Tämänpäivän nuoriso käyttää omaa kännykkää, chattailee, tekstiviestittelee, irccailee, käyttää skypeä ja webbikameraa...
Mitenkäs me pidettiin yhteyttä kavereihin tuossa iässä? Kirjoitettiin kirjeitä, soitettiin lankapuhelimella tai kylän ainoasta puhelinkopista, poljettiin pitkiäkin matkoja tapaamisiin vaikka paukkupakkasilla...muistatteko?
Mitenkäs me pidettiin yhteyttä kavereihin tuossa iässä? Kirjoitettiin kirjeitä, soitettiin lankapuhelimella tai kylän ainoasta puhelinkopista, poljettiin pitkiäkin matkoja tapaamisiin vaikka paukkupakkasilla...muistatteko?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joopa, noin se taisi mennä. Kirjeitä oli kiva kirjoittaa ja niitä oli mukava saada. Nykyisin ei tule postiluukusta, juurikaan muuta, kun pelkkiä laskuja.
Nuo lapsuus- ja nuoruusajan kaverit on onneksi edelleen tallessa. Heitä tapaillaan harvakseltaan, mutta kuitenkin joitakin kertoja vuodessa. Ja aika menee tietenkin, menneitä muistellessa.
Itse asiassa olen myös netin kautta tutustunut ihan mukavaan ihmiseen. Mutta häneen tulee pidettyä yhteyttä pääsääntöisesti sähköpostitse. Koska välimatka on kuitenkin toista tuhatta kilometriä. Olemme kuitenkin pyrkineet näkemään toisiamme vähintään kerran vuodessa.
muutamia kirjeitä, joita yläkerran tyttökaverin kanssa vaihdeltiin päivittäin.
Ja lapsuudenystävän kanssa tuossa juuri naureskeltiin kun muisteltiin naruista viriteltyä pikapostijärjestelmää kotiemme välillä (hän asui viereisessä kerrostalossa). Oli kiva kun kuului ikkunasta kopsahdus ja siellähän se posti odotti, vessapaperirullansisustötterön sisään tungettuna, täynnä salaisimpia salaisuuksia.
Niin ja miten kiva oli soitella läheisestä puhelinkiskasta niitä kaipaavia tyhjäsoittoja, ilman kolikkoa siis, sille Ihastukselle...
...on se, että kännyllä voi liikkua ympäriinsä ja muistan, miten se lankapuhelin oli hankala jos halusi juoruta tuntitolkulla kaverin kanssa. Ole siinä sitten eteisessä kaiken kotiliikenteen keskuksessa, isobroidi kommentoi juttujani ilkeyttään ja mutsi kiljuu lopettamaan joutavat höpinät. Toinen etu on helpommat keinot luoda kontakteja ympäri maailman ja koska olin silloin tosi kova kirjoittelemaan kirjeitä turhauduin kun en löytänyt tarpeeksi kirjekavereita. Netin kautta niitä saa ja helpommin Suomen ulkopuoleltakin.
Ehkä parasta silloin oli se, että pystyi soittamaan ilmaisia puheluita hakaneulalla yleisöpuhelimista.
Joo, muistan sen ajan - kaiholla muistankin =)
Likkakaveri asui muutaman talon (omakotitaloalue) päässä ja meidän huoneemme olivat molemmilla yläkerrassa niin että nähtiin toistemme ikkunat...
Taskulampuilla ja muilla valovirityksillä hoidettiin viestittely - milloin ei nähty livenä...
Mutta sitä live-näkemistä olikin silloin jokainen hetki, mitä koululta ja syömiseltä kotona, liikeni ;D
Nykynuoriso lojuu himassa ja irccaa - ei ne toisiaan näe - toisaalta kaveripiiri koostuu ihmisistä ympäri suomen, ulkomaitakin myöten, niin ei siinä live-tapaamisia oikein voi ajatellakaan...
Onko se sitten hyvä? Huono?
Jotenkin vaan itse ajattelee niin, ettei sitä oikeaa elämää saisi unohtaa - ja niitä oikeita kavereita...
Haikea olo =)
meille eka kertaa kotiin, niin eikös isoveli vastannut puhelimeen ja melkein sössi koko jutun väittämällä että olin lähtenyt jonkun "Pertsan" kanssa ulos...ikävä ihminen - siis isoveli, ei Pertsa:). Siinä sitä sitten yritti keskustella mukavia poikaystävän kanssa, kun puoli sukua kuunteli samassa huoneessa. Minäkin muistan, että puhelimessa olemisesta tuli aina sanomista...
Se isoveli... ;D
Puhelimeenkin piti, perheen kuulollaolon takia, keksiä koodikieli...
Jos vaikka sanoin puhelimeen, että "mä laitan ne mustat farkut varmaan...", niin se tarkoitti, että "poikakaverin kanssa meni poikki!" - vaaleanpunainen tarkoitti ihastumista, punainen seurustelua tai rakastumista... Tämmöisiä varhaisteini-juttuja (voi itku ;D)
Keksiikös nykysakki moisia?
Hyvä kun ei ;D
Salaisimmat puhelut piti käydä soittamassa puhelinkopista, kun kotona ei voinut puhua "privaatisti"...
Löysin joskus muuton yhteydessä muutaman vanhan kirjeen/kortin - 70-luvulla minulle kirjoitettuja rakkaus- ja kaverijuttuja...
Onneksi ne olivat tallella;DDDDD
Nykyään, jos kaveri on myöhässä tapaamiselta - soitat ja kysyt myöhästymisen syytä, ellei hän jo ole soittanut.
Ennen piti vain kärsivällisesti odottaa, hyppiä "tasapökkää" ja hakata nenä punaisena lapasia yhteen;DDD
Huopikkaat ;D
Ja lapaset... pipoakin käytettiin silloin (taidetaan taas nykyäänkin käyttää kyllä...)
Puhelinkopista pystyi soittamaan ilman kolikkoa monellakin tavalla - kaikkea mekin ollaan osattu :/
ja muistaakseni keksin kyllä jonkun sopivan kostonkin hänelle.
Alkaa tosissaan hymyilyttää, kun muistelee niitä aikoja. Pakkasessa paleltiin yhden jos toisenkin kerran. Jalassa oli piukat farkut, ei tosiaankaan mitään ilmastoon sopivia vaatteita. Mammat käytti "lämpöpukuja"........
Kun käveltiin käsi kädessä
tyttökaverin kanssa, niin se
pyöritti peukaloa minun kämmenessä.
Se tarkoitti, että kohta pitäis
mennä sänkyhommiin. Ja niihän me
mentiin. Mutta se oli niin kiihkeä,
että meni valvoessa kuukausi ja
jouduin mielisairaalaan.
Aika kultaa muistot. Oltiin enemmän ulkona kuin nykynuoret, Luettiin ja liikuttiin. Ei ollut mitään cd-soittimiakaan, rammari vaan soi.
oli kyllä käveltävä jos halusi jonkun kanssa jutella. Eli joka ilta patikoitiin kolmen kilsan verran cityyn, ja saatiin polttaa tupakkaa samalla rauhassa. Talvipakkasella ripustettiin myssy oksalla lähellä meitä, kotimatkalla laitettiin se päähän juuri ennen kun tultiin sisälle.
Kai me puhelimitsekin juteltiin? En kyllä pahemmin muista sellaista...