Ummetustako?

Miten teillä laukeaa ummetus? Itse tiedän että suoli ei ole tyhjentynyt täysin ja muutaman päivän siedettyäni yhä kasvavia ilmavaivoja, pahan hajuista hengitystä, vatsakipuja, kurinaa, ajoittaista pahaa oloa, paisuvaa vatsaani yms. tämä kaikki päättyy aina suolen täydelliseen tyhjentymiseen suolen supitumisien kera (aika kivuliaita). Siitä alkaa taas normaali olo.
Olen käynyt tutkimuksissa pari vuotta sitten, eikä mitään löydetty. Kyseessä taitaa olla IBS ja/tai laiska suoli (lääkärin diagnoosi). Olen myös laktoosi-intolerantikko.
Minulla on paha välilevytyrä leikattu muutama vuosi sitten, oireet eivät täysin poistuneet ja epäilenkin että vatsavaivat liittyvät näihin hermopinteisiin (niitä on selässä ja lantiossa, todettu hermorata tutkimuksissa). Vaivat alkoivat samoihin aikoihin viidennen lapsen raskauden myötä.
1312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olen parannellut ummetuslääkkeellä, 4 tippaa ennen nukkumaanmanoa, mutta ei se vatsa toimi silloinkaan ihan normaalisti. Tätä kestänyt mulla kuukauden. Epäilen että Voltaren-tablettilääke käynnisti mulla tämän vaivan.

Vatsa tähystetty 5-vuotta sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilkeä vaiva kirjoitti:

Miten teillä laukeaa ummetus? Itse tiedän että suoli ei ole tyhjentynyt täysin ja muutaman päivän siedettyäni yhä kasvavia ilmavaivoja, pahan hajuista hengitystä, vatsakipuja, kurinaa, ajoittaista pahaa oloa, paisuvaa vatsaani yms. tämä kaikki päättyy aina suolen täydelliseen tyhjentymiseen suolen supitumisien kera (aika kivuliaita). Siitä alkaa taas normaali olo.
Olen käynyt tutkimuksissa pari vuotta sitten, eikä mitään löydetty. Kyseessä taitaa olla IBS ja/tai laiska suoli (lääkärin diagnoosi). Olen myös laktoosi-intolerantikko.
Minulla on paha välilevytyrä leikattu muutama vuosi sitten, oireet eivät täysin poistuneet ja epäilenkin että vatsavaivat liittyvät näihin hermopinteisiin (niitä on selässä ja lantiossa, todettu hermorata tutkimuksissa). Vaivat alkoivat samoihin aikoihin viidennen lapsen raskauden myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu