Hyvä suomi

näin me teemme

Suomen joukot ovat varmasti turvassa myös Libanonissa jos kerta omatkin jo ampuu...Pääesikunta tutkii, johtuiko suomalaisen rauhanturvaajan toissaviikkoinen haavoittuminen Afganistanissa suomalaissotilaiden omista luodeista.

Pohjois-Afganistanissa puolitoista viikkoa sitten haavoittunut suomalainen rauhanturvaaja loukkaantui mahdollisesti suomalaissotilaiden omista luodeista. Aiemmin on kerrottu, että rauhanturvaaja haavoittui Afganistanin poliisin tulituksessa. Tutkinta jatkuu edelleen. Puolustusvoimat on pyytänyt keskusrikospoliisilta virka-apua.

Suomalainen kuuden hengen rauhanturvaajajoukko joutui kahdesti tulituksen kohteeksi Pohjois-Afganistanissa 1. lokakuuta Suomen aikaa kello 17.50, kun joukko oli harjoittelemassa pimeätoimintaa. Suomalaiset vastasivat tuleen. Tulitaistelu kesti noin 15 minuuttia. Pääesikunnasta vahvistettiin, että tulitaistelu todella tapahtui.

Rintaan ja jalkaan haavoittunut suomalainen evakuoitiin norjalaiseen kenttäsairaalaan ja leikattiin. Kahden päivän päästä hänet lennätettiin jatkohoitoon Suomeen. Tälle hetkellä sotilasta hoidetaan Helsingissä Töölön sairaalassa. Rauhanturvaaja on toipumassa mutta tarvitsee vielä leikkaushoitoa.

Pääesikunnan viestintäosasto oli ampumavälikohtauksen johdosta yhteydessä Afganistanin suomalaiseen Isaf-joukkoon keskiviikkona 4. lokakuuta, jolloin tiedotusosaston päivystävälle upseerille kerrottiin, että ampujaksi oli varmistunut paikallinen poliisi.

1

445

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • A.R.K.

      Kuten jotkut täällä kirjoittaneet aikoinaan rauhaturvatehtävissä toimineet sanoivatkin, Afganistanin ampumatapauksessa alkoholilla voi olla osuutta asiaan.

      Rauhanturvaajat Libanonista kertoivat ryyppäämisen olleen noissa hommissa aika rankkaa.

      Kuulemani kertomus Etelä-Libanonista:

      Komentava upseeri otti vastaan Suomesta saapunutta rauhanturvaajajoukkoa Libanonissa 1990-luvun alussa. Hän piti pojille puheen:

      "Pojat! Meillä täällä Unifilissä on kolme tärkeää periaatetta! Ne ovat - tämä!"
      (nosti pöydälle viskipullon)
      - "ja tämä!"
      (nosti pöydälle toisen viskipullon)
      -"ja tämä!" (nosti pöydälle kolmannen viskipullon).

      Tarinan kertoi eräs Etelä-Libanonin sotilastarkkailija.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      382
      909
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      198
      695
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      639
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    7. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      66
      624
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      614
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      571
    Aihe