Tuntematon vs. Sotaromaani

Sangen samantapainen vaikutelma minullekin näistä on mieleen tullut. Tietennii kumpikin kuuluu kotikirjastooni, kiitos Kynsiksen. Lopputulos on parantunut pienellä poistelulla ja Sotaromaanin julkaiseminen palvellee eniten kirjallisuustieteilijöitä tai läheisen poliittisen historian tai sosiologian gradunvääntäjiä.

Molemmat olen lukenut moneen kertaan, eikä Sotaromaani ainakaan pahemmin tökkinyt. Toki Tuntematon sotilas on aivan omaa luokkaansa eikä sitä peittoa mikään, mutta Sotaromaani tarjosi ainakin minulle kiintoisia näkökulmia aiheeseen. Molemmat veriot ovat paikkansa ansainneet eivätkä nähdäkseni sulje toisiaan pois.

Sen selauksen perusteella kehtaan sanoa, että Linnalla oli WSOY:ssä hyvät vänkärit. Eivät ne sensuroineet vaan avustivat. Ilman niitä tekstistä olisi monin paikoin tullut pitkäjäykkistä moraalisaarnaa, kuten vaikka Lahtisen synkästä yksinpuhelusta: "...Minä sanon, että jos jostakin tulis vielä semmonen ihminen, jonka päätä ei olis ihan kokonansa tällä koohotuksella sekotettu. Meinaan ettei se ymmärtäs maailman menosta muuta kun sen mikä on järjellistä ja tarpeellista, niin sanon minä että se ihmettelis..." Jo ottaen huomioon sen tilanteenkin, kun ne vetävät ahkiossa panoksia kusiseen paikkaan joutuneelle komppanialle ja pysähtyvät hetkeksi henkeä vetämään, panematta edes tupakaksi, niin siinä oli asiallinen paikka vähän tiivistää.

Murteiden oikeellisuus on oma juttunsa. Kun koulupoikana luin sen eka kerran, ihmettelin miten hämäläinen osaa kirjoittaa Rokan puhu... ei ko haastamaa Kannaksen murretta noin oikein. Ei se osannutkaan, eihän kukaan voi noin hyvin hallita kymmentä murretta. Linna kirjoitti kutakin murretta korvakuulolta vähän sinnepäin, ja kustantajan koolle kutsumat asiantuntijat korjasivat tekstin lopulliseen muotoonsa. Rokan ja Suen Tassun repliikit viimeisteli Unto Seppänen. Inkeriläisen sotavangin lause "Äitiin ei puhunt vennään sannaa" lipsahti häneltä kyllä ohi. Vielä 50-luvun alussa puhuminen tarkoitti meillä puhaltamista!