Hei,
Osaisiko kukaan kertoa voivatko persoonallisuushäiriöt näkyä kartalta?
Osaisiko kukaan kertoa voivatko persoonallisuushäiriöt näkyä kartalta?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ettei mitään sairauksia tai persoonallisuushäiriöitä voi näkyä astrologisessa kartassa. Jos näkyisi, niin täällä alettaisiin tehtailemaan ihannelapsia välittömästi.
Eräänkin psykopaatti sarjamurhaajan karttaa tulkinnut tunnettu astrologi kuvaili henkilöä ihmisläheiseksi ja tunnolliseksi ja ihanaksi ihmiseksi. Että siitäkin jo näkee ettei niitä häiriöitä näy kartalla. Sama juttu kun muutama muukin tunnettu astrologi tulkitsi saman miehen karttaa. Siinä kartassa ei näkynyt että tyyppi oli sarjamurhaaja peto.
Mitä sä "uskojaa jo" teet tällä palstalla? Mikset mene
kaltaistesi joukkoon jonnekin telttakokoukseen tai
kalpeiden skeptikkojen joukkoon päitä runkkaamaan?
uskot tietäväsi jotain enemmän tästä maailmasta?
En osaa sanoa,mutta kiinnostaa kovasti minuakin.
Tässä kuitenkin joitain arveluitani asiasta:
Luulen,että aurinko ensimmäisessä huoneessa saattaisi olla eräs merkki narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuudesta.
Jos ensimmäisessä huoneessa on paljon planeettoja,sekin saatttaisi viitata samaan taipumukseen. Kuitenkin esim. kuu 1.huoneessa on päinvastainen merkki. Nämä ihmiset ovat yleensä erittäin empaattisia.
Sitten aika perinteisesti on ajateltu,että aurinkomerkkinä kaksoset on erittäin persoonallisuushäiriöaltis merkki. Ja pitänee paikkansa sellaisilla ihmisillä,joilla on huonot tai itsekkäät elintavat,esim alkoholisteilla. Tarkoitan,että tällaisilla elämäntavoilla siinä missä joku toinen aurinkomerkki esim.masentuu niin kaksoset kehittää itselleen persoonallisuushäiriön. Puhun nyt "puhekielenomaisesti".
Ja toinen asia kaksosista on,että heidän on usein vaikea jäsennellä tunteitaan,eivätkä he oikein osaa puhua tunteistaan. Heidän käytöksessään on usein paljon samoja piirteitä kuin narsisteilla,mutta tämä on vain "kuori" jonka alla sykkii lämmin ja rakastava sydän. Tarkoitan esim.seur.luonteenpiirteitä:taipumus makeiluun/mielistelyyn jopa,eräänlainen kaupankäynti ihmissuhteissa,taipumus sanoa ihmisille sen mitä he haluavat kuulla,vaikka tämä ei olisikaan totuus,jotta saisivat ihmiset pysymään hyvällä tuulella(siis jopa valehtelevat vähän...) ja sitten se käsittämätön karisma... :)
Toisin sanoen aurinkomerkeistä kaksoset on merkki,joka eniten "altistaa" persoonallisuushäiriöön,mutta on tietenkin ihmisestä kiinni miten hän käyttää tätä ominaisuutta. Suurin osa kaksosista,jotka tunnen,ovat käyttäneet tätä ominaisuutta jaloimmalla tavalla ja he ovat itseasiassa suuria(ruohonjuuritason)hyväntekijöitä yhteiskunnassamme.
Voisi ajatella että esim. mars 1.huoneessa olisi myös "vaarallinen".
Oinas aurinkomerkkinä lienee myös persoonallisuuhäiriölle altistava tekijä.
Kuten sanottu tämä sekavahko selvitys on minun omia päätelmiäni,eikä niitä pidä ottaa turhan vakavasti. Olisi mielenkiintoista kuulla myös muiden havaintoja asiasta.
Älä pelkää me EMME ota näitä päätelmiäsi vakavasti, pikemmminkin ehkä jopati peräti päinvastoin
"...aurinkomerkkinä kaksoset on erittäin persoonallisuushäiriöaltis merkki. Ja pitänee paikkansa sellaisilla ihmisillä,joilla on huonot tai itsekkäät elintavat,esim alkoholisteilla."
Aiheuttaako kaksoset aurinkomerkkinä persoonallisuushäiriöalttiutta ja se puolestaan huonoja elintapoja vai päinvastoin. Eikö huonot elintavat olekin merkki persoonallisuushäiriöalttiudesta joten aurinkomerkki ei voikaan sitä selittää eikä edes altistaa ainakaan varsinaisena selittävänä tekijänä. Aurinkomerkki voidaan korkeintaan todeta elintavoista, jotka ovat tai eivät ole huonot ja itsekkäät oli sitten kyseessä persoonallisuushäiriö tai sen alttius tai ei kumpikaan edellämainituista, vaikka siihen liittyvä aurinkomerkki oletetaankin altistavaksi tekijäksi. Näin ollen koko aurinkomerkkiä ei tässä todellisuutta vastaavassa selityksessä tarvita ollenkaan vai voiko joku selittää sitten miten ?
Siis tätä tarkoitin:
Mikään aurinkomerkki ei sinällään aiheuta tai altista huonoille elintavoille. Jokaisella merkillä on omat keinonsa "mokailla",jos ihminen näin itse päättää tai elämänkokemukset siihen johtavat.
Eli otetaan nyt sitten ne ihmiset,jotka ajautuvat huonoille/vaikeille teille,vaikkapa alkoholistit. Esim. kalat-alkoholisti on masentunut/taiteilijajuoppo,oinas-alkoholisti hillitön(agressiivinen),skorpioni-alkoholisti seksiseikkailija ja kaksoset-alkoholisti sitten se narsistijuoppo.
Tämä on karkeaa yleistystä ja kevytmielistä spekulointia,niinkuin aina silloin,kun ylipäätään tehdän paljon päätelmiä pelkästään aurinkomerkin perusteella. Mutta hauskaahan astrologian kuuluukin olla kaiken muun ohella.
Aurinkomerkkinä vesimiehet ovat luonteeltaan hieman erikoisia. En osaa sanoa ovatko narsistisia, mutta heidän luonteessaan on jotain _sekavaa_ ja välillä häiriintynyttäkin, sorry vesimiehet.
soittaa kaupungin psykiatrit ja psykologit läpi ja sanoa että kärrätkää suosiolla vain kaikki vesimiehet suljetulle, kun "kokeneet" astrologian harrastajat näin ovat empiirisillä tiedoillaan kahdesta ihmisestä todenneet.
Tajuatteko te että pelkästään jo suomessa on viisi miljoonaa ihmistä, teistä harrastajista yksikään ei tunne vielä edes murto osaa suomen kansasta. Te ette tunne edes hippusta vaan te tunnette sen pienimmän hiukkasen mitä voi kuvitella. Ymmärrättekö kuinka iso luku on viisi miljoonaa?
Ja tajuatteko te sitä, että teidän mielipide ei perustu tietoon, vaan kokemukseen siitä mitä yksi hikinen astrologian guru, joka myöskin tuntee vain hikisen hippusen ihmisiä, on jossain kirjassa joskus vesimiehistä (tai mistä muusta merkistä tahansa) olettanut.
Mutta tietoa ei teillä ole. Pelkkiä olettamuksia ja omia kokemuksia. Omat kokemukset eivät useinkaan kerro koko totuutta. Tässä tapauksessa horoskooppimerkkejä on vielä yksitoista lisää joista teidän täytyisi saada tasamäärä jokaiselle merkille. Harvoilla ihmisillä on näin monta ystävää joista voisi todeta pitävästi että joo, vesimies on aina sekava ja narsistinen hirviö.
Jos haluatte osata jotain oikeasti hyödyllistä, niin opiskelkaa vaikka lääketiedettä ja ottakaa selville kaikkien mielenterveyspotilaiden syntymäajat selville, luokitelkaa häiriöt joukkoihin syntymäajan mukaan ja katsokaa omin silmin kuinka tasaisesti mielenterveyspotilaat jakautuvat vuoden eri päiville huolimatta joukosta, suhteutettuna terveisiin suomalaisiin. Ehkä sitten teidän silmänne aukeavat ja näette ettei mielenterveyden häiriöt ole kiinni mistään planeetoista tai eri aurinkomerkeistä.
Olen itse kasvanut perheesä, missä isä oli persoonallisuushäiriöinen-sitä pahimpaa lajia:vainoharhainen ja agressiivinen. Ei käyttänyt alkoholia ollenkaan. Hänen lapsuutensa oli tosi onneton, mistä seurasi, että hän ei kyennyt aikuisenakaan lämpimiin ihmiskontakteihin. En tiedä isäni kartasta, mutta omassani on neptunus kolmannessa huoneessa, josta voidaan päätellä, että itse olen joutunut kohtaamaan outoja asioita sukuni ja perheeni taholta. En itse myönnä olevani häiriintynyt, vaikka läheltä on varmaankin mennyt. Muut hyvät ja rakastavat ihmissuhteet ovat kompensoineet asian. Mielestäni mikään aurinkomerkki ei sinällään altista luonnehäiriölle, vaan syynä ovat muut haasteet elämässä ja miten ne on kukin pystynyt ratkaisemaan.