat Hänelle vapaasta tahdostaan luvan auttaa.

    Itse koen masennuksesta olleen minulle suuren hyödyn, koska se teki minusta lopullisesti vapaan ja poisti siis täysin ihmisten orjuuden. Minulla ei ole tarve olla muuta, kuin mitä olen ja usko tai elä, se on hyvä osa ihmiselle.

    Sinä tunnut vihaavan Jumalaa ja yrität vääntää hänet poissa itsestäsi, mutta Hän on sinullekin tietona alitajunnassasi ja yhäkin Hän kutsuu sinuakin yhteyteensä, mutta jonakin päivänä Hän toki poistuu ja sitten voit olla ilman Häntä ja ilman Hänen apuaan, mutta ota se aina huomioon, että meitä on olemassa, jotka emme hetkeäkään halua elää ilman Häntä ja siksi törmäät silloin tällöin meihinkin.
    Ehkäpä juuri sinä olet silloin tällöin ollut vihainen kirjoitteluistani, sen takia, kun puhun Jumalasta, mutta nyt tässä sanon, että jokaisella ihmisellä on oikeus saada tietää, että suurimpaankin tuskaan on apu löydettävissä. Siis heidän, jotka sairastavat tulee saada tietää tärkeimmästä lääkkeestä, eli Jumalan Sanasta ja Jeesuksen meidän edestämme suorittamasta syntiemme sovituksesta, sillä se jos mikä parantaa. Ethän hyökkää heitäkään vastaan, jotka tuovat jonkin kemiallisen lääkkeen parantavasta vaikutuksesta jotakin tieto, miksi siis hyökkäät tärkeintä tervehdyttävää tekijää vastaan.

    Muista vielä, että me, jotka todella uskomme, emme pelkää rangaistuksia, emmekä aivan mitään, sillä mehän elämme täydellisessä vapaudessa ja ilossa.

    Äänestä

  • Miksi Sinä käyt täällä Masennus-osastossa joka päivä turhaamassa ja sekoittamassa kunnollisia ja asiallisia keskusteluja? Voisitko ystävällisesti poistua Masennus-osastolta jonnekin muualle outoja ajattelujasi ja omahyväisyyttäsi, muka fiksuuttasi, näyttämästä, ole niin ystävällinen. Sinulla ei milloinkaan ole ollut mitään rakentavaa sanottavaa kenellekään, ei avun ja/tai lohdun sanaa.
    Joko kirjoita itse itsestäsi apua ja ajatuksia kysellen tai poistu osallistumasta, todella sotkemasta toisten keskusteluketjuja. - Mene oikeaan elämään outoine juttuinesi ja halveksivine asenteinesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olet? kirjoitti:

Olen alkanut miettiä, että onko masenus pelastus tästä turhamaisuuden maailmasta. Jos osaa meistä ei masennuksen ahjon kautta kuljetettaisi, niin menisikö tämä maailma niin turhamaiseksi, että täällä olisi arvot päälaellaan ja rakkaus kaukana ja jatkuva kilpailu paremuudesta vallalla.

Hyväksyn nuorille, jonkin asteisen itsetunto kriisin, sillä se melkein kuuluu heidän elämäänsä, että voivat valintansa suorittaa, lähteäkkö palvelemaan ulkoista vai sisäistä arvomaailmaa, mutta varttuneimmille ihmisille en hyväksy jatkuvaa nuoruuden tavoittelua ja kauneuden palvontaa, sillä se osoittaa heidän valinneen väärin.
Jos jää turhuuden koukkuun, on oleva onneton koko elämänsä ajan, sillä ulkoinen kauneus on määrätty katoavaksi, jotta sisäinen kauneus saisi määrätyn aseman ja arvostuksen, sillä sisäinen kauneus tekee oikeita valintoja ja kantaa yli näiden maallistenrajojen.

Ainakin minä, käytyäni erittäin syvän masennuksen läpi, muutuin ja näin arvomaailman asettui asemaan, jonka tiedän olevan Jumalalle mieluinen.

Minä sain masennuksen kautta aivan uudet mahdollisuudet ja kiitän siitä, että sain käydä sen läpi, vaikka sitä käydessäni, en olisi ikinä uskonut tulevani siitä kiittämään.

Onko sinun mielestäs masennus ehkä yksi tärkeä keino, saada meidät valitsemaan oiken ja onko se jopa pelastus, että ihmiskunta ei täysin tuhoudu turhuuden markkinoilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu