Mun eka mature kokemus

Jazka626

Olin 18-vuotiaana kesätöissä kunnalle ja tehtäviini kuului lukion pulpettien kunnostamiset tulevaa syksyä varten. Työ oli pääsääntöisesti katsastaa ja puhdistaa pulpetit erilaisesta törkystä ja liasta.
Yhdessä luokassa saattoi vierähtää helposti 6 tuntia pulpetteja jynssäten. Opettajat olivat tietysti ansaitulla kesälomilla, mutta joutuivat poikkeamaan koululla tulostamassa tai muuta materiaalia etsimässä seuraavaa lukuvuotta silmällä pitäen. Koulun kanslisti ravasi tuon tuosta hakemassa eri lomakkeita toimistostaan ja tulihan siinä muutamat sanat vaihdettua työhön liittyen. Kanslistin nimi oli Satu (nimi muutettu) jolla oli kavereideni kuuleman mukaan mennyt jokin aika sitte poikki miehensä kanssa. Satu oli arviolta hieman alle 40-vuotias, hyvin säilynyt hoikka tummatukkainen, hieman alle 175 senttinen nuorekas nainen jolla oli Hieman salamyhkäinen luonne, ei tuntunut kovin hyvin tulevan toimeen työkumppaneidensa kanssa. Rinnat oli suht normaalin kokoiset ja perse näytti todella syötävältä niissä nuorekkaissa tiukoissa farkuissa. Muuten Satu pukeutui rikollisen tiukkoihin farkkuihin ja valkoiseen t.paitaan, kuten myös tänäkin päivänä.
Olin jo melkein saanut yhden luokan pulpetit kondikseen kun Satu tuli kysymään josko minulla olisi avain koulun varastoon. Talonmies oli jättänyt avaimen minulle lähdettyään hoitamaan toista työtehtävää toisaalle. Avuliaana lähdin kävelemään melkein koulun toisessa päässä sijaitsevaan varastohuoneeseen Satun Kanssa. Kävelimme rinnakkain niitä näitä jutellen. Oven auki saatuani sytytin valon joka oli heti oven vieressä ja menin edeltä ahtaaseen varastoon, jossa oli vanhoja tulostimia, skannereita, koulukirjoja yms. Satu tarvitsi uuden painoksen jostain biologian kirjasta. Aloimme kuumeisesti etsiä kirjaa, käyden läpi hyllyjä mitään vielä löytämättä. Pienenä perverssinä tässä vaiheessa mieleeni juolahti likaiset ajatukset, mutta päätin keskittyä bilsankirjan etsimiseen. "Tuollahan se on", huusi Satu joka alkoi samantien kurottaa ylimmälle hyllyä. Eipä mennyt aikaakaan kun kirjat tippuivat yksitellen alas ja lopulta koko hylly tyhjeni sen kaaduttua. "voi hemmetin hemmetti", kirosi Satu ja kyykistyi kasaamaan kirjoja lattialta. Menin auttamaan ja samalla kun keräsimme kirjoja alkoi Satu puhumaan tulevasta oikeudenkäynnistä miehensä kanssa. Ero oli ollut raskasta ja ilman avioehtoa tämä paperisota oli ennustettavissa, selitti satu. Erimielisyyksiä oli tullut talosta, sekä lapsien huoltajuudesta. Herrasmiehenä otin kantaa asiaan ja painotin, että hän varmasti lapsirakkaana pitää parempaa huolta lapsistaan ja olin muutenkin hänen puolellaan. Satun kasvoilla pystyi näkemään pientä hymyä, etten sanoisi flirttiä kun hän sanoi nuo kaksi unohtumatonta sanaa: "Sä oot suloinen".
Pian katseemme kohtasivat ja huulemme alkoi hivuttautua toisiamme vastaan. Suutelimme ensiksi pieniä sieviä suudelmia toistemme huulille ja pian sen jälkeen uskaltauduin ottamaan tukevan otteen käsilläni Satun lantioista ja laittamaan hieman kieltä peliin. Hetken nuoleskeltuamme laskeuduin huulillani alemmas kaulalle, satun hieroen samalla selkääni. Huulilla hyväilyn jälkeen satu alkoi kiskoa valkoista t-paitaansa pois päältään samalla intohimoisesti minua silmiin katsomalla. Pian eteeni paljastui kiiltävän valkoiset pitsiset rintaliivit ja ihanan rimmattu vatsa. Otin rintaliivit pois ja aloitin suutelun rinnoille laidasta lähtien ja lopulta päätyen ihanan valtavaan ruskeaan nänniin. Tässä vaiheessa satu alkoi voihkia jo oikein äänekkäästi. Molemmat nännit koviksi imettyäni satu avasi farkunnappini ja laski pikkuhousuni alas. Siinä me olimme kuin mitkäkin rakastavaiset koulun varastossa pienessä hämärässä polvillamme toistemme edessä. Jatkoin nännien hyväilyä suulla satun samalla veivaen edestakaisin jo herännyttä kyrpääni. Kaadoin sadun selälleen maahan ja menin polvilleni hänen rintojensa kohdalle perseeni sadun rintojen tasolla ja työnsin kovan kaluni sadun suuhun. Voi pojat kuinka se tuntuikaan taivaalliselta saada suihinotto kun kokenut nainen lutkuttaa kyrpääni intohimolla selällään, pää hieman ylös taipuneena. Siinä satu imi intohimoisesti mulkkuani samalla pakaroitani puristaen. Kohta aloin hivuttautua sadun päältä taaemmas koko matkan ajan suudellen hänen herkku vartaloaan, ensiksi sulle, sitten kaulaan, nänniin vatsaan ja farkuille saapuessaavasin ketterästi napit ja satun samalla peppuaan ylös nostaen sain farkut kokonaan pois. Positiivisena yllätyksenä huomasin satun käyttäneen stringejä. En ikinä olisi kuvitellut sen ikäisen käyttävän stringejä, mutta hyvältä ne edelleen hänen päällään näytti. Tässä kohdassa mielessäni kävi se, että entä jos talonmies yllättäen ryntäisi sisään ja näkisi koko touhun, niin mikä sotku siitäkin syntyisi ja mikä nöyryytys se olisi. Heti ensimmäisen suudelman jälkeen päätin, että tästä ei kaverit tule kuulemaan ikinä. onhan satu suurinpiirtein vain vähän omaa äitiäni nuorempi. Stringit poistettua haistoin naisen kiiman, joidenkin mielestä tämä haju on kuvottava, minusta se on entistä kiihottavampaa ja seksikkäämpää. Kohta etusormeni alkoi jo porautua reikään peukalolla klitorista samalla hyväillen. Sentti sentiltä porauduin sisään ja aloitin pienellä edestaskaisin liikkeellä kiihdyttäen pikku hiljaa tahtia. Päätin luopua peukalonkäytöstä ja ottaa tilalle kieleni. Nuolin klitorista ja työntelin jo koahdella sormella satun kiimaiseen pilluun. Tunsin satun kostuvan ja lopetin tyydyttämisen. Siirryin lähetyssaarnaaja-asentoon ja työnsin entistä hiljempaa kivikovan kullini satuun. Pian edestakainen liike sujui kuin rasvattu ja kumarsin pääni satun huulille samalla hullunlailla nussien. Suutelimme intohimoisia kielisuudelmia sadun samalla voihkien. Tunsin jo kuinka lasti alkoi pikku hiljaa tekemään lähtöään, joten päätin höllätä tahtia ja nousin polvilleni ja kiepautin sadun nelinkontin. Ennen kullin työntöä sisälle hyväilin kädellä satun pimpsaa ja nuolaisin pillua aina peppureikään saakka. Maku ei ollut ollenkaan paha peppuseksin ystävälle kuten minulle. Pian lankesin sadun taakse polvilleni valmiina tökkäämään sisään. Ylempään reikään oli turha edes yrittää ilman rasvaa ja tuskin satu persepanoa odottikaan. Työnsin mulkun satun pimpsaan ja aloitin jälleen hiljaa. Tahdin kiihtyessä tarrauduin ja hieroin satun tissejä mulkun työskennellessä. Muutamien kymmenien vetojen jälkeen satun voihkinta kävi jo melko äänekkääksi, nainenhan nauttii ihan tosissaan, ajattelin siinä mennen tullen. En enää kestänyt kauempaa, "nyt tulee" kerkesin hädin tuskin sanoa kun spermat oli jo lähetetty hänen sisäänsä. Satu kääntyi minuun päin ja kysyin häneltä, että oliko ok jos päästin sisään. Hän vannoi hakevansa katumuspillerin heti seuraavana päivänä. Aloimme pukea vaateita päälle.
Hetken aikaa ennen varastosta poistumista istuimme lattialla seinää vasten hänen pää minun olkapäätäni vasten ihan hiljaa. Keräsimme loput kirjat ja hän sai löytämänsä kirjan. Sovimme, että tämä jääköön meidän salaisuudeksi, mutta hänen ilmettään lukien, ei toivottavasti viimeiseksi kerraksi. Itse olen nykyään jo hieman yli 25 parisuhteessa elävä mies, enkä lukion kesken lopettamisen vuoksi ole kyseiseen naiseen enää törmännyt.

4

13604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aika läppä...

      Kun hän sanoi nuo KAKSI unohtumatonta sanaa: " Sä oot suloinen"... Hianosti menee.

      • huomannut

        että oli pojalla jäänyt lukio kesken..
        ehkä ei peruskoulussa enää opeteta oikeinkirjoitusta =)


      • fukdat

        Saattaahan se olla, että poika on kääntänyt tarinan englanninkielisestä versiosta, jolloin "Sä oo suloinen" olisi "You're sweet", joka luokiteltaisiin kieliopillisesti kahdeksi sanaksi...

        Mutta repesin kyllä myöskin... :D


    • Kiltsi

      Nää ikäero jutut saa mut aina kuumaksi. Todella kiihkeä tarina. Jotkut arvostelevat vaan virheitä .. suotakoon se heille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1676
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1315
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1210
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1176
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      143
      1173
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1065
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1051
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      977
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      962
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      854
    Aihe