Pysähdyttävä

Tämän asian kuuleminen sai miettimään hiukan uudelleen uskovaisten historiaa.

"Minä uskon, että maanpäällä on pelkkien pyhien pyhä, pieni joukko ja seurakunta yhden ainoan pään, Kristuksen alaisena, Pyhän Hengen kokoon kutsumana. Se on samassa uskossa, mielessä ja käsityksessä; sillä on monenlaisia lahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, vailla ryhmittymisiä ja jakaantumisia. Minäkin olen sen osa ja jäsen, sen omistamista rikkauksista osallinen. Siihen Pyhä Henki on minut saattanut ja siihen liittänyt siten, että olen kuullut ja yhä edelleen kuulen Jumalan sanaa. Juuri tämä on siihen tulemisen alku. Ennen siihen tulemistamme me olimme kokonaan perkeleen omia, Jumalasta ja Kristuksesta kerrassaan tietämättöminä. Näin Pyhä Henki viimmeiseen päivään asti pysyy pyhän seurakunnan eli kristikunnan tykönä. Sen välityksellä hän meitä saattelee, sitä hän käyttää sanan julistamiseen ja harjoittamiseen ja tämän välityksellä hän saa aikaan ja lisää pyhitystä. Näin se päivittäin yhä kasvaa ja vahvistuu uskossa ja sen hedelmissä, jotka hän saa aikaan"

Ja selitys mikä tuohon kohtaan onkaan!! Tuo joukko oli se, mikä oli Lutherin kanssa kasteesta ja ehtoollisesta. Siksi hän sanoi, että aina on ollut kirkon yhteydessä, ihan alkukirkossakin jo joukko, jossa ei ole ollut erimielisyyttä kasteesta eikä ehtoollisesta. Tämä ryhmä on aina ollut.
Sille annettiin nimi luterilaisuus Lutherin aikana.

Kyseessä ei siis ole joku luterilaisen kirkon sisällä oleva erityisjoukko, vaan Luther tarkoitti että katolisen kirkon aikakaudella oli aina ollut katolisen kirkon piirissä joukko, joka uskoi kasteesta ja ehtoollisesta kuten Luther itse.

Lutherhan ei luonut mitään uutta uskoa, vaan halusi palata Raamatun aikaiseen uskoon, puhdistaa katolisen kirkon oppeja.

On hyvä muistaa ihmisten, että mitä tuo teksti jostakin erillisestä Pyhien joukosta tarkoittaakaan. Se ei ole luterilaisen kirkon keskellä erillään oleva, vaan se oli ollut ennen Lutheria katolisen kirkon keskellä joukko, mikä ei lähtenyt uskomaan kuten katolinen kirkko vaati.
Elikkä tuo joukko oli silloin katolisen kirkon valtakaudella yksi samoin uskovien joukko ja sitten Lutherin aikaan se joukko sai nimen luterilaiset. Lutherille oli tärkeää yksi oppi, yksi kirkko, eli hän halusi kaikkien uskovan samalla tavalla luterilaisuudessa.


Tämä asia on varmaan hyvä uskovaisten tietää, että mistä tuossa on oikeasti kysymys.
6838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Katolinen kirkko, jonka keskellä Luther eli, on aina vainonnut ja surmannut kaikki, jotka ovat olleet eri mieltä sen opista.
Mistä olet tuollaista lukenut, että kirkon sisällä olisi ollut joku pyhien joukko. Se ei pidä paik-
kaansa.
Lutherkin sekoili tuon kaste asian kanssa. Aluksi
hän sanoi, ettei vauvoja voida kastaa, koska heillä ei ole uskoa. Sitten hän muutti kantaansa ja sanoi,
että se usko lahjoitataan lapselle kasteessa ja
lopuksi hänen kantansa käy ilmi Iso Katekismuksessa:
Tähdennämme vielä sitä, että emme pane suurinta painoa kastettavan uskoon tai sen mahdolliseen puuttumiseen, sillä ei epäusko tee kastetta vääräksi."
Siis sillä ei ole väliä onko kastettavalla uskoa
vai onko hän epäuskoinen.
Tämäkö on vl:n kanta?

Äänestä
  • Katolisen kirkon SISÄLLÄ vaikutti yksittäisiä Jumalan lapsia, luultavasti esim. Johann von Staupitz oli yksi niistä:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Johann_von_Staupitz#_note-2
    "Staupitzin tavoitteena oli uudistaa teologian opetusta Raamatun selityksen suuntaan.[1] Martti Luther opiskeli teologiaa Staupitzin johdolla Erfurtissa.[2] Näiden kahden miehen välille syntyi koko elämän kestänyt ystävyys. Heidän kirjeenvaihtoaan on säilynyt jälkipolvillekin. Staupitzin osuutta Lutherin hengellisessä elämässä ei voi vähätellä. Luther kirjoittaa päiväkirjassaan:
    ”Staupitz on se, joka ensimmäisenä on ollut isäni tässä opissa ja synnyttänyt Kristuksessa”.[3]
    Lukuisat, jopa kuusi tuntia kestäneet[4] hengelliset keskustelut miesten välillä auttoivat Lutheria löytämään armollisen Jumalan. Luther kirjoitti päiväkirjassaan 1514 seuraavaa:
    ”Jos tohtori Staupitz, tai paremminkin, jos Jumala ei olisi tohtori Staupitzin kautta auttanut minua pois, olisin hukkunut ja ollut jo kauan helvetissä”.[5]"

    Mitä tulee kasteeseen, niin sen vastaanottaminen edellyttää uskovaista sydäntä ja sellainen on lapsella jo syntymessään Kristuksen sovitustyön ansiosta. Lueppahan Katekismus uudestaan!

    Äänestä

  • Tuo teksti löytyy Isosta Katekismuksesta, Kolmas uskonkohta:

    "Lisäyksen ydinajatus on siis tämä: Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta. Siihen minäkin kuulun, olen sen osa ja jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä. Pyhä Henki on vetänyt minut siihen ja liittänyt sen jäseneksi antamalla minun kuulla Jumalan sanaa, jota edelleenkin saan kuulla. Sanan kuulemisesta alkaa pääsy pyhien yhteisöön. Ennen kuin siihen pääsimme, olimme kokonaan Perkeleen omia emmekä tienneet Jumalasta ja Kristuksesta yhtään mitään. Mutta Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä. Näin me joka päivä kasvamme ja vahvistumme Pyhän Hengen luomassa uskossa ja uskon hedelmissä."


    http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/Uskontunnustus.html#33



    TÄSSÄ SELVITYS MIKSI LISÄYS TEHTIIN:

    "Uskontunnustus käyttää pyhästä kristillisestä kirkosta myös nimitystä communio sanctorum, "pyhien yhteys". 20 Molemmat merkitsevät samaa. Jälkimmäinen lausuma ei kuitenkaan ole alun perin kuulunut uskontunnustukseen. Se on sitä paitsi käännetty saksaksi huonosti ja epäselvästi sanoilla "eine Gemeinschaft der Heiligen" (pyhien yhteys). Mikäli asia halutaan ilmaista selvästi, saksan kieli vaatii aivan toisenlaista sanontaa. Sana ecclesia pitäisi näet oikeastaan kääntää saksaksi sanalla "Versammlung" (kokous). Me olemme kuitenkin tottuneet käyttämään sanaa "Kirche" (kirkko), mikä ei anna oppimattomalle ihmiselle mielikuvaa yhteen kokoontuneesta ihmisjoukosta, vaan vihitystä talosta tai rakennuksesta. Kuitenkin itse rakennusta tulisi kutsua kirkoksi ainoastaan sen ihmisjoukon vuosi, joka sinne kokoontuu. Sillä me, jotka kokoonnumme yhteen, rakennamme tai otamme käyttöön kokouksiamme varten erityisen tilan ja annamme huoneelle nimen sen jonkun mukaan, joka siinä kokoontuu. Sana "Kirche" ei siis oikeastaan ole merkitykseltään mitään muuta kuin "ein gemeine Sammlung" (yhteinen kokous). Lisäksi se ei ole saksalaisperäinen sana, vaan juontuu kreikan kielestä (kuten myös sana ecclesia). Siinä kielessä se esiintyy muodossa kyria, latinaksi se on curia. Siksi se pitäisi ilmaista selvällä saksan kielellä, omalla äidinkielellämme, joko näin: "ein christliche Gemeine oder Sammlung" (kristillinen yhteisö ja kokous) tai kaikkein parhaiten ja selvimmin: "ein heilige Christenheit" (pyhä kristikunta).

    Myöskään uskontunnustukseen lisättyä sanaa communio ei pidä kääntää sanalla Gemeinschaft (yhteys), vaan sanalla Gemeine (yhteisö). Eihän se ole mikään muu kuin huomautus, selitys, jonka joku on halunnut lisätä tulkitsemaan sanoja "kristillinen kirkko". Meikäläiset sen sijaan ovat sekä latinaa että saksaa taitamatta sorvanneet käännöksen "Gemeinschaft der Heiligen" (pyhien yhteys). Ei saksan kieli ilmaise asiaa näillä sanoilla eikä ymmärrä sitä tällä tavalla. Kunnon saksaksi sen pitäisi kuulua näin: "ein heilige Gemeine" (pyhä yhteisö). Puhun tästä siksi, että nämä sanat ymmärrettäisiin oikein. Niihin on näet jo siinä määrin totuttu, että niistä tuskin enää voidaan päästä eroon. Sanankin muuttamista pidetään heti kerettiläisyytenä"

    Äänestä

  • v. 1530 ja Ison Katekismuksensa Luther kirjoitti 1529.

    No niin tai näin Luther tarkoitti itse tuolla lainatulla tekstillä luterilaisia=oikein uskovia, kuten itsekin oli luterilainen siis.

    Äänestä

että lainaamasi teksti alkaa sanoilla "MINÄ USKON,että..." Niin minäkin USKON.......... Kuvaus surakunnasta on aito ja ihana, sillä onhan tuo seurakunta"AINOAN PÄÄN,Kristuksen ALAISENA."Tätä se voi olla ainoastaan ja vain "PYHÄN HENGEN KOOLLE KUTSUMANA." Oikeaa uskoa kysyy, että MINÄKIN olen sen osa ja jäsen, sen omistamista rikkauksista osallinen. Tähän seurakuntaan saan kuulua ja siihen liittyä siten, että OLEN KUULLUT JA EDELLEEN KUULEN JUMALAN SANAA.."
Eli ns "kuulevat korvat" voi avata yksinomaan Pyhä Henki saarnauttamansa sanan kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uutinen oli!! kirjoitti:

Tämän asian kuuleminen sai miettimään hiukan uudelleen uskovaisten historiaa.

"Minä uskon, että maanpäällä on pelkkien pyhien pyhä, pieni joukko ja seurakunta yhden ainoan pään, Kristuksen alaisena, Pyhän Hengen kokoon kutsumana. Se on samassa uskossa, mielessä ja käsityksessä; sillä on monenlaisia lahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, vailla ryhmittymisiä ja jakaantumisia. Minäkin olen sen osa ja jäsen, sen omistamista rikkauksista osallinen. Siihen Pyhä Henki on minut saattanut ja siihen liittänyt siten, että olen kuullut ja yhä edelleen kuulen Jumalan sanaa. Juuri tämä on siihen tulemisen alku. Ennen siihen tulemistamme me olimme kokonaan perkeleen omia, Jumalasta ja Kristuksesta kerrassaan tietämättöminä. Näin Pyhä Henki viimmeiseen päivään asti pysyy pyhän seurakunnan eli kristikunnan tykönä. Sen välityksellä hän meitä saattelee, sitä hän käyttää sanan julistamiseen ja harjoittamiseen ja tämän välityksellä hän saa aikaan ja lisää pyhitystä. Näin se päivittäin yhä kasvaa ja vahvistuu uskossa ja sen hedelmissä, jotka hän saa aikaan"

Ja selitys mikä tuohon kohtaan onkaan!! Tuo joukko oli se, mikä oli Lutherin kanssa kasteesta ja ehtoollisesta. Siksi hän sanoi, että aina on ollut kirkon yhteydessä, ihan alkukirkossakin jo joukko, jossa ei ole ollut erimielisyyttä kasteesta eikä ehtoollisesta. Tämä ryhmä on aina ollut.
Sille annettiin nimi luterilaisuus Lutherin aikana.

Kyseessä ei siis ole joku luterilaisen kirkon sisällä oleva erityisjoukko, vaan Luther tarkoitti että katolisen kirkon aikakaudella oli aina ollut katolisen kirkon piirissä joukko, joka uskoi kasteesta ja ehtoollisesta kuten Luther itse.

Lutherhan ei luonut mitään uutta uskoa, vaan halusi palata Raamatun aikaiseen uskoon, puhdistaa katolisen kirkon oppeja.

On hyvä muistaa ihmisten, että mitä tuo teksti jostakin erillisestä Pyhien joukosta tarkoittaakaan. Se ei ole luterilaisen kirkon keskellä erillään oleva, vaan se oli ollut ennen Lutheria katolisen kirkon keskellä joukko, mikä ei lähtenyt uskomaan kuten katolinen kirkko vaati.
Elikkä tuo joukko oli silloin katolisen kirkon valtakaudella yksi samoin uskovien joukko ja sitten Lutherin aikaan se joukko sai nimen luterilaiset. Lutherille oli tärkeää yksi oppi, yksi kirkko, eli hän halusi kaikkien uskovan samalla tavalla luterilaisuudessa.


Tämä asia on varmaan hyvä uskovaisten tietää, että mistä tuossa on oikeasti kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu