E.ON aikoo pysyä Suomessa, vaikka se hävisikin Fortumille kiistan entisestä Espoon Sähköstä. Pääjohtajan Wolf Bernotatin mukaan yhtiön tulevaisuus Suomessa voi olla erinomainen.
E.ON on maailman suurin yksityisomisteinen energiayhtiö, jolla on noin 35 miljoonaa asiakasta ja noin 80 000 työntekijää. Ruotsissa E.ONilla on kymmenessä ydinvoimalassa yhteensä noin 7 400 megawatin osuus. Yhtiö osallistuu Ruotsissa myös nykyisten ydinvoimaloiden tehon nostamiseen.
Syyskuun lopussa tänä vuonna ilmoitti ruotsalainen E.ON Norden, että he haluavat osakkaaksi Liettuan Ignalinaan rakennettavaan uuteen ydinvoimalaan. Yhtiö haluaa uuden ydinvoimalan osakkaaksi neljänneksen tai jopa kolmanneksen osuudella ja on valmis rahoittamaan hanketta vastaavasti. Yhtiöllä on myös aikomuksia rakentaa 400 miljoonaa euroa maksavan 700 megawatin merisähkökaapelin Liettuasta Ruotsiin.
Lokakuun alussa energiayhtiö E.ON kertoo tutkivansa mahdollisuuksia osallistua merkittävällä panoksella kuudennen ydinvoimalan rakentamiseen, jos sellainen päätetään Suomeen rakentaa. E.ON Suomen toimitusjohtajan Matti Mannisen mukaan yhtiö arvioi eri vaihtoehtoja investoida voimantuotantoon Suomessa.
Pohjolan ja Baltian maiden sekä Puolan ja Saksan energiayhteistyön tärkeimpiä tavoitteita on edetä kohti Itämeren alueen yhteisiä sähkömarkkinoita Baltic Ring. Baltian maat on kytketty Luoteis-Venäjän sähkörenkaaseen, ja siten myös Venäjä kytkeytyy sähkömarkkinoiden uudistamistyöhön. Itämeren energiayhteistyön piirissä toimiva sähköntuottajien ja siirtoyhtiöiden organisaatio Baltrel tarjoaa puitteet yhteistyön kehittämiselle.
E.ON pyrkii selvästi hallitsemaan Itämeren alueen yhteisiä sähkömarkkinoita Baltic Ringiä. Sähkö pääsee virtaamaan Baltian maista Suomeen tai päinvastoin tämän vuoden lopussa, kun 350 megawatin merikaapeli Estlink Tallinnasta Espooseen valmistuu. Raumalta Ruotsin Finnböleen rakennetaan ennen vuotta 2010 kahdella miljardilla ruotsin kruunulla 300 kilometrin pituinen merikaapeli. Suomen ja Ruotsin välillä on nykyisin yksi merikaapeli, jonka teho on noin 600 megawattia. Uuden kaapelin tehoksi on kaavailtu noin 800 megawattia.
Ainoa puuttuva kunnon sähköyhteys on enää Liettuan ja Puolan välillä. Siitä on neuvoteltu jo viisi vuotta, mutta asiassa ei tahdota päästä eteenpäin. Puolan hiilivoimaloiden lobbaajat pelkäävät Venäjän halvan sähkön valloittavan heidän markkinansa. Sähköyhteydet ovat taas erinomaiset Puolasta Saksaan ja Tanskaan. E.ON on liikkeellä tosissaan. Loviisan puolesta – För Lovisa ry:n puheenjohtajana minua kiinnostaa nyt kovasti, mahtuuko E.ON ja Fortum samalle saarelle.
Magnus Rögård ordf. för
Loviisan puolesta – För Lovisa ry
http://koti.mbnet.fi/peter88/loviisan_puolesta/
http://www.saunalahti.fi/rog
E.ON ja sähkömarkkinarengas Baltic Ring
3
518
Vastaukset
- Magnus Rögård
Världens största investerarägda energibolag E.ON fortsätter sin verksamhet i Finland genom dotterbolaget E.ON Suomi Oy. Bolaget flyttade, efter att ha förlorat affären om Esbo Elektricitet, sitt huvudkontor i Finland från Esbo till Gräsviken i Helsingfors. E.ON, som har sitt huvudkontor i Düsseldorf i Tyskland, omsätter cirka 500 miljarder kronor och har cirka 80 000 anställda. E.ON är världens största privata el- och gasbolag med över 35 miljoner kunder. Enligt hela koncernens chef Wolf Bernotati kan utvecklingen inom energibranschen i Finland vara mycket intressant. E.ON är med i Sverige och höjer effekten i befintliga kärnkraftsanläggningar. E.ON har en andel på 7 400 megawatt i Sveriges tio kärnkraftsverk.
I slutet av september detta år meddelade E.ON Norden att de går med i byggandet av det nya kärnkraftverket i Ignalina, som skall ersätta det gamla kärnkraftverket i Litauen från Sovjettiden. Bolaget vill ha en andel på ungefär en tredjedel i det nya kraftverket och är färdig att finansiera sin andel. E.ON Norden tänker också dra en 400 miljoner euro dyr sjökabel, med en effekt på 700 megawatt, från Litauen till Sverige.
I början av oktober berättade E.ON Suomi:s direktör Matti Manninen att bolaget är intresserad av att bygga ett sjätte kärnkraftverk för Finland om ett byggbeslut görs i Finland. Dessutom är bolaget intresserad av andra möjliga energi-investeringar i Finland.
Energisamarbetet, mellan Norden och Balticum och numera också Polen och Tyskland har lett till ett gemensamt projekt Baltic Ring, en elöverförelse mellan länderna. De baltiska länderna är sedan Sovjettiden införlivade med det Ryska nordvästliga elfördelningsnätet. På detta sätt integreras också en del av den ryska elöverförelsen till Baltic Ring. Detta samarbete går under namn Baltrel, och har som uppgift att fördjupa samarbetet.
E.ON vill via Baltic Ring få kontroll över elproduktion och eldistribition kring Östersjön. Vid slutet av detta år tas Estlink i bruk, en 100 kilometer lång sjökabel, med en överföringseffekt på 350 megawatt, mellan Esbo och Tallinn. Före år 2010 är det tänkt att det byggs en ny sjökabel mellan Raumo i Finland och Finnböle i Sverige. Den 300 kilometer långa kabeln byggs till ett pris på två miljarder kronor och har en effekt på 800 megawatt. Sedan tidigare finns det en sjökabel mellan Sverige och Finland med en överföringseffekt på 600 megawatt.
Den enda och sista elförbindelsen, som saknas för Baltic Ring, finns mellan Litauen och Polen. Polen har bromsat planerna på att koppla samman det polska stamnätet med grannlandet Litauens, trots att man redan hållit på i fem år. Enligt Ansis Teteris, som är biträdande direktör vid Industriministeriet i Riga, handlar det troligen om rädsla för import av billig rysk elektricitet. Den polska kollobbyn är inflytelserik. Elöverförelsen igen mellan Polen och Tyskland, samt mellan Polen och Danmark är av högsta kvalitet. E.ON är ute i fullt allvar. Nu intresserar det mig, som ordförande för Loviisan puolesta – För Lovisa ry, kan E.ON evuntuellt samsas med Fortum på samma holme ytterom Lovisa vid bygge av Finlands sjätte kärnkraftsverk?
Magnus Rögård ordförande för
http://www.saunalahti.fi/rog
Loviisan puolesta – För Lovisa ry
http://koti.mbnet.fi/peter88/loviisan_puolesta/ - Magnus Rögård
Tyska Eon planerar kärnkraftverk i Lovisa
Hbl 17.04.07
Den tyska energijätten Eon planerar för egen kärnkraft i Finland. Stadsstyrelsen i Lovisa har beslutat sälja en tomt invid Fortums kärnkraftverk på Hästholmen för ändamålet.
Eon köper en tomt på 112 hektar på vägen ut till Hästholmen i Lovisa för att börja utreda möjligheterna att bygga ett eget kärnkraftverk i Finland. Företaget betalar 6,5 miljoner euro för tomten.
Det innebär att de inhemska aktörerna Fortum och Industrins Kraft, TVO, får konkurrens om att bygga ett eventuellt sjätte kärnkraftverk.
Innan tomtaffären blir verklighet måste också fullmäktige i Lovisa godkänna den. Frågan kommer upp på mötet den 9 maj.
Det är regering och riksdag som fattar både principbeslut och beslut om byggnadstillstånd för nya kärnkraftverk. Första steget i processen att anhålla om sådana tillstånd är en miljökonskekvensbedömning av det planerade projektet.
Fortum och TVO meddelade båda i slutet av mars att de inleder miljökonsekvensbedömingar för eventuell ny kärnkraft i Lovisa och Olkiluoto. Bägge företagen betonar att inga investeringsbeslut ännu är fattade.
En miljökonsekvensbedöming tar ungefär ett och ett halvt år i anspråk.
HBL- Magnus Rögård
Kuudennen ydinvoimalan rakentamisesta syntymässä kilpailu Julkaistu: 17.04.07 klo 11:07 Heikki Arola helsingin sanomat
Kuudennen ydinvoimalan rakentamisesta on syntymässä kilpailu kahden ryhmittymän välillä. Saksalaisen E.ON-konsernin omistama suomalainen tytäryhtiö E.ON Suomi on ostamassa Loviisan kaupungilta merenrantatonttia, aivan Hästholmenin saaren vierestä, jossa Fortumilla on nyt kaksi ydinreaktoria.
Noin sadan hehtaarin suuruisen tontin myynnin hyväksyi alustavasti Loviisan kaupunginhallitus maanantaina. Kaupan pitää saada vielä vahvistus valtuustolta, joka kokoontuu parin viikon kuluttua.
E.ON Suomen toimitusjohtaja Matti Manninen vahvistaa, että jos ja kun tontti on siirtynyt yhtiön omistukseen, E.ON aloittaa täysillä kuudennen reaktorin rakentamiseen tähtäävät valmistelut.
Yhtiö ei aio kuitenkaan ryhtyä tekemään sitä yksin, vaan sen tarkoitus on kerätä ympärilleen vahva ryhmittymä suomalaisia yrityksiä ja kuntia, jotka ovat kiinnostuneita oman sähköntuotannon hankkimisesta.
Manninen uskoo, että tehtävästä ei tule vaikeata, sillä monet paljon sähköä käyttävät teollisuusyritykset ja suuret kaupungit, jotka eivät ole Teollisuuden Voiman TVO:n omistajia, ovat ilmaisseet halunsa päästä uuden ydinvoimalan tekijöiksi.
Kun TVO ryhtyi suunnittelemaan nyt rakenteilla olevaa viidettä ydinvoimalaa, rahoittajiksi ja osakkaiksi haluavia yhtiöitä ja kuntia oli paljon enemmän kuin voitiin ottaa mukaan.
Samanlainen tilanne tulee olemaan, kun TVO ryhtyy valmistelemaan hakemusta kuudennesta voimalasta. Teollisuuden Voiman nykyisillä osakkailla on etuoikeus osallistua projektiin ja sen ne epäilemättä myös tekevät, koska sähkön tuotanto nykyhinnoilla on erittäin kannattavaa.
TVO:n vahvimmat omistajat ovat metsäyhtiö UPM, Fortum ja Helsingin kaupunki.
E.ON:n Manninen uskoo, että suurista kaupungeista esimerkiksi Tampere, Turku, Oulu ja Lahti ovat halukkaita saamaan omaa tuotantoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742502Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721802Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461467Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2671465- 851292
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3921255Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3431232Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3681208- 1281185