Olemme kiinnostuneita koiran hankinnasta, mutta
veneeseen nousut ja laskut askarruttavat, varsinkin, kun käytämme paljon luonnonsatamia.
Järki sanoo, että iso koira on hankalampi kuin pieni, mutta pientä en haluaisi. Onko jollakulla
kertoa kokemuksia. -kiitos-
veneeseen nousut ja laskut askarruttavat, varsinkin, kun käytämme paljon luonnonsatamia.
Järki sanoo, että iso koira on hankalampi kuin pieni, mutta pientä en haluaisi. Onko jollakulla
kertoa kokemuksia. -kiitos-
Vastaukset 10
Vanhimmat
olemme kymmeniä vuosia seilanneet koirien kanssa, aina myös iso koira mukana (saksanpaimenkoira, suursanutsereita). koirat eivät todellakaan vättämättä hallitse keulan rakennelmia vs. hyvän,turvallisen,pelottoman rantautumisen. ahdas keula on varsinkin vähän kömpelämmälle suursnautserille ollut hankalaa,vaikka se onkin sutjakka liikkeiltään verrattuna joihinkin rotuihin. schäferiltä se on onnistunut ilman suurempia uudelleenjärjestelyjä (esim. lankonkin tekemisen). se mistä tosin ollaan jouduttu luopumaan on yöpyminen ankkurissa "omassa rauhassa", on liian monimutkaista saada koira rantaan ulkoilemaan. no, hyvin ollaan pärjätty, eikä koirista luovuta vastaisuudessakaan.
muistakaa toki kakkapussit AINA mukaan!
Meillä on purjehdusreissuilla ollut koira aina mukana. Ei mitään ongelmaa!!
Suosittelen kuitenkin harkitsemaan koiran kokoa. Toki joidenkin mielestä pienet koirat eivät edes ole koiria, mutta itse olen täysin eri mieltä.
Meillä on kohta kolmevuotias Bichon Frice rotuinen koira. Koira on pieni, vajaan polven korkuinen pikku pallero. Veneen keularakenteet ei ainakaan meidän laivakoiralle tuota ongelmia. Joskus jopa koira saattaa olla aikaisemmin maissa, kuin isännät.
Tietysti koiran tarpeet pitää oikein pitkillä purjehduksilla ottaa huomioon (koira kun ei osaa käyttää potrapottia), mutta ei se ainakaan meitä ole häirinnyt.
Suosittelen lämpimästi koiran hankintaa, eikä kannata epäröidä sen pärjäämistä veneessä. Ne on todella fiksuja olioita.
Vielä, jos omaatte riittävän kookkaan veneen, ei koiran kokokaan ole ongelma. Itsellämme on Avance 24 ja sinne ainakin kaikki olemme mahtuneet.
Hanki kisu, pysyy venhossa.
Muistakaapa koiran omistajat pitää koiranne kiinni siellä saarissa.
Saavat irrallaan ollessa paljon pahaa aikaiseksi luonnossa.
Itselläni ei ole kokemusta eläimistä veneessä(allergia),mutta näkemäni perusteella kaikenlaiset turrit pärjäävät veneessä ja nauttivat yhdessäolosta siinä missä ihmisetkin.Elleivät jopa paremmin.Kulku keulan kautta on monelle yksilölle kammotuksen paikka,liukkailla tassuilla se on ymmärrettävää.Itse keskittyisin veneessä juuri koiran liikkumista rajoittavien seikkojen parantamiseen,jotta ensikokemukset olisivat mahdollisimman mukavat eivätkä aiheuta elinikäistä
traumaa.Näitäkin näkee,valitettavasti.Harvoin näkee perä laituriin kiinnityksiä.Veneen perästä voisi rakennella helponkin kulkutien eläimille.
On hauska katsella satamissa kuinka jotkut koirat ovat omaksuneet fiksuja kikkoja ja loistavan tekniikan veneeseen päästäkseen.No eihän tämä mikään vastaus kysymykseesi ole.En tiedä yhtään rotua joka ei sopeutuisi veneeseen,toivottasti sellaisia ei olekaan.Hanki sopiva koira,kyllä se veneeseen sopeutuu.
Koirat sopeutuu hyvin veneeseen ja nauttivat kun saavat olla mukana , isot koirat kyllä vaativat mielestäni lakongin jotta ei tarvi hypyttää koiraa vaikeista paikoista , loukkaavat pian lonkkansa.Olemme olleet ankkurissa ja onnistuu hyvin saada koira jollaan kunhan on kunnollinen lankonki mistä ei näy alla oleva vesi niin koira tulee hyvin sitä pitkin.Täytyy ottaa vaan rauhallisesti ja ajalla.
Olen nähnyt pienemmillä roduilla "veneilyliivejä", joissa on selän puolella kantokahva. Tulee käden jatkeena maihin että heilahtaa!
Miten olisi nöffi eli newfoundlandinkoira? Vesipeto vailla vertaa. Sellaista tuhtia urosta olisi hauska kanniskellakin kahvasta! Pentterin valtiatar voisi kyllä herkästi jättää kanniskelun kipparin huoleksi.
Tosi se on - kaikista koiraroduista ei ole veneilijöiksi.
Rodun valinnassa kannattaa olla tarkkana.
Meillä on kääpiöpystykorva - Kleispitz - ihanteellinen mukanakuljetettava kokonsa puolesta missä vehkeessä vain mutta erittäin kiintyvänä ja seurallisena koirana osin ongelmallinenkin tapaus juuri veneessä.
Hänellä kun on hyvä olla vain "Emon" l. emännän sylissä tai purjehdittaessa jostain syystä kipparin kainalossa - ainoa joka ei pelkää??
Rantautumiset ovat farsseja koiralle - hänen kun pitäisi ehdottomasti olla emon jaloissa/sylissä siinäkin koko ajan - siinä se sitten vinkuu kun sitä ei keulakannelle voi jalkoihin päästää (yleensä se on sieltä pudonnut). Kateellisena katselen muiden veneiden koiria jotka loikoilevat milloin missäkin eivätkä välitä tuon taivaallista muun miehistön touhuista ollaan sitten rannassa tai kulussa.
Meidän koira vinkuu aina sinne - jalkoihin pyörimään - missä muut ovat yksin se ei halua olla ei vaikka sillä olisi näköyhteys vaikkapa istumalaatikosta ruokailevaan miehistöön - sen on pakko päästä ainakin jalkoihin makaamaan vaikka ulkona sillä olisi monesti mukavampi paksun turkkinsa kanssa.
Venekoiran pitäisi olla sen verran itsenäinen että se viihtyy yksikseen kannella tai laiturilla kun muut ovat veneen sisällä esim ruokailemasa tai vaikkapa saunassa, kaupassa tms. hyvin koulutettu tietenkin ettei lähde omille teilleen. Meidän koira on koulutettu omasta mielestäni ihan hyvin mutta tuo yltiöpäinen seurallisuus on sille pakkomielle joka on sille itselleen erittäin vakava ongelma.
Kovin voimakkaasti reviiriään puolustava koira voi tulla myös ongelmaksi satamissa eli on monta asiaa joita pitää pohtia - tärkein on kuitenkin koiran koulutus ja sosiaalistaminen, suosittelen pentukursseja ja muitakin koirakursseja joissa koira tottuu muihin koiriin ja saa temmeltää vapaasti muiden kanssa jolloin koiran oma kommunikointitaito kehittyy ja pysyy yllä - silloin se selviää satamien muiden venekoirien kanssa ongelmitta.
On olemassa rotu nimeltä "Laivakoira", onko rodun ominaisuudet nykyaikainen kenneltoiminta pilannut - tuo rotu kuitenkin alunperin on nuilta euroopan jokilaivoilta peräisin ehkä siinä olisi hyvä venekoira, muitakin soveliaita varmasti on? ..Minulla oli kyseinen rotu mielessä mutta vaimo sai tahtonsa lävitse ja meille tuli tuo Kleinspitz - on siinä se hyvä puoli että se ei taatusti karkaile, pysyy aina lähistöllä - yleensä liiankin lähellä.
Vene-lehdessä oli joskus juttua tästä laivakoirasta, eli Schipperkestä, tai jotain sinne päin. Siinä sanottiin, että kyseinen rotu on jalostettu nimenomaan vahtimaan näitä kanavalaivoja, eli se hälyyttää haukkumalla kaikesta liikkeestä veneen lähettyvillä.
En tiedä onko kyseistä taipumusta mitenkään mahdollista kouluttaa rodusta vähemmälle, mutta olettaisin, että ei saa suosiota vierassatamissa, jos veneen kannella on karvainen otus joka haukkuu kaikkea liikkuvaa.
Kun olin pieni, niin kuin sieni, niin meillä oli moottorivene ja Rottweiler. Ensimmäisessä veneessä oli keskeltä avoin keulakaide, jonka aukon kautta koira kulki näppärästi ja sisälle veneeseen se pääsi keulaluukin kautta.
Sitten hankittiin isompi vene, vanhasta pikkutroolarista rakennettu, jossa oli umpinainen reelinki ja huomattavasti korkeampi keula ja koirakin alkoi tulla vanhaksi. Lankonkia kulkemalla se pärjäsi kuitenkin vielä, ja missä vain mahdollista, niin oltiin perä laiturissa. Eipä 60-kiloista rotikkaa kyllä mielikseen olisi nostellutkaan.
Nykyään itselläni on purjevene, ja koirana perheessä on perhoskoiran ja kettuterrierin vapaan rakkauden tulos, karvaturpa, jota useimmat ohikulkijat luulevat Jack Russeliksi ja enemmän koirakirjoja lukeneet Kromfohrländeriksi, tai miten se nyt kirjoitetaankaan,kuitenkin noin polvenkorkuinen ja kymmenkiloinen otus. Veneen keulassa on rullalaitteen vuoksi hieman ahdasta ihmisillekin, mutta kyllä koira sieltä kulkee, jos tosissaan haluaa, varsinkin maihin päin hyppää näppärästi. Vaikeuksia aiheuttaa lähinnä se, että keulakaiteessa on eräänlainen väliputki, eikä ressukka tiedä pitäisikö ponnistaa sen päältä vai alta, laidalta suoraan siis.
Muutoin koira pärjää veneessä mukavasti, kunhan ensin tottui (koira ei ole ollut meillä pennusta asti). Luovilla on ikävää, kun tassut ei pidä kaltevalla ja liukkaalla lasikuitupinnalla, mutta istumalaatikossa kuitenkin pitäisi olla muiden laumanjäsenten kanssa. Ainoastaan kovemmassa kelissä se voi suostua menemään sisälle, keskelle salongin lattiaa, mahdollisimman lähelle heilahduskeskipistettä, häntä koipien välissä vapisemaan ja syyttävästi katselemaan.
Eli neuvona sanoisin, että kannattaa katsoa oman veneen keulan mallia, ja miettiä pääseekö sieltä neljällä jalalla kulkemaan. Sellaisia luonnonsatamia, mihin pääsee perä edellä tai kyljittäin, on harvassa. Jos näyttää vaikealta, kannattaa tehdä kompromissa ja tyytyä keskikokoiseen koiraan, sellaiseen jonka jaksaa nostaa veneeseen hankalammissa paikoissa.
Oma puolisoni, joka koiran halusi ja hankki, oli myös ennen aina sitä mieltä, että koiran pitää olla iso, että mitään pikku räksyttäjiä ei meidän perheeseen oteta, mutta kun tuli tilaisuus tämän nykyisen ottamiseen, niin jälkeenpäin on todettu, että ei koiran koko ole niin merkittävä asia. Koira on pienestä koostaan huolimatta erittäin terhakka ja touhukas, ja kyllä meistä loppuu saaria jalan kiertäessä virta ennen kuin koirasta
Eräs harkinnan arvoinen asia rotua mietittäessä on myös että onko koiralla kuinka voimakas pelastusvietti. Jos koira hyppää laidan yli "pelastamaan" aina kun ajetaan uimarannan ohi, niin ei sekään mukavaa ole. Tosin tiedän tarinan, jossa Newfoundlantilainen oli pelastanut isäntänsä varmalta hukkumakuololta, tämä kun oli kännipäiten mökkilaiturilta veteen pudonnut. Koira haki ylös.