Mistäköhän saisi puomipussin kangasta täällä Oulun sudulla tai tilaamalla muualta Suomessa? Juuri sitä sinistä hengittävää ja suhteellisen jäykkää kangasta, jollaista lähes kaikki käyttävät. Vanha keinonahkainen puomipussi tuntuu homehduttavan ison oitis, jos jää vähääkään kosteutta sen sisään. Olen tosin yrittänyt pitää huolta ettei kosteutta sisään jää, mutta aina se ei ole mahdollista.
puomipussi
kangasta
81158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Googlen mukaan myös Eurokangas.
avusta.
Ja että googlettamalla löytyi. Enpä olisi hoksannut edes kokeilla.
kun lakkaa satamasta.
Vaan haetaan lakkaa satamasta kun lakkaa satamasta.
ettei lakkaa enää jaeta bryggalla.
Vaan sitä joutuu ostamaan maalikaupoista!
Kannattaa mennä aamulla varhain kun sää on parhain.
Ostin kankaan sieltä kun eurokankaassa ei ollut sopivaa väriä. Oli myös hieman halvempaa..
eivä tehtineet tekemään mutta näin syksyllä varmaan ehtisivät.
Koska kankaan sisäpinta on erilainen kuin ulkopinta niin leveydestä ei saa tehtyä kahta kappaletta jos haluaa säästää kankaassa noin 25 euroa / metri niin toinen puoli kannattaa tehdä kahdesta palasta.
Paksuus vaatii hieman jytäkämmän ompelukoneen ja nauhat kannattaa tehdä normaalista ulkoilukankaasta. Se kannattaa ostaa sieltä Eurokankaasta. Kangasnauhat on mukavampi sitoa.
http://www.seppalan-venetarvike.fi/web/templates/sub_myymala.asp?articleid=52&zoneid=12