Montahan kyyneltä olen itkenyt elämäni aikana.. Haluaisin kertoa teille tarinani ja toivoisin että joku viisas aikuinen (tai vaikka nuorempikin) vastaisi tähän ja kertoisi oman mielipiteen. Varoitan tarinani on pitkä annan sille ihmiselle 10 pistettä ja papukaija merkin joka jaksaa lukea koko jtun ja vastata. Olen kirjoittanut myös nimellä tyttönen savosta. Vuosia sitten 8-9 vuotiaana olin tavallisella käynnilläni mummoni luona. Siellä oli enoni (joka asuu siellä) äitini, serkkuni sekä minä ja veljeni. JOnkun ajan kuluttua serkkujeni äiti tuli noutamaan serkuja ja me menimme ulos saattamaan. Enoni oli serkkujen isä ja serkkujen äiti olivat eronneet ja heille tuli jotain sana kahakkaa. Enoni oli juonut ja minusta tuntui että serkkuni äitikin oli ottanut jotain.
Kuten sanoin menimme saattamaan heitä parkkipaikalle ja paikalle tuli äitini mummoni enoni ja minä ja veljeni. Serkkujen äiti laittoi lapsensa autoon istumaan ja oli jo itse lähdössä ajamaan kun mummoni enoni ja äitini meni vielä auton ikkunalle juttelemaan. Ja he eivät juteleen iloisesti. He kaikki seisoivat tiellä kunnes auto yhtä-äkkiä peruutti ja kaasutti eteenpäin ja siinä rytäkässä äitini jäi alle. Näin omin silmin kun äitini vietiin ambulanssilla sairaalaan jonka jälkeen menimme katsomaan häntä. se oli joskus 11 aikaan illalla kesällä. Hänelle tuli aivotärähdys ja jalka murtui ja käsi myös. Jos hänellä ei olisi ollut "hainhammasta" (hiuslaitetta) hän olisi kuollut. Hän oli sairaalassa pitkään. Ja hän ja isäni ovat monta kertaa uhanneet erota. Äitini tuli esimerkiksi eräänä päivänä kysymään: Jos minä ja isänne erotaan kumman luokse haluaisitte muuttaa? Ei tuollaiseen voi vastata!!!
Äitini joutui käyttämään lääkkeitä ja hän pääsi lopulta kotiin. Eräänä yönä heräsin kun ovi avattiin ja äitini tuli umpihumalassa sisään ja isäni otti hänet vastaan ja muistan vieläkin hänen sanat: Tätä se viina teettää. Äitini ei kuitenkaa ole juoppo. ja muistan kuinka äitini aina raahasi kotiin vieraita miehiä ja he salaa joivat olutta vaikka äitini sanoi sen olevan omenamehua. löysin kuitenkin olutpulloja kaapista piilosta. Isälläni on ollut tuolloin iltavuoro. Olen nähnyt äitimme usein humalassa mutta en ole uskaltanut sanoa hänelle mitään ettei hän suuttuisi. kerran hän oli niin kännissä ettei pysynyt pystyssä. ja hän on kertonut meille ettei meidän perheessä käytetä alkoholia ja hänkään ei juo.
Hän oli varmaan taas juonut jotain ja muistan kun oli tekemässä matikan läksyjä ja äiti oli ihan sekaisin. En tiedä mikä hänellä oli, isäni piti häntä pystyssä ja käski soittamaan ambulanssin. Sanoin etten osaa joten isäni soitti sen. Äitini oli nukahtanut sängylle ja ambulanssi miehet tulivat ja hakivat hänet pois. Huomasin vesan pöntössö noin 10 valkoista pientä pyöreää tablettia. Isäni kertoi niiden olevan unilääkkeitä. Äitini oli yrittänyt tappaa itsensä. KÄvimme taas sairaalassa katsomassa häntä. Hänellä on ollut eräs mies jo aika pitkään. Kutsukaamme häntä vaikka Mikoksi. Äitini joutui muuttamaan Haapavedelle ja minä muutin veljeni kanssa myös. Sieltä oli 500 kilometriä entiselle asuinpaikalleni. Sieltä olen jo muutanut pois kun äitini sain töitä mikkelistä. siellä hänellä oli tämä Mikko myös mukana. Olen kysynyt äidiltäni onko hänellä joku juttu tämän mikon kanssa mutta hän on kieltänyt asian.
Silloin näin heidän hipelöivän toisiaan ja suutelevan. Äitini piti myös päätään tämän mikon sylissä ja mikko kutsui äitiäni kullaksi.
Tämä riitti minulle. LUkittauduin vessaan itkemään ja siellä minä viiltelin itseäni ensimmäistä kertaa. Saksilla. Itkin ja nautin tuskasta. Toisen kerran nukuin vessassa likaisten pyyhkeitten päällä koska mikko oli meillä yötä enkä halunnut olla tämän kanssa missää tekemisissä. Minä vihasin häntä. Vihani purkautui häntä kohtaa sydämmestäni. Aloin pukeutua mustaan ja kuunnella raskasta musiikkia.
Aloin myös laihduttaa. (ja laihdutan edelleen. viillellyt olen vain kerran tämä jälkeen) en ole koskaan koskenut päihteisiin koska olen nähnyt mitä se tekee enolleni ja mitä se on tehnyt äidilleni. Kiitos.
Kuten sanoin menimme saattamaan heitä parkkipaikalle ja paikalle tuli äitini mummoni enoni ja minä ja veljeni. Serkkujen äiti laittoi lapsensa autoon istumaan ja oli jo itse lähdössä ajamaan kun mummoni enoni ja äitini meni vielä auton ikkunalle juttelemaan. Ja he eivät juteleen iloisesti. He kaikki seisoivat tiellä kunnes auto yhtä-äkkiä peruutti ja kaasutti eteenpäin ja siinä rytäkässä äitini jäi alle. Näin omin silmin kun äitini vietiin ambulanssilla sairaalaan jonka jälkeen menimme katsomaan häntä. se oli joskus 11 aikaan illalla kesällä. Hänelle tuli aivotärähdys ja jalka murtui ja käsi myös. Jos hänellä ei olisi ollut "hainhammasta" (hiuslaitetta) hän olisi kuollut. Hän oli sairaalassa pitkään. Ja hän ja isäni ovat monta kertaa uhanneet erota. Äitini tuli esimerkiksi eräänä päivänä kysymään: Jos minä ja isänne erotaan kumman luokse haluaisitte muuttaa? Ei tuollaiseen voi vastata!!!
Äitini joutui käyttämään lääkkeitä ja hän pääsi lopulta kotiin. Eräänä yönä heräsin kun ovi avattiin ja äitini tuli umpihumalassa sisään ja isäni otti hänet vastaan ja muistan vieläkin hänen sanat: Tätä se viina teettää. Äitini ei kuitenkaa ole juoppo. ja muistan kuinka äitini aina raahasi kotiin vieraita miehiä ja he salaa joivat olutta vaikka äitini sanoi sen olevan omenamehua. löysin kuitenkin olutpulloja kaapista piilosta. Isälläni on ollut tuolloin iltavuoro. Olen nähnyt äitimme usein humalassa mutta en ole uskaltanut sanoa hänelle mitään ettei hän suuttuisi. kerran hän oli niin kännissä ettei pysynyt pystyssä. ja hän on kertonut meille ettei meidän perheessä käytetä alkoholia ja hänkään ei juo.
Hän oli varmaan taas juonut jotain ja muistan kun oli tekemässä matikan läksyjä ja äiti oli ihan sekaisin. En tiedä mikä hänellä oli, isäni piti häntä pystyssä ja käski soittamaan ambulanssin. Sanoin etten osaa joten isäni soitti sen. Äitini oli nukahtanut sängylle ja ambulanssi miehet tulivat ja hakivat hänet pois. Huomasin vesan pöntössö noin 10 valkoista pientä pyöreää tablettia. Isäni kertoi niiden olevan unilääkkeitä. Äitini oli yrittänyt tappaa itsensä. KÄvimme taas sairaalassa katsomassa häntä. Hänellä on ollut eräs mies jo aika pitkään. Kutsukaamme häntä vaikka Mikoksi. Äitini joutui muuttamaan Haapavedelle ja minä muutin veljeni kanssa myös. Sieltä oli 500 kilometriä entiselle asuinpaikalleni. Sieltä olen jo muutanut pois kun äitini sain töitä mikkelistä. siellä hänellä oli tämä Mikko myös mukana. Olen kysynyt äidiltäni onko hänellä joku juttu tämän mikon kanssa mutta hän on kieltänyt asian.
Silloin näin heidän hipelöivän toisiaan ja suutelevan. Äitini piti myös päätään tämän mikon sylissä ja mikko kutsui äitiäni kullaksi.
Tämä riitti minulle. LUkittauduin vessaan itkemään ja siellä minä viiltelin itseäni ensimmäistä kertaa. Saksilla. Itkin ja nautin tuskasta. Toisen kerran nukuin vessassa likaisten pyyhkeitten päällä koska mikko oli meillä yötä enkä halunnut olla tämän kanssa missää tekemisissä. Minä vihasin häntä. Vihani purkautui häntä kohtaa sydämmestäni. Aloin pukeutua mustaan ja kuunnella raskasta musiikkia.
Aloin myös laihduttaa. (ja laihdutan edelleen. viillellyt olen vain kerran tämä jälkeen) en ole koskaan koskenut päihteisiin koska olen nähnyt mitä se tekee enolleni ja mitä se on tehnyt äidilleni. Kiitos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tämä ei ehkä kuulu tähän osioon mutta en tiennyt minne muuallekkaan sen laittaisin..
Annan suurta arvoa sille, että uskalsit kertoa tämän mieltäsi painavan asian. Luin tarinasi ja minusta se oli aika järkyttävä. Kannustan sinua kuitenkin rohkeasti puhumaan asiasta jollekin toiselle osapuolelle, joka voi tarvittaessa olla tukena sinulle. Itselläni on omat murheeni. Voit lukea kertomukseni tältä samaiselta palstalta. Toivon sinulle koko sydämestäni kaikkea hyvää elämääsi. Sinun ei ole pakko hyväksyä äitisi uutta suhdetta ja voit sen hänelle ihan suoraan sanoakin. Aurinkoa ja valoa elämääsi.
Ihan ensimmäisenä neuvoisin sinua puhumaan...minkä varmaan tiesitkin jo.
Omasta kokemuksesta voin sanoa että ajan kanssa se auttaa..Itselläni on ollut masennusta, minkä osa syyt johtuu varmasti myös jonkinlaisista traumaattisista tapahtumista lapsuudessa.
Sairaalassa ollessani pääsin puhumaan asioista, ja nyt todella tuntuu helpommalta.Aluksi oli vaikea puhua kipeistä asioista, mutta jonkin ajan päästä se tuntui auttavan..Tavallaan pääsi käsittelemään kipeät muistot pois mielestä.
Vaikka toki mietin niitä vieläkin..mutta ehkä eri tavalla
minua pelottaa jos menen puhumaan jollekkin että asiani ei olekkaan vakava vaan että hän vähättelee sitä ja sanoo vaan että eihän tuossa mitään elämä jatkuu! onko asia näin? kiitos jos vastaat..
uskoisin että asiasi kyllä otetaanvakavasti, on varmasti minia joille menneisyyden tapahtumat ovat jääneet kummittelemaan..jos haluat kirjoitella lisää, niin sähköposti osoite on [email protected]